2 x 2

2 x toiset treffit:

1. Perjantai-ilta ja kalakeittoa K:n kanssa. Kuuntelimme jazzia ja katselimme matkakuvia, ”en ole koskaan aiemmin tavannut tyttöä jonka kanssa voisi puhua näin vapaasti mistä vaan.” Sain taas kuulla olevani hitaasti aukeava mysteeri, siinä missä kuulema toiset tytöt ovat luettavissa heti ensimmäisestä lauseesta. Ilta jatkui valkoviinin voimin pitkälle yöhön, ja sain kotimatkalle seuraa. K saattoi minut vahingossa kotiovelleni asti, ja puolen tunnin matkaan menikin kaksi tuntia. En tiedä mistä näitä ujoja miehiä on yhtäkkiä osunut tielleni, mutta voi miten vaivaantuneesti hän halasi minua takaisin. Vaikka hän puhui jatkoista, en oikeasti usko että jatkoilla olisi tapahtunut mitään muuta kuin nukkumista.

Kaikkien perjantain puheiden jälkeen melkein putosin tuolilta, kun huomasin eilen hänen poistaneen minut facebook-kavereistaan mitään sanomatta. Aika smooth. Myönnän etten ehkä ollut aikeissa pyytää häntä minnekään, mutta silti. En oikeastaan halua tietää miksi tälläinen ratkaisu, mutta samaan aikaan pohdin onkohan hän kuullut avautumisiani yliopiston ruokalassa, nähnyt minut N:n kanssa, vai pitääkö hän muuten vaan minua jotenkin.. omituisena? Vai lukeeko hän tätä blogia?! Jos tästä jotain opin taas, niin intuitioon pitäisi aina luottaa. Minulla oli hänestä jotenkin epämääräinen ja aavistuksen negatiivinen fiilis, johon en kuitenkaan luottanut. Ja täytyisi takoa päähän myös se, että idioottien kaverit eivät käyttäydy fiksummin tai ole muutenkaan parempia kuin kaverinsa. Huh.

2. Tiistaina kävin N:n kanssa oluella, kierrätimme samoja juttuja joista olimme puhuneet jo aiemmin. En tiedä onko tämä hyvä vai huono juttu, mutta minua ei oikeastaan edes kiinnosta jos hän sanoo jotain hölmöä, mikä jonkun muun sanomana voisi olla suurikin turn-off. Enkä tiedä tykkäänkö vain tykkäämisen takia, mutta olen siinä määrin kohdistanut pakkomielteeni häneen että melkein sulin kun katsoin hänen tilaavan baaritiskillä espresso-stouttia. Kävimme katsomassa kaupunkia mäen päältä, ja poltimme sikareita jotka olimme päättäneet hakea kaupasta minuuttia ennen sulkemisaikaa. Hän saattoi minut melkein kotiin saakka, halasi lujasti kadunkulmassa. Ja lisäsi minut samana päivänä facebook-kaverikseen kun edellinen poisti…

Missä vaiheessa minusta on tullut se osapuoli, jota kaverit lohduttavat sanomalla ”kyllä ennen pitkää lohkeaa.” Aiemmin minä olin se joka vältteli epävarmuuttaan. Olen kohta suistanut raiteiltaan ”kesäksi kuntoon” -projektini syömällä epätoivoisia määriä suklaata, alkoholia unohtamatta. (Kaikki hyvät blogisuositukset aiheeseen liittyen otetaan kiitollisuudella vastaan!) Täytyy ryhdistäytyä! Ja keksiä joku hyvä syy jolla voin kutsua N:n luokseni taas.