Koskaan ei oo hyvin

Jäin tänään kiinni siitä, että valitin miten kaameaa on kun ihastukseni on ihastunut minuun. Säännön vahvistavasta poikkeuksesta kuuluisi nauttia, mutta sen sijaan kitisen ja marisen. Ahdistusta ei helpottanut ystäväni kommentti kirpparilta ostamastani rotsista, ”toihan sopii täydellisesti rokkipojan tyttöystävälle…” Eääh!

Tämä on niin tyypillistä minulle. Heti jos joku osoittaa vastakaikua niin tulee tarve perääntyä, vaikka mitään ei olisi varsinaisesti tapahtunutkaan. Mielessäni olen pelannut tämän tilanteen jo liian pitkälle, ja toisen ylisöpöt jäätymiset, kappalevalinnat ja kissaviestit ällöttävät.

Ja kuitenkin tiedän, että mikäli hän kääntäisi selkänsä minulle nyt niin olisin ihastuneempi kuin koskaan. Miksi aina pitää haluta sitä mitä ei voi saada? Ja miksi lumous on vaarassa haihtua jos haluamansa viimein saavuttaa? Tekisi mieli läpsiä itseäni poskille.