Wicked game

Voi saakeli. Olin aikeissa kirjoittaa tänne syväanalyysin kahdesta viikostani nettitreffeillä, tilastoida sadat profiilissani käyneet vastapelaajat, avautua omituisista viesteistä ja siitä miten en uskalla nähdä sitä ainoaa potentiaalista intialaista viestittelijää.

Treffailuista ei kuitenkaan tule mitään sillä ihastuin taas uudelleen. (Niin, kierrän vieläkin sitä samaa ihastumisen kuusikohtaista kehää). Huomasin tänään miten vastustamaton on puoli vuotta kestänyt säätöni. Juuri se josta ei luultavasti koskaan tule mitään, mutten toivokaan mitään muuta kuin yhtä suudelmaa. En uskalla kirjoittaa siitä miten matto vedettiin jalkojeni alta taas, jotta epämääräiset lupaukset ja vihjailut eivät lakkaisi olemasta. En voi käsittää miten putosin hetkessä vakaasta ja tasapainoisesta takaisin kiihkoon ja epätoivoon. Ei tässä ole mitään järkeä, varsinkaan jos tämä yksi saa minut unohtamaan kaikki muut. Sulan. Ja on tämäkin sinkkublogi, riudun kuukaudesta toiseen vain yhden ja saman vuoksi.

Ainakin nyt tiedän etten ole tunnekuollut, ja että sisäinen romantikkoni on yhä hengissä. Huokaus.