Ihailija

Kesäfestaroimisessa on mahdollisuutensa ja vaaransa. Saatat törmätä uusiin mahtaviin persooniin, tai sitten niihin vähemmän mahtaviin jotka ehdottelevat koko yön lannistumatta jatkoja makuupussissaan.

Muutama viikko sitten tutuistuin samoissa piireissä seilaavaan mieshenkilöön, joka yökerhon kulmassa istuessamme oli oikein mukava seuramies. Hän pyysi minua kahville, ja tietenkin suostuin. No, seuraavalla viikolla sopivaa kahvittelupäivää ei yrityksestä huolimatta löytynyt. Viestittely tiistai-iltapäivänä parhaan ystävän kanssa nautitun skumppapullon jälkeen johti kuitenkin siihen, että illalla kohtasimme tämän miehen kavereineen puistossa. Ei montaa siemausta ginipullosta tarvittu siihen että seurueen miehet lentelivät rapakkoon ylös noustessaan. Hieman huonosta kunnosta huolimatta lähdimme silti neljästään baariin: minä, paras ystäväni, kahville pyytänyt mies ja hänen ystävänsä. Miehen kaveri ilmoitti heti aluksi olevansa naimisissa ja vaaraton, ja kuitenkin muutamaa tuntia myöhemmin yritti väkisin suudella ystävääni…

Illan kuluessa tämä minun mies kertoi asuvansa avosuhteessa, selitti yksityiskohtaisesti seuraavana aamuna alkavan panoreissunsa toiselle puolelle Suomea kuuman miehen luokse ja niin edelleen. Minua ei haittaa se että hän on biseksuaali, tai se että hän asuu avoimessa suhteessa. Se mikä haittaa on panojutuilla rehentely (”se mies sanoi olevansa bottom, mä saan olla top! En vielä ole nähnyt sen kullia mut se on varmasti iso..”) sekä oman itsensä asettaminen jalustalle mielihäiriöön vedoten. Tuntuu pahalta oikeiden mielenterveyspotilaiden puolesta että osa harrastaa tälläistä ”mulla on niin vaikeaa kun mulla on EHKÄ joku asperger tai jotain.. Siis tajuutsä?” Lähipiirissäni on oikeasti yksi asperger, ärsyttää tälläiset posettajat.

Miehet lähtivät kolmen jälkeen kotiin, ja ystäväni kanssa jatkoimme vielä iltaa. Kävelessäni kotiin myöhemmin näin tutun hahmon nukkumassa penkillä. Kyllä, siellä se oli, itse herrasmies. Herätin hänet, talutin kotirappuun ja kotiovelle asti. Kotiovella tämä halasi lujasti ja vannotti minua lähtemään ulos kanssaan.

Viikkoa myöhemmin törmäsimme samoissa kotibileissä. Tietty hän on Pikku Prinssin hyvä ystävä, niin kuin puolet tästä kaupungista. Koko illan tämä mies seurasi minua, sanoi olevansa palveluksen velkaa. Hän on kaveritasolla oikeasti ihan kiva persoona, mutta sain yliannostuksen hänen seurastaan. Seuraavana päivänä hän otti käyttöönsä vaatteitani jotka lupasi palauttaa myöhemmin, ja kotibileiden jälkeen sain viestiä sekä facebookissa että tekstiviestitse. Hän likettää jatkuvasti facessa, kirjoittaa viestejä, pyytää milloin mihinkin. En osaa sanoa ei niin suoraan kuin pitäisi, sillä en halua loukata. En ymmärrä tätä: pystyn muissa merkeissä sanomaan aina mitä ajattelen, mutta kahvitteluasioissa menen lukkoon.

Kaiken huippu on ystäväni, joka itse tapailee vieläkin samaa miestä jonka kanssa hänet matchasin. Hänen mielestään olen velvollinen menemään kahville tämän uuden ihailijan koska minulla ei ole mitään muutakaan meneillään. Väärin! Se että on itsekseen ei tarkoita sitä että pitäisi tarttua jokaiseen oljenkorteen. En tapaile sellaisia joista en ole kiinnostunut vain siksi että sitten olisi edes jotain.  Minulla on hyvä olla näin. Ja mitä tulee tähän uuteen tyyppiin, kerään rohkeutta ja sanon ei.