Kehä

Tänään heräsin ikuisuusihastukseni Pikku Prinssin vierestä. Krapulassa, jalat jumissa, hiukset sotkussa, vaatteet lattioilla.

 

Eilen lähdin parhaan miesystäväni kanssa kuuntelemaan Pikku Prinssin levyjen soittoa niin kuin olimme hänelle luvanneet. Illan agenda oli juoda yhdet oluet ja palata ajoissa kotiin nukkumaan. Vastoin kaikkia odotuksia rauhallinen ilta muuttuikin yöttömäksi yöksi. I was happy in the haze of a drunken hour. Kun seuralaiseni oli lähdössä kotiin tyttöystävänsä luokse minut ylipuhuttiin ja lahjottiin jäämään levynsoittoseuraksi. Jäin, vaikka aiemmilla kerroilla olen siemaillut tylsistyneenä juomaani dj-kopin laitamilla Pikku Prinssin etsiessä sopivia levyjä matkalaukustaan.

Ennen kuin huomasinkaan, aina niin ujo ja varautunut dj-poika suuteli minua levyjen vaihtamisen välissä. Viimeisen tyhjälle tanssilattialle soitetun kappaleen jälkeen kävelimme kaatosateessa hänen luokseen, vaikka epäröin yökyläilyn järkevyyttä.

Hänen kotinsa oli täydellinen 21-vuotiaan muusikon asunto, suoraan Skinsistä. Lattialla olevien levyjen, kitaroiden, astioiden ja muiden tavaroiden väistäminen vaati kaiken keskittymiskykyni. Minulla on tapana perehtyä toisten käyttämiin hajusteisiin kylpyhuoneen peilin edustalla olevia pulloja nuuhkimalla, ja sain selville hänen tutun ominaistuoksunsa rakentuvan Hugo Bossista ja Versacesta.

Illan kaava oli täsmälleen sama kuin vuosi sitten. Hän olisi halunnut, kieltäydyin, hän yritti uudelleen, kieltäydyin uudelleen. En tiedä miksi ei tunnu luontevalta tai hyvältä harrastaa seksiä hänen kanssaan, vaikka todellakin haluaisin. Muutamalla lauseella sivusimme hänen ujouttaan, sitä miten absurdia on olla yötä yhdessä ja miten aikaa on vielä myöhemminkin. Ensimmäistä kertaa nukahdin jonkun syliin ja nukuin sikeästi, siinä missä normaalisti kuulostelen toisten unta ja katselen kun tunnit lipuu ohi.

Toisin kuin vuosi sitten, sain aamulla halauksia ja muutaman suukon. Lähtiessäni hänen luotaan kävelimme hetken samaa matkaa, ja hän vain huikkasi risteyksessä nähdään sen kummemmin hyvästelemättä.

Kotimatkalla pohdin josko lumous olisi viimein rauennut. Olenko ehkä sittenkin vain kaveri satunnaisilla ja epämääräisillä benefitseillä? Vaikka näemme usein emme koskaan näe kahden, ja yritän jo nyt varautua siihen etten ehkä kuule hänestä(kään) enää. Tiedän että olen turhan negatiivinen, mutta monen kosahduksen jälkeen se tulee jo automaattisesti.

Pitäisi vaan keskittyä siihen, että eilinen oli sitä mitä olin toivonut jo kauan. Toiveeni toteutui viimeinkin.

…but heaven knows I’m miserable now.