Mitä jos?

Meistä jokainen on varmasti joskus deittaillessaan elellyt mukavasti ”mitä jos?” – maassa. Siellä missä odotetaan sormet ristissä ihastuksen soittavan, lähetetään telepaattisia viestejä kiinnostuksen kohteelle, pelätään kontaktin ottamista koska mitä jos vastaus onkin kieltävä.

Seuraavassa muutama tuntomerkki itse suhteensa torpedoivasta deittailijasta:

1. Monen tyypin deittaileminen samaan aikaan aka turvaverkkoilu. Muiden tyyppien deittailu sillä aikaa kun haaveilee siitä yhdestä tietystä toimii täydellisesti tavoitteita vastaan. Pitäessä hollilla niitä samantekeviä ja ihan kivoja deittejä siltä varalta ”ettei sitä yhtä tiettyä kuitenkaan kiinnosta”, on tuloksena varmasti se ettei mielitietyn kanssa suhde etene mihinkään.

2. Kiinnostuksen kohteen liika stalkkaaminen sosiaalisessa mediassa. Liika stalkkerointi muuttuu usein liiaksi analysoimiseksi ja silloin ollaan vaikeuksissa. Tarkoittaako Spotifyn viimeksi kuunneltujen biisien lista jotain? Voinko suuttua jos hän päivitti äsken statuksensa muttei ole vieläkään vastannut tunteja sitten lähettämääni viestiin? Pitääkö minun varoa mainitsemasta hänen matkastaan josta sain tietää urkkimalla? Tarkoittaako kissakuvat jotakin? Onko ^-^ hyvä juttu?

3. Asioiden kierteleminen, odottaminen, toivominen. Loputon vihjailu. Tunteiden osoittaminen omituisia reittejä käyttäen, esimerkiksi postaamalla epätoivoisen romanttisia kappaleita yksi toisensa jälkeen siinä toivossa että toinen tajuaa. Kunhan ei tajua ihan oikeasti, koska sehän olisi noloa.

4. Edelliseen kohtaan liittyen kaveeraaminen kiinnostuksen kohteen kanssa, koska ”mehän ollaan kavereita eikä mitään muuta.” Vaikka joka kerta halatessanne tiedät etteivät ne ole vain kaverillisia halauksia.

5. ”En kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä” – olettamus, jonka varjolla voit jättää soittamasta hänen peräänsä ja toivoa että hän tajuaa kuinka hyvä tyyppi olet vaikka piileskeletkin kotona. Koska olet passiivinen ja suorastaan kylmä, hän luonnollisesti jatkaa muiden tyttöjen deittailua. Mikä sinun mielestäsi on selvä merkki siitä, ettei hän sittenkään pidä sinusta tarpeeksi.

Ja niin edelleen. Olen syyllistynyt kaikkiin kohtiin enemmän kuin tarpeeksi. Olen ajatellut etten ole tarpeeksi hyvä sille josta olen aidosti kiinnostunut, ja yrittänyt tapailla muita miehiä siinä sivussa. Yöttöminä öinä olen mietiskellyt miksi tuntuu siltä kuin olisin solmussa, miksi en pysty vastaamaan kivoille miehille OkCupidissa, miksi olen haronut vastaan? Ystävättäreni avasi silmäni viikonloppuna, tajusin että olen aktiivisesti kieltäytynyt huomaamasta että mielitiettyni saattaa tykätä minusta takaisin. Mitä hittoa? Miten sekaisin täytyy olla että kieltää itseltään ihastuksensa?

Olen päättänyt että perääntyminen saa riittää. Annan itselleni luvan olla haavoittuvainen ja aito, nolokin. Pelottaa ihan hitosti toimia tunteiden mukaisesti ja lakata välttelemästä. Olenhan vältellyt menestyksekkäästi jo viime marraskuusta lähtien. En osaa eritellä mikä on se syy miksi pelkään – se että koko juttu saattaisi hajota, vaiko se että se voisi mahdollisesti onnistua? Tuntuu kuin olisin hyppäämässä korkealta kalliolta vapaapudotuksella. Niin paljon täytyy psyykata etten jatkaisi samanlaista ”itsenäisen ja onnellisen nuoren naisen elämää”, joka tosi asiassa on täynnä itsensä huijaamista ja piiloutumista.

Haastan muutkin jossittelijat suoruuteen tunteidensa ja tekemistensä kanssa. Jos joku ei kiinnosta, sano se. Jos joku kiinnostaa, älä piiloudu. Ei ole mitään oikeaa syytä kieltää itseltään sitä mitä kaikista eniten halajaa. Näillä aatoksilla aion ottaa selvää saisinko viimeinkin itseni pois friend zonen rajamailta, ja saisinko sittenkin sen jota olen halunnut koko ajan.