Eilen olin pitkästä aikaa juhlimassa. Join liian monta juomaa, laitoin Pikku Prinssin hiukset kuntoon naisten vessassa, Elokuvaohjaaja vastoin tapojaan juoksi halaamaan minua ennen lähtöään, ja lopuksi päädyin kahdenkeskisille jatkoille erään muusikkopuolituttuni kanssa. Maistelimme vodkaa ja rommia, keskustelu vaihtui tuntien pussailuksi. Kun tajusin että haluan nähdä häntä vielä uudestaan, aloin epäröidä. Kaikki loogiset ajatukset siitä ettei seksin harrastaminen tai harrastamattomuus vaikuta siihen tapaammeko jatkossa vai emme murenivat kun tajusin haluavani enemmän kuin pelkkää säätöä. Haluaisin tapailla häntä!

Aamukahdeksalta hän viimein päätti lähteä kotiin, jotta ehtisi edes tunnin nukkumaan ennen velvollisuuksiaan. Numeroita ei vaihdettu, ja tänään olen panikoinut että entä jos tämä jääkin tähän niinkuin kaikkien edellistenkin kanssa. Mietin hänen sanomisiaan, pohdin käytettyjä adjektiiveja.

Miten ihmeessä saan hänet kanssani ulos? Miten satunnainen yöllinen kohtaaminen muutetaan päiväsaikaan tapahtuvaksi sovituksi kohtaamiseksi? Miksi omat aloitteeni tuntuvat poikkeuksetta kosahtavan, missä on se säännön vahvistava poikkeus?  Miksi teen kaikesta liian vaikeaa ylianalysoimalla?

Äääh.