Yksi yö

Olin kerrankin viikonloppuna yökerhossa. Saatoin juoda muutaman shotin liikaa, ja valloitimme ystävieni kanssa lasimurskaa täynnä olevan tanssilattian. Tietysti katselin miehiä minkä ehdin, ja eräs persoonallinen ja komea kiharatukka herätti huomioni. Loppuillasta pariskunnat lähtivät yksi kerrallaan kotiin. Kun minut jätettiin yksin tanssilattialle rohkaistuin ja menin juttelemaan tämän miehen kanssa. Kello tuli salakavasti 3.20, ja oli vaikea yrittää jutella kun jatkuvasti eri miehet tulivat keskeyttämään juttumme, luullen saavansa minut mukaan lauseella tai kahdella. Eräskin koki tarpeelliseksi avautua minulle narikassa hörökorvistaan ja siitä, että joku luuli häntä homoksi vaikka hänellä on kotona tyttöystävä.

Päästyämme kapakasta karkuun seuralaiseni pyysi minut luokseen jatkamaan keskustelua. Epäillen lähdin mukaan luullen että hän tahtoo kuitenkin samaa mitä kaikki muutkin. Itse halusin oikeasti mennä juttelemaan. Jatkoilla selailimme hesaria, söimme ruisleipää, pidimme vaivaantuneita hiljaisuuksia, pussailimme pimeässä keittiössä. Kun viimein päätimme käydä nukkumaan, käytiin lyhyt keskustelu jollaista olen ehkä odottanut jo pitkään.

”Jos haluat, voimme edetä pussailua pidemmällekin.”

”No… mä en harrasta yhden illan juttuja.”

”En kyllä minäkään. En mä tästä ole mitään yhden illan juttua hakemassa…”

Kun aamulla vedin kenkiä jalkaan eteisessä, hän pyysi minua ulos. Ei pelaamista, ei säätöä, ei pikkuprinssimäisyyksiä. Kerrankin kaikki on yksinkertaista, ainakin hetken. Treffit on sovittu tälle viikolle. Arvatkaapa alkoiko heti vähän ahdistaa.

Mutta mitä tästä opin? Kivoja, ujoja herrasmiehiä täytyy lähestyä baarissa itse. He eivät uskalla lähestyä pitkistä katseista huolimatta. Haastankin kaikki sinkkuneidit tekemään ensi kerralla itse aloitteen! Se nähtävästi kannattaa.