Minä ja mörrimöykky

Kiukku kohtaukset ovat varmasti nyt korona aikaan hyvin yleisiä monissa perheissä. Myös meillä niitä on aika ajoin.

Erään kiukku hetken jälkeen, ajattelin ”onneksi se on vain kiukku”. Kiukku on useimmille hyvin helppo tunne, enkä puhu tässä yhteydessä pelkästään lapsista, vaan myös aikuisista. Kiukku tunteena purkautuu ulospäin, kun taas suru sulkeutuu sisään. Surun tullessa se pitäisi purkaa jollain konstein mielestä pois, kun taas kiukku lähtee usein ärisemällä.

Siinä ärisemisellä ja muulla kiukuttelulla on vain yleensä se ongelma, että se kohdistuu johonkin lähellä olevaan henkilöön ja nyt se olin minä, eli vanhempi.

Vanhempana minun tulisi opettaa lasta toimimaan näiden erilaisten tunteiden kanssa oikein, ettei se kohdistuisi muihin. Mutta ei ole helppoa selittää viisi vuotiaalle, että tunteita saa ja pitää näyttää, mutta ei voi muihin purkaa. Tai voi olla helppo selittää, mutta tämän asian omaksuminen vie kauan aikaa. Tämä kyseinen taito ei aina aikuisillekkaan ole niin helppo.

Meillä tähän keksittiin onneksi toimiva ratkaisu! Ystävämme ’Kiukku-Purkki’ on ollut pelastus monissa tilanteissa. Siihen huudetaan aina, kun kiukuttaa, laitettu kansi kiinni ja avattu kansi ulkona tai kaadettu purkkiin huudettu kiukku viemäristä alas. Vaikka se ei kiukuttelua poista, mutta se toimii, kun sinne huudetaan.