Ankaran itsekeskeinen päivitys (onko niitä muunkinlaisia?)

Tähän saakka treenitauko on mennyt ihan hyvin. Yhtään iltaa en silti edelleenkään ole saanut lojua kotona kattoon sylkien, kuten suunnittelin.
Olen:
– siivonnut
– nähnyt ystävää
– osallistunut strategiaistuntoon
– käynyt taidenäyttelyn kutsuvierasavajaisissa
– syönyt Rocky Roadia (lihon reaaliajassa)

 

 

Eilen töissä tädit ihastelivat avoimesti persettäni (sanavalinta ei omani). En tiedä, onko meininki tämä joka puolella maailmaa tai edes Suomea jokaisessa keski-ikäisten naisten dominoimassa työtiimissä, mutta meillä ylipäänsä puhutaan kovasti omasta ja toisten vartaloista, syömisestä ja erilaisista allergioista sekä ruuansulatuselimistön pulmatilanteista – kaikki aiheita, jotka kiinnostavat minua uskomattoman vähäisissä määrin (paitsi tietysti syöminen, josta on olemassa vain yksi oikea mielipide: HURRAA, RUOKAA!).

Myös tätien yleinen naiivius ja tietämättömyys yksinkertaisista ravitsemuksellisista perusasioista on mielestäni ällistyttävää. Viime syksynä eräs tädeistä alkoi karpata, koska, no. Niin. Alussa se muun muassa söi tästä syystä töissä pelkkää salaattia (”siis ai onks kasviksissa hiilareita?!”), kieltäytyi kokonaan herneistä (”ne oli sillä pahojen ruoka-aineiden listalla, ne on niinku tosi pahoja”) ja tavasi suunnattoman yllättyneenä oliiviöljypullon ravintosisältöä (”tässä on sata grammaa rasvaa sadassa grammassa!”). Tästä voitte päätellä yleisen ruokakeskustelun tason. Erityisesti se teräväkielisin niistä puhuu myös uskomattoman rumasti ja tarkoituksellisen karkeasti omasta ulkonäöstään. Siihen on hirveän vaikea suhtautua huumorilla, vaikka se sellaiseksi ilmeisesti onkin tarkoitettu, ainakin osittain. Oikeasti se on vain kiusaannuttavaa. Ylipäänsä kehojen (ulkonäön) huomioiminen on tätien keskuudessa vaivaannuttavalla tasolla. Että eikö nyt muka oikeasti ole mitään sivistynyttä, hienovaraista tapaa sanoa nättejä asioita toisesta?

Tajuan kuulostavani b-luokan saippuasarjadiivalle, ja laitankin mielikuvaa vahvistaakseni kuvan uusista paraatilegginsseistäni. Ne tekevät jaloistani jamaicalaisen pikajuoksijan jalkojen näköiset ja tuntuvat iholla pehmeille kuin yksisarvisen sulat. Vessaposeeraushan on aina klassinen.