Elokuu

Onneksi en ole enää peruskoulussa, koska muutenhan kesää olisi jäljellä enää pari viikkoa. Sen sijaan olen yliopistossa ja arvattavasti myöhässä niin gradun kuin elämäni kanssa.

Täytän ihan pian 30 ja kellun täysin irrallaan. Yhteiskunnan näkökulmasta normatiivisia elämäntapahtumia ei juuri tälle polulle ole osunut viime aikoina. Sen sijaan olen nauranut, polttanut tupakkaa, juonut halpaa viiniä ja käynyt puskapissillä keskieurooppalaisessa puistossa, juossut, harkinnut todella vakavasti tatuointia, pussaillut, huomannut etten enää panikoi asioista joista olen panikoinut melkein koko elämäni, kiroillut, syönyt tolkuttomasti sushia, ja aktiivisesti vältellyt työpaikan ja asuinpaikan etsimistä, mikä kannatti koska kesääni tupsahti juuri kuukausi lisäaikaa joten seuraavan kerran tarvitseekin muuttaa aikaisintaan ensi kuun jälkeen ja voinkin kätevästi lähteä matkalle vielä parin viikon päästä. 

Yritin eilen kehitttää perinteistä ”kohta mulla on synttärit ja elämäni on vuodessa edennyt ihan yhtä absurdiin suuntaan kuin ennenkin”-ahdistusta, mutta ei se onnistunut. Ei enää. Tämä on sketsi ja sellainen saa ollakin. Myös kehoni pisti vastaan tätä vanhaa vahingollista ajattelumallia ja sain migreenikohtauksen, ensimmäisen pariin vuoteen. Makasin sohvalla pää kohti lattiaa, mietin miten vihaankaan oksentamista ja millä keinoin voisin tehdä itsarin nyt heti, ja kappas kun unohtui angstaaminen kaikesta. Eikä edes tullut syyllinen olo litteroinnin väliin jättämisestä koska ei sitä oikein näppikselle viitsi oksentaa.

Nyt on pari pilleriä ja päiväunet otettu ja uskon jääväni henkiin, jopa siinä määrin että uskalsin äsken syödä oksennuksen näköistä puuroa. Seuraavaksi menen ulos ja lopetan sanan oksennus ajattelun.