Mikä päivä tänään on

Piti nimittäin tarkistaa useammankin kerran ystävältä tänään, että onko nyt muuten tiistai? Ei.

Eilen puhuin puhelimessa isoäidin kanssa ja kerroin lähteväni taas torstaina viikonlopuksi muualle. Eli ylihuomenna, isoäiti huomautti. 

Niin, matkaan lähden taas huomenna siis, työpäivän jälkeen viikonlopuksi, valun kohti etelää. Helsinkiin, entiseen ja toivottavasti tulevaan kotikaupunkiini. Tai siis tulevaan kotikaupunkiini. Yleensä kun ne asiat, joiden todella haluaa tapahtuvan, on mahdollista toteuttaa ja ne tulevat toteen.

Ja taas muistan vuosia sitten katsotun dokkarin Chanelin (muistaakseni) jonkun näytöksen kasaamisesta, olisiko se ollut haute couture-mallisto. Yksi elintärkeistä ihmisistä projektissa oli yli 80-vuotias ranskalaismummo, joka ainoana osasi kirjailla johonkin superhienoon ja vaikeaan kankaaseen helmiä ja strasseja. Mummo oli tehnyt sitä koko elämänsä, ja yhä jatkoi koukistuneilla sormilla ja kyyristyneellä ryhdillä. Häneltä kysyttiin että mitenkä rouva vieläkin jaksaa tätä tehdä, eikä jää eläkkeelle. Ihminen tekee mitä haluaa. Se oli mummon vastaus, jota kannan mukanani varmaan loppuikäni. Ei mitenkään tarkoituksella, mutta jotenkin tuo lause hänen sanomanaan tatuoitui selkärankaani.

Aina kun alan epäillä itseäni, tai tulee joku tyhmä turha pelko onkomustatähänjaksankopystynkö, muistan tuon. Sisäinen motivaatio, on se tieteellisempi nimi. Luin siitä tällä viikolla. Kirjastolla oli aamuisin tekemisen meininki ja aurinko paistoi. Hain uuden paperikalenterin ja soitin kaikki rästipuhelut. 

Ihminen tekee mitä haluaa. Asiat, joiden haluaa tapahtuvan, on mahdollista toteuttaa.

Mutta silti googletin juuri kannattaako uskoa kohtaloon.