Minun sanani

Löi pakkaset takaisin. Tammikuu ei aluksi tuntunut kovin pitkältä, mutta kyllä se nyt alkaa siltä tuntua. Tiedän silti, että se on yksi hujaus kun on kulunut kolme kuukautta ja samassa nuo minua korkeammat lumivuoret ovat hävinneet. 

Vietin loppuviikon, viikonlopun ja eilisen niin tiiviisti kavereiden kanssa että havahduin juuri siihen että en halua viettää tätä päivää kirjastolla vaan kotona. Tarvitsen erakkohetkiä aika ajoin, vaikka ne onkin välillä vähän raskaita. Olen varsinainen spekuloija, pohdiskelija ja haaveilija, ja käyn helposti läpi aallonpohjiani ja vuoristoradan korkeimpia kohtiani ihan muutamassa tunnissa.

Ongelmani on liian nopeat ja aktiiviset aivot. Ihan totta. Asioiden fiilistely ja pohdinta on ihan hyvästä, mutta kun antaudun sille, en pysy välillä itsekään mukana mitä mieltä oikein olen ja mitä tunnen. Fokus meinaa hävitä ja kohta räpsyy silmät ja hakkaa sydän. 

Luin joskus jostain jonkun ihmisen valitsevan joka vuodelle oman sanan. Yhden sanan, joka on samalla tavoite, punainen lanka, teemasana, voimasana, turvasana, sana tilanteeseen kuin tilanteeseen. Mietin silloin, mitkä olisi olleet viime vuosieni sanoja. Muutos, liike, hengitä. Ne ei olleet oikeastaan sellaisia jotka olisin valinnut, vaan jotka olosuhteet kulloinkin heitti. Joku kuiskasi että muutos on hyvästä. Että älä pysähdy. Muista hengittää.

Nyt vuoden vaihduttua jälleen tämä tuli mieleeni, ja päätin tietoisesti valita sanan tälle vuodelle. Paitsi että sekin sana oikeastaan vain tuli jostain. Mutta se on hyvä sana ja siihen tarrasin kiinni. Tämän vuoden sanani on rauha.