Mitä muija

Mitäs tässä nyt on ollu. Helmikuu on ollut parempi kuin tammikuu. Mutta on tässä vähän kipuiltukin.

• olen ollut oikeasti aika lähellä kokonaisvaltaista ”emmä jaksa en tee emmää ää”-hetkeä koko elämän suhteen
• olen valvonut liikaa
• olen joogannut liian vähän
• olen tuntenut joka solullani miten oikea päätös oli antaa hormonien viimeinkin olla
• olen kokeillut kepillä kevätjäätä eli heilunut vaaleissa farkuissa ja converseissa ulkona (ei ihan vielä)
• olen turhautunut asuntonäytöillä ja vähän ihmissuhteessanikin
• olen liikuttunut yhä uudestaan koirani olemassaolosta
• olen huomannut pikkuhiljaa oppineeni Tampereen murretta
• olen huomannut että tamperelaisia taksikuskeja kannattaa kuunnella, murteen ja asian takia (”tarviiksää kyytiä? mennää tällä! vittu siinä ratikassa ei oo mitään järijen häivääkää”)

Sydäntalvelta näyttää taas vaikka salaa jo iloitsin hetkeksi paljastuneista pelloista. Silti tintit kailottaa ikkunan takana ja pudottelen tavaroita käsistäni jatkuvasti, kevään merkkejä molemmat. Löysin unelmieni kämpän ja näytön jälkeen kävelin stockalle ostamaan juustoa. En tiedä milloin pääsisin muuttamaan tai onko se edes varmaa, enkä halua tietoisesti ajatella itse muuton toteuttamista. Alitajuntaisesti päätin että välttelen sohvan hankintaa viimeiseen asti ja raivasin jätesäkillisen turhaa roinaa. Emmää tartte eskarin päästötodistusta enää.