En ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan, paitsi englanninkielistä gradutekstiä. Se on minulle huono juttu, koska omalla äidinkielellä kirjoittaminen on minulle tärkeintä meditaatiota ja hetkessä elämistä. 

Viimeisen reilun kuukauden aikana olen kirjoittanut ehkä kaksi kertaa päiväkirjaa (en pidä tuosta sanasta mutta kai ne 7-vuotiaasta täyttyneet salaiset kovakantiset kirjat sellaisia eniten on), ja tänne en mitään. Syyt ovat mm. seuraavanlaisia

• olin matkalla, kaukana siellä missä voi uida turkoosissa värissä ja paahtaa kulmakarvat valkoisiksi
• olen kuullut pelottavia uutisia, odottanut puhelimen ääressä, päättänyt olla reipas, alkanut itkeä salaa roskia viedessä, hakenut läheisen sairaalasta ja huokaissut syvään 
• olen nukkunut
• olen juonut, liikaa
• olen juossut, paljon
• olen nukahtanut viereen uudelleen ja uudelleen, vaikka suunnittelin ja uhosin etten jäisi öiksi
• olen lukenut, paljon enemmän kuin aikoihin mutta silti en tarpeekseni
• olen antanut itselleni luvan rehellisesti haaveilla kaikesta törkeän upeasta ja päättää mennä sitä kaikkea päin tässä elämässäni jo
• olen nauranut 

Ja nyt olen päättänyt että kirjoitan taas enemmän. Kirjoitan sen kaiken ylös, koska kuten Stepa sanoo, kaikki tapahtuu nyt.