Mitä on meneillään

Kerta se on ensimmäinenkin

– mennä tenttiin ilman että on oikeasti lukenut kirjaa tai materiaaleja, ja saada vielä vastauksia raavittua kokoon

– bongata lumipuvussa sauvakävelevä mies keskellä lämmitettyä (eli täysin lumetonta) kävelykatua

– hakea ihan ex tempore duunia jota ei koskaan ajatellut tehdä 

– syödä quornia homejuustokastikkeessa (oli myös viimeinen kerta)

 

 

Puheenaiheet Työ Ajattelin tänään

Se aika vuodesta

Ajattelin tänään aika paljon joulua, koska oli joulukadun avajaisia ja kaikenlaisia joulukuun toimien suunnittelua. Nykyään materialla ei ole minulle sellaista merkitystä, että tässä suunnittelisin joulunpyhien asuja, hiustyylejä ja lahjavuoria valmiiksi, tai koristelisin jokaisen huoneeni asiaankuuluvasti. Muutama vuosi sitten oli joulukuusi ja kaikki koristeet, joulumekot ja itse haudutetut riisipuurot. Oli niin väkisin yrittämistä, että nyt ajattelen sitä menneisyyden minää ihan lievällä hellyydelläkin. 

Mutta! Ainoa joulujuttu jonka oikeasti haluan kotiini tänäkin vuonna, mieluiten monin kappalein, on hyasintti. Miksi miksi miksi niitä ei vielä vain saa? Olen kuikuillut marketit ja kivijalkakukkakaupat, mutta ei vain ole. Kyllä mielestäni kuukauden verran reilusti saa hyasintit tuoksua. Ja ne värit, tähän harmauteen. Kyllä. Sitä paitsi, varastoistani löytyi kuin löytyikin pari olkipukkia ja kiilteleviä joulupalloja. Ehkä, ehkä, voisin harkita niidenkin laittamista johonkin näkyville. Mutta seurakseen ne vaatii kyllä hyasintit!

 

Ja sitten ajattelin tänään aika paljon tätä Suomea. Kaikin puolin rakasta kotimaatani. Tämänhetkinen kotikaupunkini ei ole niin rakas, mutta tänäänkin katsellessani joulukadun avajaisten meininkiä, tunsin sellaista hellyydentapaista. Oli se aika liikkistä. Ilotulitukset ja kaikki valot, tähän harmauteen. Ajattelin aamuisia uutisia Kuopiosta ja mietitytti tämä harmaus. Päivänvaloa ei ole näkynyt täällä viikkoon, joillekin sitä ei näy enää koskaan, ei ole ehkä näkynytkään. Yksi aikuisuuden vaikeimpia juttuja on ollut sen tajuaminen ja hyväksyminen että on vain niin paljon epäreilua kipua, onnettomuutta, surua. Niin paljon sellaista mikä ei ole oikein. 

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta