Nytte tota
Uskon tasapainoon elämässä. Uskon siihen että ne synkimmät, rumimmat päivät marraskuussa kun kärsii, on kesä kaunis ja kevyt kuin hidastettu, varpailla kuroteltu suukko poskelle. Uskon että vastakohtia tarvitaan.
Mutta siinä on semmonen ikävä kääntöpuoli, että voi alkaa pelätä. Siis silloin kun on hattaraa kätösissä, alkaa helposti pelottaa että se lipeää näpeistä limaiselle asfaltille.
En halua alkaa pelätä onnellisuutta, koska eihän se vaan oo niin että siinä on aina oltava se joku kurja vastapari. Että iskee nilkoille jos nauttii (liikaa).
Mutta nytte tota on käynyt seuraavanlaisia viime aikoina
- vietin aivan mielettömän ihanan ekan kokonaisen viikonlopun poikkiksen kanssa, ja sen jälkeen söin kakkua ihanan perheeni kanssa – ja BANG äiti kaatoi mekolleni shampanjaa ja BANG mälläsin auton liukkaalla tiellä
- nautiskelin aurinkoisesta perjantai-illasta pitkästä aikaa viinin kera, nukuin pitkään – ja BANG aamulla herätessä lattialla odotti jäätävä lätäkkö koirankusta, ekaa kertaa moneen vuoteen
- pääsin esitteleen poikkiksen veljelle ja vaikka kaikkia jännitti se meni hyvin – ja BANG seuraavana päivänä sain kuulla menettäneeni sen unelmien kodin (ja opin mitä paskaa tarkoittaa taloyhtiön lunastusoikeus)
Että ei paljon naurata. Vähän pelottaa. Universumi why u do dis?
Mutta ei. Kyllä mä uskon edelleen kaikkeen hyvään. Auto on korjattu, ja ajan nykysin varovaisemmin. Koiran kanssa katotaan vähän mitä tulee vedettyä. Shampanja lähti pesussa. Ja se muu koti varmasti löytyy ja on vielä kivempi kaikin puolin. Kaikki järjestyy hyvin päin. Minä en pelkää.