Ihan lyhyesti

1.2.2016 annaliina

Vaikeuksia

Mulla on ollut vaikeuksia Lilyn salasanan kanssa. Ja vähän muunkinlaisia vaikeuksia.

Jokin roikkuu raskaana silmillä kuin huppu. Niskani on kääriytynyt tiukalle kerälle, ja eniten piiskaa heiluttaa minä itse. Miksi en osaa olla edes tarpeeksi onnellinen kaikesta hyvästä mitä olen saavuttanut. Miksi jokainen oppimisen paikka on minulle yhtä kuin lopputuomio, ikuisen väärinvalinnan merkki.

On vaikeuksia käydä nukkumaan, vaikeuksia jotka on kamalia, ilkeitä, raakoja painajaisia. Väsymys joka saa ajattelemaan sumeasti, aiheuttaa kipeitä mustelmia raajoihin ja ajatuksiin, kieppuva musta vihollinen joka kuitenkin iltaisin houkuttelee laulamaan kanssaan. Pelko surusta jonka on muka pakko tulla taas.

Sellaisia vaikeuksia, ja viimeisimpänä tässä elämäntilanteessa välttämätön auto, joka päätyi viikonloppuna syleilemään pylvästä ja joutuu ovenvaihtoon. Pelästyin ensinnäkin hirveästi. Ja sitten menin taas sillä lailla lukkoon, että ei tarvi auttaa. Nyt onkin vuokrattu auto ja ajeltu taksilla. Joku muu olisi soittanut jollekin. Minä olen kerran soittanut ja siitä tuli niin paha mieli silloin etten nyt voinut. Yksin tänne on tultu, yksin on pärjättävä. Ihan tyhmää, tiedän, mutta tällaisissa äkillisissä tapahtumissa en ole hyvä kasvamaan ihmisenä. Jälkeenpäin sitten yritän olla tässäkin parempi tyttö. Enkä vaan itke, enhän.

Eniten vaikeuksia on myöntää, että on vaan sellaisia epäonnen paikkoja, suonsilmiä joita ei voi välttää, mutta joiden sisällä voi sitten kohdata vähän hyvää onnea. Kas, täällä kanssani ei olekaan kyytä, sehän on sentään hyvä. Ja toiseksi, tai ehkä yhtä paljon, on vaikeuksia hyväksyä, että kun näitä kasaantuu, joku pieni ääni kysyy pitääkö miettiä onko kyse jostain muustakin kuin epäonnesta. Kun en opi uskaltamaan nukkua. Kun tunnen olevani aivan ypöyksin, vaikken sitä ole. Koditon olo. Eikä tämä ole ihan ensimmäinen kerta. Oli se edellinenkin, jossa jatkoin ja jatkoin pakolla kunnes tuli lopullinen syöveri, jonne hyppäsin päästäkseni läpi mutta jonka ei olisi ihan niin syvä tarvinnut olla. Tällä kertaa en halua uida pisimmän kautta.

Edit. Tämä ei ollut nyt ihan lyhyesti, mutta sori. On ollut liika pitkä tauko.

Hyvinvointi Hyvä olo Ajattelin tänään

3.1.2016 annaliina

Ajatusvirtani joka ei jäädy

Vuotta 2016 on nyt eletty kolmisen päivää. Vaihdoin vuotta aika väsyneenä, koiran kanssa käperryttiin yhdessä vähän isompaan kainaloon ja katseltiin ikkunan takana loimottavia ilotulitteita. Seuraavana päivänä alkoi toden teolla pakastaa.

Uudenvuodenlupauksia ei oo ollut tapana tehdä, taikoja kyllä. Viime vuonna taioista osa kävi toteen, osa ei. Ehkä niin soisin käyvän tänäkin vuonna.

Viime viikkoja on leimannut melkoinen pohdiskelu. Mennyt vuosi oli monella tapaa aika iso, ja vaikka kuinka fiilailin jaksavani, on kaikki muutokset ja uuden aloittaminen väkisinkin vienyt energiaa. Siinä tiimellyksessä tajusin myös, että ajatuksiani sumentaa pyörityksen lisäksi keinotekoiset hormonit, joista päätin juuri hankkiutua eroon, jälleen. Ja vaikka kuinka väitin olon olevan vain helpottunut kun yliopistosta pääsin eroon, niin on senkin kanssa pitänyt tehdä vähän luopumista.

Ensimmäinen paussi vauhdilla alkaneista uusista töistä on tullut tarpeeseen. Osasin odottaa, että toimistotyöläisen arkeen tottuminen vie hetken jos toisenkin, samoin sen palauttaminen mieleen miten stressi käsitellään ja perspektiivi hankitaan. Sitä en ehkä osannut odottaa miten nopeasti kysymykset miksi ja entäs jos taas nostaisivat päätään. Tiedostan, että minulla ei ole kovin pitkä pinna ja toisaalta vie aikaa tottua uuteen. Tiedostan myös, että mukautumisessa on omia alkukankeuksiaan. Ajattelin osaavani motivoida itseäni tarvittavilla tavoilla, mutta ehkä en enää ole varma, haluanko tehdä niin. Pohjimmiltaan kyse on varmaan siitä, että haluaisin vain tehdä töitä, en elää niitä, mutta onnistuuko se sittenkään, en tiedä. Haluan tehdä töitä, mutta kenelle ja mitä varten, on ehkä sittenkin kysymys johon on pakko uskaltautua etsiä vastauksia. Tai sitten haluan lottovoiton ja erämökin Lapissa. (Mutten ole ikinä lotonnut, huom.)

Vaikeeta on kun on niin etuoikeutettu että tietää miten upeaa on helppo elämä. Ja kun ymmärtää miten ainutlaatuinen tämä elämä on, eikä haluaisi yhtäkään päivää siitä olla nauramatta. Toivon, että päivän, viikon, kuukauden, ja vuoden kuluttua on jo parempi olo ja kirkkaampi mieli.

Suhteet Oma elämä Mieli Työ