Sunnuntaiyö

Asioita joita usein tulen pohtineeksi sunnuntain ja maanantain välisinä öinä: 

– voisinkohan joskus edes teoriassa saada normaalimman unirytmin 

– tai jos luonnollinen unirytmini nyt on vain tämä, voisinko saada kyvyn olla saamatta silmäpusseja

– miksi en vain mene nukkumaan 

– mikä on elämän(i) tarkoitus

 

– miksi piti tänäkin viikonloppuna juoda viiniä

– mitä oikein näin entisissä poikaystävissäni

– kannattaako harkita tulevaisuudessa uutta poikaystävää

– mitä tekisin kesällä

– onko rinnakkaistodellisuuksia olemassa 

– miten postinkantajat pääsee lukittuihin rappuihin 

– mitä deadlineja minulla on tulossa ja mitä pitäisi ja pitäisi tehdä

– miksi öisin telkkarista tulee niin huonoja ohjelmia 

 

Tänäkin yönä on siis vaikeuksia laittaa aivot pois päältä ja mikäs olisikaan parempi aika pohtia vastaukset kaikkiin elämässäni avoimina oleviin kysymyksiin kuin sunnuntaifiilistä seuraava uneton yö.  Ennen vanhaan olin todella huolissani milloin mistäkin, yleensä lähinnä kaikesta. Nykyisin olen jo suhteellisen zen suurimman osan ajasta mutta nämä sunnuntait ja niitä seuraavat yöt aina välillä yllättää. Ehdottomasti hirvein oli eräs tällainen, jolloin olin juonut vähän kahvia vielä illalla, ei ollut toivoakaan nukahtamisesta, olin käynyt syvällisen keskustelun äitini kanssa, ja näiden yhteenlasketusta vaikutuksesta koin siinä suden hetken tienoilla kokonaisen kolmenkympin kriisin. (Huom, en ole kolmeakymmentä.) 

Tänä yönä toivoakseni olen jo alle tunnin päästä unessa. Mutta ensin uhraan tovin jos toisenkin yllä mainittujen kohtien pohdiskeluun, tosin vain pienissä määrissä. Ja jos ei vieläkään nukuta, avaan verhoja sen verran että näen vastapäiset talot ja voin tutkailla onko siellä jossain ikkunassa vielä valo. Ison sisäpihan ikkunoita laskee mieluummin kuin lampaita tai deadlineja. Ja melatoniinin kanssa me ollaan juuri nyt tauolla.