Supistukset yllättivät karjapaimenen
”Puran koko paskan kohta” pärräsi Antti, kun lyllersin eilen lammashaalle ja takaisin todetakseni, että sekä lampaat että vuohet olivat päättäneet hyytävästä pakkasesta huolimatta jäädä ulos nukkumaan, vaikka niillä olisi vapaa kulku myös lämpimään karsinaan pahnojen sekaan yötä pitelemään. Eläinten talvisuojaa rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa syksystä saakka hirveällä höökillä samalla kiitellen leutoja alkutalven kelejä. Kun sitten ensimmäinen tuntuva pakkaspäivä osui kohdalle, oli uutuuttaan kiiltävä, lämmin, eristetty ja lokoisa kuttula-lampolamme vihdoin valmis. Huokaisimme helpotuksesta – nyt ei tarvitse kantaa huolta siitä, että eläinpolot joutuvat värjöttelemään yönsä pakkasessa. Levittelimme puruja ja pahnoja onnessamme suojan lattialle, ihastellen kätevän isännän kätösten töitä. Hyvä kun emme päättäneet muuttaa karsinaan itse asumaan!
Mutta vielä mitä.
Tähän mennessä elikot ovat purevasta pakkasesta huolimatta käyneet lähinnä kakalla uudessa asumuksessaan. Että tämmöstä tällä kertaa.
**
Neuvokkaina kansalaisina mietimme, voisiko erityisesti lampaiden nuiva suhtautuminen uuteen asuntoonsa johtua kenties siitä, että asuinmökki tuntuu kovin uudelta ja jännittävältä. Niinpä koitimme maanitella ja paimentaa elikoita kohti sisätiloja, tuloksetta. Mahtoi olla näky, kun juoksentelin lyllersin villapeffojen perässä koittaen napata niitä kiinni pallomahoineni pilkkihaalariin ja karvalakkiin sonnustautuneena. Kun otukset oli pyydystetty ja Antin toimesta lopulta kannettu sisätiloihin, aloin saada vihiä siitä, että moinen humputtelu tulee vielä kostautumaan: monta päivää poissa pysyneet kivuliaat supistukset alkoivat jälleen hiljalleen ilmoitella olemassaolostaan. Vatsanpohja sätien jätin kolme villapyllyä riviin heinää rouskuttamaan. Kun pihatien mäkeä ylös puuskuttaessani vilkaisin olkani yli lammashaalle, näin lampaiden hipsivän jonossa takaisin ulos tutulle unipaikalleen. Olimme kuitenkin Antin kanssa yhtä mieltä siitä, että jos menevät nyt tuon paimennussessiomme jälkeen pihalla nukkumisen vuoksi hengiltä jäätymään, niin ihan saavat itseään syyttää.
Supistukset äityivät oikein äkäisiksi, eikä makuulle menosta ollut mitään apua kivun lievityksessä. Niinpä saimme katsoa lätkän nuorten MM-finaalin tasaisen puuskutukseni tahdittamana. Unentulon myötä supistukset kuitenkin hellittivät, tosin vain jatkuakseen taas aamulla kyykistyessäni puuhellan lämmityspuuhiin.
**
Sen suuremmin en ole osannut enää supistuksista huolestua, sillä tällaisenaan niitä on ollut minulla jostain 25. raskausviikon tienoilta alkaen. Olen käynyt neuvolalääkärin kontrolleissa kahden viikon välein, ja synnäripäivystyksessäkin olemme piipahdelleet tämän tästä käyrillä köllöttelemässä. Vaikka supistukset ovat välistä sen verran kipeitä ettei puhe enää kulje, eivät ne ole (tai no, ainakaan viime tarkastuksessa eivät olleet) saaneet mitään merkittäviä muutoksia siellä aikaiseksi. Siksipä ensimmäisellä päivystysvisiitillämme oli lääkärikin hieman ihmeissään, kun ei aluksi tahtonut uskoa kipuja supistuksiksi vaan ennemminkin kohdun kasvukivuiksi. Vilkaistuaan koneelle piirtyneitä supistuskäyriä tulikin sitten toisiin aatoksiin.
Useamman päivän jatkunut parempi kausi supistusten saralla on saanut minut lähtemään hieman liikkeelle sohvan pohjalta ja hääräilemään enemmän, mutta nyt kroppa koittaa selvästi viestiä, että olisi taas aika ottaa vähän rauhallisemmin. Vajoaminen vaaka-asentoon ei ehkä ole se toimivin kombo päätä sekoittavan ja lähes käsistä lähtevän pesänrakennusvietin kanssa (etenkin kun joka nurkassa tuntuu yhtäkkiä vallitsevan täys kaaos), mutta nyt täytynee silti osata ottaa kropan viestit tosissaan ja levätä, jotta vauva pysyisi masussa täysille viikoille asti.