Kun lapseen sattuu
Juhannus tuli ja se myös meni, nyt hetkeksi palaamme kuitenkin vielä siihen ihanaan keskikesän juhlaan!
Odottamani lapsivapaa juhannuksena menikin enemmän ja vähemmän puhelimessa A:n kanssa. A oli loukannut juhannusaattona jalkansa. Tässä kohtaa tiedossani oli, että lapsi ei kävele, polvi on kipeä ja on kaatunut trampoliinilla, koska trampoliinilla on ollut kaksi hyppijää yhtäaikaa. Tässä kohtaa tietenkin itse kyselin, onko A käytetty lääkärissä, ei ollut ja kehoitin kovasti viemään lapsen lääkäriin. Seuraavana aamuna A soittaa ja A:n isä kyselee pitäisikö hänen viedä A lääkäriin, koska ei vieläkään kävele. Tämän jälkeen tietoni ovat, että polvessa on nyt tukiside ja määrätty särkylääkettä ja lepoa.
Ensimmäinen päivystyskäynti
Sunnuntai aamuna soitan A:lle ja kyselen voinnit ja varmistan illan vaihtoajan A:n isältä. Hetken päästä puhelimeni soi uudelleen ja A:n isä pyytää, että hakisinkin A:n aikaisemmin, että voin viedä A:n lääkäriin. No siinä kiireellä mökkiä siivoamaan ja lasta hakemaan, joka tulee jalka kyllä kipeänä, mutta nilkka ja jalkaterä mustana ja täysin turvoksissa. Eikun päivystykseen jossa nilkka ja jalkapöytä kuvataan. Nilkka todetaan nyrjähtäneeksi ja tukisiteen paikka vaihdetaan nilkkaan, polvi ei oireile ja on napakka.
Toinen päivystyskäynti
Saamme turvotuksen laskemaan jalasta ja lääkärin ohjeiden mukaisesti aloitamme kuntouttamaan jalkaa kipujen sallimissa rajoissa, jolloin ongelmat ilmenevät isomman kerran. A itkee polven kipua kävellessä ja polvi on hutera ja pettää alta. Terveyskeskus ei meitä ottanut vastaan, joten eikun uudelleen päivystykseen, jossa polvea tutkii täysin sama lääkäri, kuin sunnuntainakin, toteaa polven olevan löysä ja tutkittaessa kipeä, polvi kuvataan ja sieltähän kappas kepposta löytyykin murtuma polven yläpuolelta reisiluusta. Jalka kokonaan kipsiin, kepit ja pyörätuoli matkaan ja seuraavat kolme viikkoa näillä olisi mentävä, ei onneksi sen pidempään.
Tunneryöpyt
Tässä kohtaa itse olen niin vihainen itselleni, A:n isälle ja koko maailmalle, että purskahdan illalla itkuun koska MINÄ olen kävelyttänyt lasta murtuneen jalan kanssa. Vaikka toimin silloin tietojeni ja ohjeiden mukaan, huono omatunto jyskytti takaraivossa, raivo siitä, että A:n isä ei lapselle vaatinut edes hoitoa omalta paikkakunnaltaan, raivo siitä, että olin ainoa vanhempi jälleen, joka hoitaa sairaan lapsen, raivo siitä, että koko jalkaa ei kuvattu ensimmäisellä kerralla, kun alunperin kivun sijainti on ollut polvi ja vasta sitten nilkka. Mutta myös helpotus siitä, että jalka saa nyt oikeanlaista hoitoa ja paraneminen pääsee tapahtumaan kunnolla.
En voi edes kuvitella A:n kipuja mitä hän on viikon aikana kokenut lääkkeistä huolimatta, ennen kuin syy kipuihin löytyi. En ole ikinä itse murtanut mitään, joten en tiedä sitä kipua, en voi kuvitella, mutta mitä sitä vierestä seurasin ja seuraan edelleen, se on ajoittain jopa todella sietämätöntä ollut. Nyt vain toivomme, että jalka toipuu ja pääsemme kolmen viikon päästä eroon kipsistä ja kuntouttamaan jalkaa paremmaksi ja vahvemmaksi!
Muistattehan, että trampoliinilla saa hyppiä vain yksi kerrallaan, kaikkien turvallisuuden kannalta! Turvallisia hyppelyitä teille!