Sadan kilon karkki

Jos ihminen syö karkkia ja juo kahvia, se ei voi olla paha- niin mää joskus Latelle totesin. Ei mulla mitään A-luokan näyttöö tästä oo, tykkään vaan ajatella näin, koska rakastan molempia. Ite eläisin karkilla ja kahvilla, jos en ois niin kiinnostunu terveydestäni. Se on melkein seksuaalista himoo.

Vois luulla, että otettuani Tinderissä jo kerran tiskirättiä naamalleni, oisin poistunu sieltä selaamasta. En tosiaan. Löysin uuden uhrin. Tai vitut se mikään uhri ollu, vaan ihanan innostunu ja karkinnälkäne. Me tutustuttiin ja avauduttiin paljosta jo ennenkun oltiin tavattu. Riemu repes siinä kohtaa, kun tajuttiin tää meidän yhteinen fetissi sekä E-koodiin, että kofeiiniin. Me puhuttiin levottomia siitä, miten niitä karkkeja vois ripotella millon minnekin, ja tehdä karkin syömisestä vielä entistäkin ihanampaa. Me suunniteltiin upeeta tulevaisuutta ja ihmeellisiä päiviä, jotka alkas hitailla aamuilla kahvin ääressä, ja päättyis sohvalle toistemme kimppuun, karkkisateen alle. Väliin jäävä aika päätettiin urheilla, ettei revähdettäs pahan näkösiks. Me uskottiin löytävämme miellyttäviä tapoja reenata. Kaikenlaista hyötyliikuntaa.

Se oli ihan kun ois ollu taas teini. Puhelimet ylikuumeni, ja posket punotti innosta aina, kun laukussa piippas. Bussissa melkeen hävetti hihitellä, kun vieressä istu niin saamarin kiukkunen mummo, joka kyyläs mua läpeensä täynnä synkkää vihaa. Mutta ehämmää hävenny, hihittelin vaan lisää. Mun teki niin helvetisti mieli vetasta sille sen miehen kuva esiin, että kato ny hyvä mummo, nääksää mikä veistos, NÄÄKSÄÄ MIKÄ VEISTOS!

Se veistoksen näkönen mies vei mut eka treffeillä jäätelölle, koska karkkia ei myydä tötteröissä. Molempia jännitti niin saakelisti. Mää istuin bussissa matkalla treffeille. Men kaveri istu mun vieressä, se oli menossa kans keskustaan. Mää meuhkasin sille, että eikö se ymmärrä, että mää annan kohta ylen silkasta jännityksestä, mahaan sattuu, suuta kuivaa ja sydän irtoo! Kaveri rauhotteli:

-Lopeta toi. Tässä voi hyvin käydä nyt niin, että tää mies on sulle se oikee, ja tää on viimenen kerta kun sää saat tuntee tän perhostunteen. Sun kuuluu nauttia siitä. Lopeta toi turha mesoominen ja NAUTI.

Teki vitusti mieli oksentaa sen päälle.

Mää odotin sitä miestä torin laidassa ja vedin ketjussa röökiä, nyt oli liian myöhästä alkaa oksenteleen. Se tuli esiin aseman takaa ja juoksi halaan mua. Me halattiin laittoman pitkään, ja mietittiin, että voisko jäädä siihen roikkuun kunnes olo on taas rauhallinen. Nauratti niin saakelisti. Urheesti me lähdettiin käveleen kohti puistoo ja mää kattelin ja kuuntelin sitä miestä aivan hurmiossa. Se puhu pohjosta ja mää olin vetelänä.

Me istuttiin pöytään vaniljapehmikset käsissämme, ja katteltiin, kuinka ne valu meidän käsiä pitkin. Me ei puhumiselta ehitty syömään. Mihinkään ei ollu kiire, eikä hetkeekään silti oltu hiljaa. Sillä oli ihana naama. Se oli valtavan isokokonen, mutta hymyillen hiljensi mut, kun asiasta mainittin. Viehättävästi vaatimatonkin vielä. Mulla tippu jäätelöö paljaalle reidelle ja se pyyhki sen pois, ohi mennen. Mää jäin janoon lisää, ja hetken mietin, jos ois vaan lyöny koko tötterön siihen reiteen.

Me jatkettiin jätskien jälkeen torin reunaan, muka merta katteleen. Ei siinä kumpikaan merta ehtiny näkeen. Se meinas, että ois voinu dipata mut jaloista veteen, että oisin saanu pestyä jätskit sormistani. Me mentiin kiviportaille istuun. Mää kattelin sitä sivusilmällä, ja olin varma, että se ois jaksanu tehä mulla vaikka hauiskääntöö.

Joka toinen lause puhuttiin asiaa, ja joka toinen lause pääty nauruun- sellaseen, mikä valuttaa silmistä suolavettä. Mää uskon merenpinnan nousseen mun kyynelistä sen kolmen tunnin aikana, mikä me siinä ulvottiin. Aina kun mää pysähdyin kattoon sitä suoraa silmiin, mun naama levis valtavaan hymyyn, ja teki mieli syödä sitä miestä kun karkkia. Ja sit me suudeltiin.

Mun päässä humisi ja lokkien kirkuna katos jonnekin kauas. Oisin halunnu selättää sen siihen mukulakiville ja kirkua lokkien kanssa kilpaa. Pidin kuitenkin turpani kiinni ja me suudeltiin toisemme vaniljan makuset suut puhki. Juna-asemalla jätettiin yhtä vaniljaiset hyvästit, ja sen valtavat kädet kävi läpi mun kehoo. Täti kuulutti lähtöjä joka puolelle Suomee, mutta meidän juna ei liikkunu hetkeen minnekään.

Me nähtiin pian uudelleen,  ja mää menin sen luo. Sen parveke oli valtava. Sinne ois mahtunu kolme parisänkyä. Kerrostalojen välistä pilkisti puolen kilsan päässä helvetin pieni kaitale merta, mutta se kerto sanovansa ihmisille, että se asuu meren rannassa. Musta tuntu siinä sohvalla auringon laskiessa lämpimässä tuulen vireessä, niinkun mää oisin ollu vähintäänkin Karibialla.

Mää olin unohtanu kotoo lähtiessä röökit, ja tajusin sen ihan yhtäkkiä. Kauheessa hädässä aloin kuumottaa Karibialaista, että

-ONKO SIWA LÄHELLÄ, MIKÄ ON AUKI, ONKO TÄÄLLÄ KIOSKEJA?!  Ja se käveli rauhallisesti keittiön kaapille, otti sieltä vajaan askin mun merkkiäni, ja sano, että polta siitä. Mää tuijotin sitä hiljaa ja hämilläni. Ei ees nikotiini mahtanu meidän hymyille mitään.

Se oli kuuma kesäilta, ja Karibialainen unohtu telkkarin eteen syömään sipsejä pelkissä kalsareissa, kun mää hiisasin kesäilmaa pummitun röökin läpi keuhkoon. Mää istuin parvekkeella ja tuijotin ikkunasta sisälle lasittunein silmin. Siinä se vaan seiso ja oli niin henkeesalpaavan kaunis- mua ihan henkee ahdisti kun sitä kattelin. Tai sit se oli se rööki. Just siks en polta enää; että voisin tunnistaa miehen ja tervan toisistaan.

Me maattiin siinä parvekkeen sohvalla ja puhuttiin kaikesta tärkeestä. Mun pää oli sen sylissä, ja sen syli tuntu onnelta. Yhtäkkiä se vaati saada nähdä kokonaan mun tatuoinnin, jota näky pieni kaitale paidan ja shortsien välistä.

-Kuinka ylös tää jatkuu? se kysy, ja nosti mun valkosta paitaani. Se kumartu suuteleen mun tatuointia, ja mää värisin kun sen huulet kosketti mun kylkee. Heikko kohta.

Se vei mut sisälle ja mun tatuointiin saatto tulla halkeemia, kun se laitto mut vapiseen.

Mulla puutuu huulet jos mää nautin erityisen paljon. Sinä yönä puutu kädetkin. Ja jalat. Ja pää. Mää kosketin sen leuan sänkee ja kiitin siitä. Sille ei kuulemma voi mitään. Kun menee sata kiloo rikki, niin testo-tasot nousee. Siunatut testo-tasot.

Aamulla juotiin litroittain kahvia ja syötiin viimeset karkit, ja toisemme jälkkäriks. Silmissä sumeni ja verensokerit poukkoili. Mää tein lähtöselvityksen Karibialaisen eteisessä, ja me todettiin, ettei ihan heti ehitä nähä uudelleen. Mää vedin oven takanani kiinni ja jätin Karibian taakseni. Olin niin sanottu seksituristi.

Viikon jälkeen huomasin innon laantuneen. Mun on saatava olla innoissani. Sain pitkän viestin, ja sen viimenen sana oli ”Anteeks.”

Mää toivotin kaikkee hyvää ja poistin sen tuhannen viestin viestiketjun kaikkine sydämineen. Late pohti, pitäiskö mun alkaa säännösteleen sitä vilpitöntä intooni jokaista uutta ihmistä kohtaan. Se käski mun miettiin, onko jokainen mies sen kaiken arvonen. Mää sain myös napakan elämänohjeen:

-Jokainen mies on kusipää, kunnes toisin todistaa, ja todistamisen jälkeenkin asiaa täytyy ehdottomasti epäillä!

Se myös käski mun poistua välittömästi Tinderistä, ja oli pahoillaan siitä, että mut sinne aikanaan ohjas. Rakas Late. Ei ymmärtäny, kuinka uskomattomia kokemuksia oli mulle järkänny. Vapinoita ja sydämiä.

Mää luovuin Tinderistä ja aloin reenaan tätä säännöstelyä, kohtalaisen heikolla menestyksellä. Karkkia syön edelleen vitusti liikaa ja kahvia juon sevverta paljon, että iltapäivään mennessä vapisuttaa. Mahaan sattuu, mutta kummastakaan en aio luopua.

Ja oon takas Tinderissä. Ei helevetti.