Entä jos se onkin maitorahkaa?

Se mies oli samanniminen, kun mun lapsuuteni rakkain unilelu, semmonen norsu, jolla oli laskuvarjo. Ja se oli ihan häiritsevän komee, tää mies siis, ei norsu. Mää selailin sen kuvia ja pyyhin kuolaa poskiltani. Mua ei niin paljon kiinnosta toi ulkonäkö, mutta tää oli semmone laittoman korkee ensinnäki, semmonen kaapin kokonen mies. Oli pakko innostua. Tumma kun Juanes, mutta niin kaukaa Suomen mettistä se oli tänne könynny kun voi kaukaa Suomesta vaan olla. Sen silmät oli turkoosit ja parran sänki musta. Mää istuin sitä vastapäätä semmosen pikkupubin hämärimmässä loosissa ja join liian kuumaa kahvia. Mun jalat oli sen sylissä ja sen perhepizzan kokoset kädet hiero mun pohkeita.

Että se kehtaskin hyökätä mun elämääni väärään aikaan. Olin just käyny eka treffeillä sellasen miehen kanssa, jonka kanssa en halunnu pilata mitään. Me kuitenkin tän Kaapin kanssa päätettiin, ettei rikota yhtäkään lakia, jos nähdään ja juodaan kahvia. Sovittiin, ettei niitä saa kutsua treffeiks, koska se ois ollu mun silloisessa maailmassani täysin mormonistinen teko. Halusin omistautua yhelle kerrallaan.

Mulla läikky kahvia pöydälle, kun kattelin miten sen tummat ripset räpsy omassa tahdissaan. Mun jalat oli tulessa kun se koski mua. ”Tää pöytä on liian iso, mun tekee mieli suudella sua, enkä yletä”, se sano ja mää tuijotin sen huulia suu auki, niinkun ois iso ruuvi löysällä. Ja ohan se.

Kovin syvällistä se ei ollu, mutta me oltiin viestitelty pitkään ja paljon, ja tiesin siitä jo ihan valtavasti etukäteen. Tarpeeks, mielestäni. Me vaan tuijotettiin toisiamme. En oo koskaan tuijottanu ketään niin syvälle silmiin. Mun teki mieli tuijottaa sitä lisää ja pitkään ja uudelleen ja kokoajan. Ja meidän piti vaan juoda kahvia kavereina. Ihan yhtä kiihkeesti en kyllä esimerkiks Latee tuijottele hämärässä silmiin, vaikka syntisen kaunis onkin. Kerran me tosin ajauduttiin Laten kanssa suuteleen baarin röökikopissa kädet toistemme reisillä, niin että lopulta Late heitti pikkuhousunsa roskikseen, koska ne oli kuulemma liian märät pitää päällä. Laten siippa epäili pitkän aikaa, että oltiin tehty muutakin. Ei me tehty. Late heitti pikkuhousut roskikseen, me mentiin ottaan Tequilat ja paineltiin tanssiin Kaija Koota. Semmosta se on Laten kanssa.

Kaappi avas mulle oven ja astuttiin syysiltaan pubista. Se sano taas, että sen tekee mieli suudella mua, mutta että ei nyt tässäkään kai viitti keskellä kaikkee. Mää kävelin kädet taskussa sen vieressä ja totesin vaan asfaltille hymyillen että ”jaa tää on semmonen, joka häpee julkisilla paikoilla ruveta…” Mulla jäi lause kesken kun se koppas mut itteensä kiinni ja suuteli. Pitkään ja hartaasti suutelikin. Mää siirsin kädet taskuistani sen niskahiuksiin ja olin varpaillani kun se oli niin korkeella. Se piteli mua vyötäröstä, ja pysyin pystyssä.

Se oli ihanaa, mutta mää olin saanu edellisen ensisuudelmani toiselta vasta hetki sitten, enkä saanu sitä mielestäni pois. Eikä meillä Kaapin kanssa muutenkaan juttu varsinaisesti lentäny ja nauru raikanu. Me vaan tuijotettiin toisiamme ku jumalia, hymyiltiin tyhminä ja valmistettiin huuliamme suudelmiin. Sit se pöljä totes mulle nauraen, että ”Se toinen mies on varmasti turvallisempi valinta.” Se oli kuulemma vitsi, mutta se riitti mulle, eihän hyvät miehet noin sano. Se vei mut kotiin, ja me suudeltiin vielä pitkään sen autonrotiskon turvassa, ennenkun vilkutin ja se ajo pois.

 

****************

 

Mun puhelin piippas kesällä matkalla töihin. Kaappi kysy, joko oon löytäny itelleni prinssin. Se tiesi jo, ettei se myn syksynen rakkaustarinani ollu kovinkaan ikuinen. Kerroin matkalle osuneen toistaseks pelkkiä sammakoita, ja me päätettiin pitää kahdenkeskiset tuparit mun uudessa kämpässä. Lupasin järjestää limsaa ja karkkia.

Se oli huijausta. Ei mulla ollu kumpaakaan, kun tuijotin ikkunasta miten se tuli näkyviin naapuritalon kulman takaa. Olinkin jo ehtiny unohtaa. Mää juoksin salamana käytävään, rikoin todennäkösesti Boltin ennätyksen ja päästin sen sateesta sisään. Se paino mut seinää vasten siinä tuulikaapissa ja kuiskas ”moi.”

Me hiivittiin mun kämpän ovelle ja toivotin sen tervetulleeks mun Bond-luolaani. Mun ovessa oli numero 007. Se hymyili ja oli syntisen hidas ja rauhallinen. Mun kun teki henkilökohtasesti mieli kaivaa kynsillä tieni betoniseinän läpi. Se ei kyselly, missä sen salmiakit on, ei sekään tainnu niitten takia tulla tupareihin.

Se otti kengät pois. Mää kumarruin laittaan puhelimen lataukseen, ja kun nousin, se seiso mun takana, otti mun lantiosta kiinni ja suuteli mun niskaa. Näin mää sen kumarruksen olin ajatellukin menevän. Sen sänki raapi mun ihoo ihanasti, se piteli niinkun naista pidellään ja me kaaduttiin mun sängylle. Viis koristetyynyä lensi kaaressa sohvalle.

Kesken kaiken se yhtäkkiä karjas aivan hätääntyneenä ja mulla meinas sydän pysähtyä. Mää yritin selvittää mikä on kun se yhtäkkiä kovin epämiehekkään näkösenä pyöri sikiöasennossa, ja painostin selittään, että voisin auttaa. Sen vatsalihas kramppas. Mää roudasin sille vettä ja kyselin, pystyiskö syömään suolarakeita. Se nauro mulle päin naamaa, kunnes hädissään kielsi mua naurattamasta, kun sen vatsan tilanne vaan meni nauramisesta pahemmaks. ”En mää naurata, mää kysyin tosissani, onnistuuko suolan syöminen?” ”No ei!”, Kaappi vastas, ja mää ohjasin sille syvähengitystä.

Se hihitti, sen vatsa kramppas, se vakavoitu. Me hengiteltiin kuin joogit, ja sit molempia taas hihitytti. Helvetin kiusallinen noidankehä junnas mun sängyssäni. Me saatiin tilanne rauhottuun ja otettiin loppuaika yhteensulautuneina hitaasti kun tantran ammattilaiset, tosin tuskin ihan niin sensuellisti. Se oli ihanaa, vaikkei mitenkään mieleenpainuvaa. Se oli selvästi pahoillaan, kun ei pystyny antaan ihan kaikkeensa tän urheiluvamman takia, mutta eihän se se ollu mikä mätti. Joku viimenen intohimon tuntu siitä vaan jäi uupuun. Mun teki mieli vaan hoitaa sen kramppaava vatsalihas kuntoon.

Se makas mun vieressä, tuijotti mun tissejä ja totes että ”Siinä ne ny o.” Yhtä syvällisiä oltiin kun eka tapaamisella, se täytyy sanoo. Se näytti mulle kuvia puhelimestaan, ja matki itteensä töissä, missä se ajoittain joutu tekeen kuulutuksia. Mulla valu kyyneleet silmistä. Mää hämmennyin sen hauskuudesta, ja se varmasti hämmenty mun nauruäänestä. Me juteltiin pitkään, ja sit taas tuijotettiin.

Se oli kiinni mussa, ja silmäili mun päiväpeittoo, jonka päällä me makoiltiin puoliunessa. Se kohdisti katseensa tiettyyn kohtaan, hymyili kierosti ja kysy, että ”Onkohan täällä joku muukin joskus käyny kramppaamassa?” Mää mietin, miten tyylikäs leidi kuittais ei-pesussa-lähteneen valkosen tahran, joka nyt kiusallisesti sabotoi meidän hiljasta tuijottelua. Mää katoin tahraa, ja sen jälkeen Kaappia, en tällä kertaa niin syvälle silmiin, ja esitin vastakysymyksen: ”Entä jos se onkin maitorahkaa?”

Mää pidän mun päiväpeittoo nykyään toisinpäin. Ikean sivuilla sanotaan: ”Peiton kumpikin puoli on erilainen, minkä ansiosta makuuhuoneen ilmettä on helppo muuttaa peittoa kääntämällä.” Nimenomaan. Sisustusvimma made me do it.

 

suhteet oma-elama rakkaus seksi