Kusihousu
Ne oli mun synttärijuhlat. Se oli tullu naapurista mun isoveljen seuraks, ja sen äiti oli ostanu mulle lahjaks Pikku Myy-paperinuken. Mää rakastin sitä nukkee. Mää olin litta. Mää raahasin naapurin pojan mun kerrossänkyyn ja pussasin sen naaman puhki. Sillä oli tumman ruskee pottatukka ja pyöreet silmälasit, ja mulla oli persikan värinen mekko ainakin kymmenellä röyhelöllä ja vaaleet saparot viritetty satiininauhoilla. Sen etuhampaat oli just tippunu ja mulla oli sukkahousut rullalla. Se oli iso poika, seittemän vee, ja mää vielä nuori neljä-vuotias. Sillon jo tykkäsin vähän itteeni vanhemmista.
Mää halusin leikkiä mun isoveljen ja Naapurin pojan kans, ja ne höynäytti mut maksaan 100 markkaa yhestä jääkiekkokortista. Me leikittiin vesisotaa Super soakereilla ja Barbie-leikkejä nukkekodissa. Naapurin poika oli ihan sairaan hyvä Ken. Pyöreet rillit vinossa se heilutti Ken-nukkee ja mun veli änkes mukaan lego-ukkoinensa. Siinä oli täydellinen tasapaino.
Molemmilla vähän tasapaino horju siinä matkalla lapsesta aikuiseks. Mää näin sen muutaman kerran jossain kyläkaupassa ja moikkasin sitä ujosti. Eihän me enää osattu puhua, paitsi kerran baarissa. Ne tuli mun isoveljen kanssa jutulle, ja mää läyhäsin sille hönössä että ”SÄÄ LEIKIT MUN KANSSA BARBEILLA!” Se kuittas tän ja jylisi takas että ”JAA, SÄÄ NUOLIT MUN KORVAA!?” Meillä oli sangen erilaiset muistot siitä pusulitasta.
Tasan 20 vuotta littaepisodin jälkeen se eros kihlatustansa ja me alettiin lähetteleen terveisiä mun veljeni kautta. Sit mää lähetin sille kirjeen. Niin kuuluu ehdottomasti edetä, jos on tutustuttu 90-luvun alkupuolella. Mää olin siihen aikaan kova tyttö juhliin, ja löysin itteni baarista sinäkin yönä. Ja niin löysin Naapurin pojankin. Se seiso tiskin toisella puolella mua vastapäätä ja tuijotti mua, ihan ilman silmälaseja. Se juoksi mun luo ja me halattiin kahenkytä vuoden edestä. Se oli iso ja ihana. Me oltiin hönössä ja me tanssittiin. Se olis halunnu mun ”viereen nukkuun”. ”NIIN AINA!”, totesin, ja lähetin sen kaverinsa kanssa taksitolpalle.
Seuraavalla kerralla en lähettäny. Se oli sama baari ja sama tiski. Mää olin sevverta huppelissa, että pistelin menemään yksin baarin lavalla tölttiä, siis tää yks hevosten askellaji, mutta onnistuin bongaan Naapurin pojan tiskiltä kuitenkin, on se sevverta iso. Mää tölttäsin sen luokse, heilautin tukkaani ja ilmotin, että ”Mää oon lähössä.” ”Jaa. Mihis sää meet?” se kysy, ja totesin merkityksellisesti: ”En tiedä.” ”JAAHAS!” sano Naapurin poika, ja hyvästeli ystävänsä. Me ajeltiin taksilla sen eroluolaa kohti, ja kikatettiin onnellisina. Taksi vei meitä niin oikeeseen suuntaan.
Me möyhittiin sen iso sohva sekasin, mentiin tyynysotaa ja kuunneltiin imeliä rakkauslauluja 90-luvulta. Me asuttiin eri kaupungeissa. Se asu samassa kaupungissa kun mun porukat, ja se vei mut aamulla sinne, samaan pihaan, missä se joskus oli lahdannu mut vesisodassa. Se vei mut sinne monta kertaa. Kerran se haki mut luokseen, ja huomas eteisessä, ettei ollu vielä halannu mua. Se nappas mut isojen käsivarsiensa väliin ja nosti mut ilmaan, ja sen rannekello alko pitää ihan hirveetä meteliä. Mää heitin elämäni läpän ja totesin, että ”Jaahas, se onkin mun biologinen kello kun tikittää!” Mää meinasin kuolla nauruun kun se pisti mut pihalle rauhottuun ja anto sisällä piiskaa.
Kyllähän mää tiesin sen just eronneen, mutta mulla oli vaaleenpunalinssiset aurinkolasit päässä aina kun me nähtiin. Me istuttiin saunassa puhumassa, heitettiin eukalyptus-tippoja kiukaaseen ja kyyneleet sekottu hikeen, kun se kerto, ettei vielä oo valmis uuteen suhteeseen. Me rakastettiin jo lapsina, sillain kun lapsi osaa rakastaa, ja me rakastettiin hiljaa siinä saunan lauteilla, ja sen autossa kun se vei mut kotiin. Se meni just niinkun leffoissa menee- ripsarit valu samaa tahtia kun vettä tuli taivaalta. Naapurin pojan sohva jäi sekasin ja mää muutin vielä vähän kauemmas koulun perässä. Mää oon aikuisena ollu kova muuttaan, vähintään vuoden välein. Mun isoveljet ei oikein tykkää siitä.
Me ei unohdettu toisiamme. Mää sain hädin tuskin olohuoneen maton paikalleen, kun Naapurin poika tuli mun luokse. Fyysinen himo ja ikävä piinas. Se lähetteli mulle biisejä ja mää lähettelin suukkoja. Sen isällä oli työmatka mun kaupunkiin, ja Naapurin poika sai kyydin mun kotipihaan. Mää löysin sen pyörimästä jostain kellarivarastokäytävältä ja hyökkäsin sen kimppuun. Se halas mua niin kovaa, että mun selkä rusahteli ihanasti.
Me sovittiin, että tällä kertaa se ois vaan fyysistä. Nautitaan siitä, eikä mietitä huomista päivää. Ja kuka on niin typerä, että luulee sen onnistuvan? Me luultiin. Me maattiin lusikassa kikattamassa, ja rikottiin jokaista pelisääntöö. Se vei mut leffaan ja me leikittiin pusulittaa Finnkinon aulassa. Mää menin illalla märällä tukalla sänkyyn. Se heilu keittiössä, kun näin tarpeelliseks huomauttaa, että ”Täällä on sitten vettä sängyssä, eikä mitään muita nesteitä.” Se rynni kattoon ja alko mesoon että ”EI SAATANA, NYT KUSIHOUSU POIS SÄNGYSTÄ, HYI SINUA!” ja heitti mut olkapäällensä. Mää nauroin niin että naamalihaksiin sattu ja se selätti mut sohvalle. Se sano mua siitä eteenpäin Kusihousuks ja mää kehräsin kun kissanpentu. Semmosta teettää vuosikymmenet.
Mutta seksisuhteissa ei saa kehrätä. Niimmää sitten totesin sille, etten pysty pitään tunteita erossa. Kusihousu vihelsi pelin poikki, ja toinen erä oli hävitty. Elämä jatku ja oli onnellista. Mää kävin aina välillä porukoilla, ja me nähtiin Naapurin pojan kanssa salaa porukoitten autokatoksessa. Kunhan leikittiin littaa autojen ympärillä ja halailtiin. Se uhos mulle aina välillä, että meidän tarina on kaikkein hienoin, eikä vielä lähelläkään loppua.
Tuli joulu ja puhelin soi. Se oli muuttanu pois erokämpästä ja kuulosti onnelliselta. ”Lähtisiksää mun kanssa ihan oikeille treffeille, jos tutustuttais sillain niinkun kunnolla?” se kysy. Määhän pimahdin ihan täysin. Mää en osannu kun nauraa, ja se heitti vettä myllyyn ja komenteli mua puhelimen toisessa päässä. ”Turpa kiinni” se sano, ja mää huusin kovempaa. Se oli sairaan hyvä komenteleen. Se jakso mun levottomuutta ja se anto mun nauraa. Sehän oli oppinu siihen jo vesisodan vuosina.
Mää reissasin viikonloppusin sen luo. Se sama sohva sai kyytiä, ja me laulettiin Apulantaa sen parvekkeella pakkasessa. Mää istuin sen sylissä ja olin ihan hiljaa. Sängyssä me ei oltu hiljaa, eikä suihkussa, eikä autossa. Joskus ei seksistä tullu mitään, kun saatiin niin raskaita hepuleita. Me leikittiin alasti sammakoita, mää kuulemma näytin sammakolta tietyissä asennoissa, ja Supermies-leffa jäi kolme kertaa kesken, kun oli tärkeempääkin tekemistä. Joku taika siinä sohvassa oli.
Sillä oli ihan järkyttävä tissifetissi. Ihan siis omaa luokkaansa. Määhän olin aikasemmin ottanu nännilävistyksen vasemmalle puolen, ja keksin ottaa oikeelle puolelle, synttärilahjana Naapurin pojalle. Sehän kävi siihen samantien käsiks, ja se saatana tulehtu. Se oli ihan hirveetä tuskaa. Me pelattiin sokkopalloo koulussa, ja pelin tuoksinnassa se helvetin painava pallo mossahti mun tulehtuneeseen rintaani. Mää huusin niin saatanasti ja poistuin selkä kyyryssä tunnilta. Jouduin tunnustaan lääkäriäitilleni, että tämmösen hankin tällä kertaa, että pystyskö rouva antibioottia määrään. Tulehduksistahan äiti ihan pari kertaa oli varotellu, kun teininä naamaani lävistelin. Äiti totes viileesti; ”Oot sää melkonen pönttö”, ja käski lähettään lähimmän apteekin numeron. Nuorison pitäis ymmärtää, että äidit on aivan sairaan usein oikeessa.
Rinta parani, mutta meidän suhde ei. Kevät tuli, ja musta tuntu, että me tehtiin kaikki niin, että Naapurin pojalla on hyvä olla. Sillä oli ollu rankkaa, monenlaisia menetyksiä, ja mää halusin ymmärtää, mutten ollu enää ite onnellinen. Ei me kauheen syvästi tutustuttu, mitä nyt mun rintoihini. Pirun syvästi kyllä niihin. Mää päätin, että seuraavan kerran kun nähdään, mää kerron mitä mulla on mielessä. Naapurin poika kerkes ensin. Se laitto viestin. Mää istuin koulun ruokalassa ja tuijotin puhelintani. Viimenen erä oli hävitty, eikä mulla ollu enää mitään asiaa. Se oli viimenen koulupäivä sinä keväänä. Mää pummasin kaverilta röökin ja hengittelin syvään häkää ja tervaa, ja annoin auringon paistaa kalpeille kasvoille. Käänsin uuden sivun ja muutin taas.
Siitä on pari vuotta aikaa. Meidän tarina oli jo loppu, mutta viikko sitten mun puhelin piippas. Naapurin poika. Se sano haluavansa nähdä salaa, vaikkei sen tyttöystävä tykkäis. Me oltiin painittu kolme erää, enkä mää jaksanu enää neljättä. Etenkään salaa. Kavereinahan se halus nähä, samalla kun oon käymässä porukoilla, sillain kun josku aikoinaan, autokatoksessa. Mutta mää en jaksa enää olla kenenkään salaisuus.
Me vaihdettiin kuulumiset ja puhelimet hiljeni. Mää mietin hetken Naapurin poikaa. Mää muistan miltä sen halaus tuntu, kuinka sen matala ääni jylisi, ja kuinka se katto mua autonsa peruutuspeilistä, kun istuin sen sairaan ruman auton takapenkillä. Jos me joskus vahingossa törmätään, mää heittäydyn sen syliin niinkun vaan meidän tarinassa voi heittäytyä, ja huudan niin kauan, että se huutaa mulle ”Turpa kiinni, Kusihousu.”
Laten perhe asu lapsuudessa mun perheen kanssa samassa paritalossa. Me oltiin seinänaapureita, ja morsetettiin seinän läpi omalla koodikielellämme, jota itse asiassa kumpikaan ei juurikaan ymmärtäny, mutta kuhan paukutettiin. Meillä oli yks Barbie-leikki, jonka nimi oli ”Me syöpöt.” Ken oli ylipainonen ja se kävi painonvartijoissa. Kerran yks nukke veti ittensä hirteen, en muista miks. Kyllä me on jälkeenpäin mietitty mikä saakeli meitä vaivas.
Niin siinä käy, että Barbie-leikit hitsaa kaks ihmistä täydellisesti yhteen. Mää en ikinä lakkaa rakastamasta, kumpaakaan. En Latee, enkä Naapurin poikaa. Ainoo, että Laten kanssa rakastetaan niin, että sen isän nainen luulee, että me ollaan pariskunta, ja Laten avioliitto on kulissia. Ja se on saatana ihan tosissaan. Määhän mesoon jokaisen ihmisen oikeudesta rakastaa minkä kerkiän, mutta valitettavasti en ite pelaa naisten liigassa. Pelaisinki. Alkaisin kivittää Latee samantien.