Alaston ilmakitara

Laten vauva oli jo kasvanu isommaks, ja me elettiin ihanaa, hikistä kesää. Ehdittiin monta kertaa istua iltaa mun kotini parvekkeella, kesän polttaessa rintakehää kauniin ruskeeks. Laten siippa piti huolta vauvasta, ja Late sai omia iltoja. Yritin tehdä meille ihania kesäjuomia niinkun asiaan kuuluu. Halusin martini-laseihini sen upeen suolarenkaan kiertään reunaa. Dippasin lasit ronskisti jäähileeseen ja suolaan. Se oli kun ois merivettä siemaillu. Late esitti hetken, että

-Täähän on hei ihan jees!  mutta ei se mua kauaa kusettanu. Ei siihen ois tarvittu 20 vuoden ystävyyttä, että oisin nähny kuinka sitä naista oksettaa.

Juotiin vaihtoehtosesti pullo skumppaa ja Laten tekemiä vähäsuolasia paukkuja, ja puettiin parasta päälle. Kaupunki ja kesäyö huusi meidän nimee, kun tilattiin taksi, vaikka keskustaan oli kävelymatka. Latelle tulee usein hönössä se tunne, että sillä on rahaa kun roskaa. Otettiin multa matkajuomaks yks siideritölkki, ja Late totes taksin takapenkillä, että ihan tuntuu kun mehua jois, ja alko repeileen, että

-Oot sitten ostanu alkoholitonta tällä kertaa, ja että

-MAKSA KIITTÄÄ!

Intin vastaan ja nappasin tölkin käteeni. Tihrustin sitä hetken taksin huonossa valossa, ja ymmärsin yhtäkkiä, miks se siideri oli niin hemmetin halpaa.

Mentiin meidän vakkaribaariin, vaikkei mulla ois sillon vielä riittäny ikä sinne. 179 senttiä + korot tekee päteväks. Pitkiä miehiä on muuten yllättävän vaikee löytää. Sinä iltana semmonen kuitenkin pölähti paikalle. Lippis takaperin ja aurinkolasit päässä, semmoset perus Uuno Turhapurot. Tais elämä häikästä, tai sit ne strobovalot.

Se raahas seurueensa meidän pöytään ja tuli jutulle. Mua kiehto välittömästi. Se oli niin koominen, että saatoin satuttaa sen tärykalvoja naurullani. Se ei oo kovin helee, etenkään muutaman skumppalasin ja alkoholittoman sidukan jälkeen.

Jossain kohtaa Late ilmotti menevänsä röökille, että saa nuoriso rauhassa pussailla.

-NIIVVISSIIN! huusin sen perään, ja hetken päästä mua pussattiin. Taas oli taivas auki.

Uuno tilas kymmenen minuuttia ennen pilkkua kymmeniä kossu batteryita- oli vissiin nauttinu kymmenen jo ennen sitä, kun arviointikyky niin rajusti petti. Me vaihdettiin numerot.

Se oli raastavaa aikaa. Uuno kaipas mua vaan pilkun jälkeen viikonloppusin. Kun se tuli mun luo, pelkäsin ennen aikasta kuolemaa- sen nauramisen tähden. Olin lähellä tukehtua. Se näytti netistä toinen toistaan oudompia videoita, ja tiesi jotain äijiä, jotka kuvaa itteensä kotona, kuka laulamassa, kuka ryyppäämässä. Kerran se otti käyttäjän Petu1966Petu1966 mukaan sänkyyn. Siinä se tuijotti läppärin ruudulta ja laulo hönössä, että Paljon sanomatta jää! ja mää yritin keskittyä fyysiseen nautintoon helvetin rankan hepulin kourissa.

Me oltiin paljon alasti. Se kuulu asiaan. Se kävi mun luona soittamassa alastonta ilmakitaraa, ja lähti taas yöhön. Tai oikeestaan se ei ollu ilmakitara, vaan mun ylimittanen sääreni. Se soi saamarin kauniisti sen käsissä.

Krapulassa mentiin aina lähikauppaan hakeen parannusta oloon. Kerran se osti neljä Kinder-munaa, ja me koottiin ne yllätykset sohvalla. Mulla on vieläkin jossain se omituinen lennokki, mitä se heitteli mua päin samalla kun suklaa meni ääntä kohti.

Mää en koskaan saanu nukuttua kunnolla Uunon kanssa. Se rähisi vieressä kulkevaa junarataa ja mesos, että

-Tää koko kerrostalo heiluu kun yks vitun InterCity painaa ohi! Pihassa rääkyvät lokit se ois halunnu kivittää. Todellisuudessa se ei sitä tehny- tosin kerran se koitti säikäyttää ne menemällä alasti parvekkeelle patsasteleen. Vitut ne sitä säikähtäny, rääkyminen jatku ja muuttu suorastaan hurmokselliseks. Vähän sama kävi mulle, kun näin sen alasti.

Sillä miehellä oli ongelmia alkoholin kanssa, ja mulla oli ongelmia sen miehen kanssa. Kerran heräsin taas lauantaiaamuun Uuno vieressäni, ja se kerto jälkeenpäin, ettei oo koskaan nähny kenelläkään naaman olevan niin  rumasti väärinpäin. Totesin, että:
-Ei tää vittu toimi! ja se lähti pois.

Se tuli vielä kerran takasin. Me välitettiin toisistamme, tais siinä olla rakkauttakin. Me maattiin hiljaa lusikassa ja kuunneltiin, kun juna meni ohi ja lokit huusi nälkäänsä. Uunokin piti turpansa kiinni ja hengitti hiljaa mun hiuksiini.

Lopulta mää lähin elään unelmaani toiseen kaupunkiin. Tarpeeks kauas. Kerran se soitti kännissä ja kysy, haittaisko mua, jos se muuttais mun perässä. Pyysin, ettei muuttais mun takiani. Se itki puhelimen toisessa päässä, ja mun rintaani koski.

Mää kaipasin sitä pitkään.

Myöhemmin se soitti ja pyysi anteeks kaikkia niitä kertoja, kun oli satuttanu mua, ja ihmetteli, miksei tarttunu tilaisuuteesa, kun tarjosin sille sydämeni. Se sano, että mää oon sen elämän nainen, ja sano odottavansa mua, jos vielä palaan. Voi olla, että joskus palaan, mutta mun säärtäni soittaa sillon joku muu. Joku, joka ei oo eksyksissä sillon, kun löytää mut. Mää kuuntelin sen kyyneleitä ja nielin omani.

Mää toivon, että Uuno löytää perille jonnekin. Ehkä junat joskus lakkaa vituttamasta sitä. Sit se hyppää yhden niistä kyytiin ilmakitaransa kanssa, ja kuulee lokkien rääynnän rakkauslauluna.

Nyt on kevät. Mun kotiin kuuluu välillä lokkien naurua. Aina kun kuulen sen, mun tekee mieli seistä alasti keskellä olohuonetta. Ilman syytä, Kinder-muna kädessä. Täytyy vaan muistaa sulkee verhot.