And you’re gonna love it. (Espanja trilogia: Marbella)
Se tuli hakeen mua turkoosilla farmarillaan Marbellaan, missä se asu. Se joutua ajaan aika pitkän matkan, mutta se teki sen mielellään, halus kuulemma esitellä mulle Marbellaa. Se veti parkkiin yhen aukion laidalle, nousi autosta, ja mää näin sen jo kaukaa, kun seisoin punasissa valoissa. Se oli valtavan pitkä ja sen kihara tukka näytti siltä, kun se ois just noussu merestä. Se hymyili auringon kanssa kilpaa ja mää heittäydyin sen syleilyyn. Voitin hymylläni sekä Takkutukan että auringon.
Se piti vasemmalla, isolla kädellään ratista ja toinen nojas meidän välissä olevaan lokeroon. Takapenkki oli kaadettu matalaks, koska siellä se kuskas sen rumpusettiä keikoille. Pitkä, kiharahiuksinen rumpali. Se tuijotti mua intensiivisesti silmiin ja me puhuttiin niin lähekkäin, että pystyin tunteen sen hengityksen. Sen ääni oli ihmeellisen pehmee. Se oli asunu ympäri maailmaa ja sen englanti oli täydellistä, mutta se kuumotti mua puhuun sen kanssa espanjaa. En viittiny sanoo mitään väliin, kuuntelin vaan. Se kysy, että ymmärsinkö, ja vastasin vaan ”Sí, sí, continúa, por favor.” Maailman kaunein kieli.
Me ajettiin Marbellaa ympäri, mutta ei se mulle juuri mitään näyttäny, kuhan pyörittiin ympyrää ja mietittiin mitä tehtäis. Puhuttiin espanjalaisesta musiikista, ja se halus kouluttaa mut kuunteleen pelkkää rock-musiikkia. Annoin sille luvan kouluttaa ihan mitä vaan. Halusin johkin, mistä näkee merelle, ja se pisti auton parkkiin rantabulevardin luokse. Se johdatti mut meren rantaan pimeessä illassa ja tuuli pisti meren kohiseen. Se tuli lähelle ja näytti mulle missä suunnassa sen koti on.
Me tanssittiin rantahiekalla- näytti vähän joltain rituaalilta. Nuoriso oli istumassa iltaa aurinkotuoleilla ja joutu katteleen, kun kolmekymppiset pisteli humppaa ja afroo täydellisessä tasapainossa. Sen jälkeen siirryttiin valssiin. Valssi johti hitaisiin. Hitaat johti suudelmaan. Se oli pehmein suudelma, mitä oon tässä elämässä huulillani tuntenu.
Se oli entinen joogaohjaaja ja siitä huoku joku käsittämätön mielenrauha. Se oli eläny joogina jossain kommuunissa vuosia vaimonsa ja lapsensa kanssa, kunnes se tajus haluavansa toteuttaa myös muita intohimojansa. Mää kiitin sen muita intohimoja ja suutelin sitä lisää. Multa katos ajantaju ja meri kohisi kovempaa, kun se kysy multa haluisinko tulla sen asunnolle. Katoin sitä pitkään ja kysyin ”You think I’m that easy?” Se selvitti jotain viinin juomisesta sohvalla, mutta me ei siirrytty sohvalle vaan jatkettiin tansseja rannalla. Tekihän mun mieli mennä, mutta joku konservatiivi mun sisällä käski käyttäytyyn. Ja minkä takia, en oo ihan aina ennenkään käyttäytyny. Takkutukan isot kämmenet tutustu mun kylkikaariin ja mää nauroin ja huokailin sen suuhun kun se puri mun ylähuulta.
Me puhuttiin elämästä ja me puhuttiin vähän kuolemastakin. Käytiin läpi tätä maailmaa ja sen ulkopuolista. Se vei mut syömään, ja juotiin pullo Riojaa- viini yhtä pehmee kun Takkutukan ääni. Se kysy mun syntymäaikaa ja anto mulle viiden minuutin selvityksen mun elämästä ja persoonasta. Osa tarinasta oli niin pehmosta juttua, että entinen minä ois pyöritelly silmiänsä ja hakannu reittä naurun kanssa samaan tahtiin. Uus minä ettii kuitenkin mielenrauhaa ja elämän tarkotusta, niin että annoin Takkutukan kertoo ja nyökyttelin vaan kiinnostuneena tarinan mystiikalle. Se sano mulle, kuinka kaunis oon, kun se koppas mut kainaloonsa ja lähti taluttaan autoonsa kohti.
Se yritti vielä kerran houkutella mua luoksensa, mutta mää kieltäydyin. Edelleen en osaa sanoo miks. Se oli niin käsittämättömän mielenkiintonen ihminen- kai mää halusin nähdä, oisko siitä muuhunkin kun samaan tahtiin huokailuun, vaikka en ees oikeestaan jaksa uskoo siihen ekatreffien sääntöön. Eikse nyt joka tapauksessa tapahdu, mikä on tapahtuakseen. Mää tuijotin valomerta ja me ajettiin ylinopeutta pakoon Marbellaa ja mää mietin mielessäni, että väärä suunta, JARRUTA!
Me ajettiin hiljaselle bussipysäkillle ja mää kiitin illasta. Oltiin hiljaa ja tuijotettiin toisiamme. ”Kiss me”, se sano, ja mää suutelin pitkään ja hitaasti. Sen pitkät kädet yletty kaikkialle ja mihin tahansa, ja se syytti mua kiusaamisesta ja fyysisestä kivusta ihanien jalkojensa välissä. Se kävi mun päälle ja ihan huomaamatta mun housujen vetoketju aukes ja sen lämpimät kädet puhu espanjaa mun sisäreisille. Se näki kuulemma mun selän takana lenkkeilijöitä ja mutisi mun korvaan: ”You realize you’re the one who lives here? For me it doesn’t matter if and when someone sees us naked in the car, I’ll be in Marbella when you bump into them on the street tomorrow.” Mää nauroin ja hengästyin ja pistin hanttiin. Se halus entistä enemmän. Niin määkin.
Sen takapenkillä oli rumpusetin mentävä tila- sinne ois heittämällä mahtunu kaks pitkää. Me pysyttiin etupenkilllä, takutettiin toistemme kiharat hiukset umpisolmuille ja hengitettiin auton ikkunat huuruun. Sen toinen käsi piirsi mussa ympyrää, ja toinen piti kiinni mun kasvoista, kun se sano mulle: ”Next time I see you, we’re gonna do it. I’m gonna make you come. And you’re gonna love it.” ”Yes, sir”, vastasin hiljaa, ja annoin sen piirtää lisää, käsillään ja suullaan, kunnes vihdoin pakenin farmarista. Meidän takana oli parkissa poliisi- se oli varmaan sattumaa, tai sit ne lenkkeilijät oli saanu tarpeekseen.
Se lähetti mulle kuvan rumpusetistään ennen keikkaa seuraavana päivänä, ja mää kehotin sitä tanssiin rumpujensa kanssa. Se vastas: ”Soon we’ll be dancing together”. Se jäi viimeseks viestiks, enkä koskaan ymmärtäny, mitä tapahtu. Me ei koskaan tanssittu. Poistin sen numeron ja ymmärsin sen verta, että lähes kaks metrinen, kaunis muusikko tekee mitä haluaa. Se oli puhunu mulle tasapainosta maailman kanssa- sano, että ”Be strong, but not rude.” Muusikko miehessä oli vahvempi kun joogi.
Mun bussi yliopistolle lähtee siltä pysäkitä, mihin me Takkutukan kanssa jäätiin aikanaan parkkiin häiritteen lenkkeilijöitä. Ensin kohdalle pysähtyy bussi numero 6, sitten 9. Mua hymyilyttää. Tekee mieli tanssia.