I love you. (Espanja trilogia: Madrid)
Espanjassa on erilaista. Ihmiset puhuu lujempaa, lapset juoksee kadulla puolenyön jälkeen ja rantaviivalla lenkkeillessä vastaantulevat miehet tuoksuu Emporiolle. Mää oon hetkistä niin onnellinen. Mää juon kahvia, kahvilan ikkunat on auki ja eteen aukee näkymä suihkulähteelle, jonka eessä ihmiset syö jäätelöö ja ihot hehkuu aurinkorasvasta. Mää rakastan tätä.
Tinder on Tinder huolimatta kilometreistä. Ainoo, että Pekka ja Antti onkin José ja Manuel. Morjes siinä meni eka kerralla selatessa silmät kieroon ja sukat solmuun, paitti ei ollu sukkia kun täällä on niin lämmin. Madridista tuli mulle puhelu. Englanti on sairaan kaunista espanjalaisella aksentilla. Se mies alotti puhelun kimittämällä kun pikkuorava ja mulla meinas lentää puhelin parvekkeelta kadulle, kun nauroin. Sen oma ääni oli kaikkee muuta kun kimee- miehekäs ja kaunis, ihan kun sen kuvatkin. Se oli kalju ja sen parta oli tumma ja ihana. Mää en malttanu oottaa, että pääsen hieroon sen kaljua.
Se seiso mua vastassa Madridin juna-asemalla. Hyppäsin sen kaulaan ja ilmotin samantien, että nyt on päästävä pissalle, ja se totes mulle että ”That didn’t take long, and by the way peeing is a sad, sad excuse.” Mää hihitin rinkka selässä ja rymysin vessaan niin vauhdilla, että se joutu tuleen perässä ja sanoon, että oot muuten menossa miesten vessaan. Se kerto mulle Madridin juna-aseman pommi-iskusta ja näytti tien skootterinsa luo. Olin niin innoissani, että kyyneleet poltti silmiä, kun heitin jalan skootterin yli ja se kaasutti ekoihin liikennevaloihin.
Mun hiukset lepatti tuulessa ja istuin kyydissä leuka pystyssä kädet kiedottuna Kaljupään vyötärön ympäri. Aurinko paisto silmiin ja me ajettiin liian kovaa. Jokaisen kadun kulmassa, jokaisen rakennuksen kohdalla se selitti mulle missä ollaan. Me vedettiin skootteri parkkiin sen kodin eteen ja mentiin hissillä neloseen. Hississä tuijotin sen silmiä, jotka oli ruskeemmat kun mun tummin espresso. Sen asunto oli kaunis ku taivas, ja seisoin parvekkeella kattomassa miten aurinko laski vuorten taa, kun se hiipi mun luo ja suuteli. Mun kädet oli vihdoinkin omalla paikallaan, sen takaraivolla, kiinni sen kaljussa. Me liikuttiin hitaasi kohti sohvaa ja kaaduttiin kymmenen koristetyynyn päälle. Ähisin rasittuneena kun yks tyyny tuuppas mun kasvoille, ja se sano ”Throw it away.” Roiskasin tyynyn lattialle puolianeemisesti ja se totes että ”Wow, sexy.” Nauroin vedet silmissä kunnes se tukki mun suuni valtavalla suudelmalla.
Se kaikki oli toisesta maailmasta. Sen elämäntehtävä oli nähdä, kuinka mää nautin. Mun elämäntehtävä oli nähdä sen kasvoilla se epäuskonen ilme, mikä sillä oli kun ensimmäisen kerran oltiin yhtä. ”It’s like magic” se huokas, ja liikutti mun lanteita niin pehmeesti, että meidän eteen synty valtameri.
Me käytiin syömässä kaikkein parhaimpia ruokia sen lempiravintolassa ja juotiin pullo viiniä. Tarjoilijat tunsi sen ja yritin heittää niitten kanssa läppää espanjaks. Ainakin ne nauro. Maistoin oisteria ensimmäistä kertaa, ja se sano, että pitää olla varovainen, koska oistereilla on kiihottava vaikutus. Tiesin sen, söin äkkiä toisen, vaikka yhtäkään en ois tarvinnu. Me suudeltiin katulampun alla kypärät päässä niin, että visiirit löi yhteen. Me tehtiin skootterilla pitkä lenkki ympäri keskustaa, ennenkun mentiin takas sen luokse ja tehtiin lisää taikoja. Mää tärisin ja voihke vaihtu huudoks, ja se sano mulle: ”I want to see you look and sound like that forever.” Mää en estelly. Me siirryttiin sohvalta sängylle ja keinuttiin yhdessä. Luulin, että paras paikka istua oli sen skootterin päällä, mutta ei se ollukaan. Se oli toisiks paras.
Me tuijotettiin toisiamme hämmentyineinä syvälle silmiin, ja lueteltiin, mitä kaikkee siinä hetkessä rakastettiin. ”I love your lips”, se sano ja piti mua hiuksista kiinni. ”I love your legs”, se sano ja suuteli läpi jalat ja kyljet. Mää sanoin ”I love it all!” kun yritin selittää sen olevan Madridin paras paikka. Kaiken sen rakastamisen huumassa Kaljupää katto mua syvälle silmiin, ja sen enempää miettimättä kuiskas: ”I love you.” Molempien silmät repes tapas-lautasten kokosiks, eikä mun tarvinnu miettiä sen enempää mitä vastaisin, kun se tukki mun suuni suudelmalla. Sattuuhan noita kun on sietämättömän ihanaa.
Me oltiin kokonainen päivä kaupungilla ja se näytti mulle kaiken. Se kerto mulle kaiken ja enemmän. Se puhu niin paljon, etten ees lähteny kilpaileen. Se on espanjalainen, ei se sille mitään voi. Geeniperimässä. Tiesin, ettei meitä tähtiin ollu kirjotettu- mun aika Espanjassa oli käymässä vähiin ja uus maa kartalta valittuna. Istuin hiljaa skootterin takana, tuijotin ihmisiä, suljin silmät auringossa ja hengittelin syvään. Elämäni hienoimmat ja pisimmät ekatreffit, eikä toisia välttämättä tulis.
Me ohitettiin Kuninkaan palatsi ja Almudenan katedraali, kun risteyksessä eteen käänty yhtäkkiä auto, ja tartuin äkkiä Kaljupään vyötäröstä kovempaa. Mun kengän reuna hipas ohimennessä auton kylkee ja muovia lensi kadulle. Selvittiin naarmuitta, ja vaan auton oikee takalamppu otti osumaa. ”Now you can tell your friends I tried to kill you too”, se sano selvittelyjen jälkeen, ja nauroin säikähdyksen pois koneistosta, kun se ajo seuraavan tunnin pikkasen hitaammin. Mun äitin polveen on jääny ikuinen arpi, kun mun edesmennyt isä kolaroi skootterilla äiti kyydissään. Mulle ei jääny kun painauma kenkään.
Viimesellä aamupalalla istuttiin ikkunan vieressä treenaamassa mun espanjaa, kun Kaljupää kesken maitokahvinsa ponkas penkistään ikkunalle ja huusi ”Oh my God, it’s Luke Skywalker!” Ikkunan edesssä viipotti metrin korkunen Luke viitta lepattaen. Kaljupää totes, että jos koskaan saa lapsia, se pukee ne supersankareiks joka ikinen päivä, jos ne vaan haluaa. Niin määkin. Saattaisin jopa kannustaa siihen.
Muovin palaset jäi Calle de Bailénille ja mun sydämeni skootterin penkin lokeroon. Kaljupää kerto viimeset tarinansa isänsä hautajaisista, ja siitä, miten Madridin juna-aseman keinolammikkoon ei saa enää jättää omia kilpikonniansa. Se on ihan tosijuttu, niillä on ’Kilpikonnan jättäminen lammikkoon kielletty’- kyltti siellä. Kaljupää saatto mut turvatarkastukseen ja mää hyvästelin sen onnellinen hymy naamallani. Silitin sen takaraivoo ja heitin reppuni liukuhihnalle läpivalastavaks. Se iski silmää, katos liukuportaisiin ja ajo skootterillaan jonnekin. Mää ostin aseman kahvilasta rasiallisen valmiiks pilkottua kiivi-hedelmää, tuijotin ihmisiä ja kuuntelin kuulutuksia junista ympäri Espanjaa. Kiivit loppu ja mun olo oli yhtä tyhjä kun se muovinen rasia. Ja silti jotenkin onnellinen.
Kotona löysin repun sivulokerosta kaks sydämen muotosta tikkaria- saatiin ne ravintolasta yhen illallisen jälkeen ja Kaljupää anto ne molemmat mulle. Särjin toisen hampaillani, mutta säästin toisen- yleensä mulla ei ookaan ollu varakappaletta. Ei mun sydän sittenkään jääny skootterin penkin alle. Se on mun yöpöydän ylemmässä laatikossa ja maistuu aivan kirsikalta.