Keltanen sytkä nahkatakin taskussa

Näin sen miehen baarissa. Me istuttiin kolmisin tyttöjen kanssa, ja Late kerto tuntevansa sen porukan. Katoin vaan, että ompa erikoista lähtee lippis päässä baariin. Siihen aikaan baarissa sai vielä polttaa. Me oltiin niin nuoria, että luultiin sen olevan hianoo. Ja se oli sillon. Hiukset kiharalla ja tupakka sormien välissä me kateltiin hiljaa, miten savu leiju ilmassa ja muodosti ihanaa viivaa auringon paistaessa ikkunoista sisään. Elämä oli alkanu just hetki sitten, kun henkkarit oli haettu poliisilta. Maailma oli meidän, ja heilutin henkkareita portsarille sairaan ylpeenä. Latehan oli jo kakskyt, kypsempi nainen.

Me jatkettiin toiseen baariin. Naama lävistettynä ja tukka oudosti värjättynä hämmästelin, että tätäkö on yö- AIKUISIA MIEHIÄ silmän kantamattomiin. Epävarmana, pituutta lenkkareilla himmaten, käveltiin ja kytättiin, ketä on paikalla. Lonkero oli halpaa ja baarin sisustuksessa Elvis-patsaita ja Harrikoita.

Ja sitten se istu meidän pöytään. Lippis päässä, koko porukan komein. Koko elämäni oon kuullu, että oon kovaääninen, monen mielestä liiankin. Silti, kun se lippispäinen katto mua silmiin, en voinu kun olla hiljaa. Vihreet, isot silmät mollotti edessä, ja se tanssi hönössä, kun Tapparan maalibiisi soi. Tapparaan ja Ilvekseen en ottanu kantaa- se tanssi teki musiikista ja jääkiekosta merkityksetöntä.

Istuin sen sylissä isossa nojatuolissa, ja se kerto, keitä sen kaverit on. En muistanu hetken jälkeen, kun sen yhden.

-Toi on aina meidän mukana, kukaan ei tiedä kuka se on. Vitun hyvä jätkä.

Se katto mua syvälle silmiin ja puhu suoraan ja kauniisti. Hönössähän se oli kun mikäki. Me vaihdettiin puhelinnumerot ja 5110 huusi viikon tauotta.

Sen koti oli hyvä paikka olla. Me maattiin sen mustalla nahkasohvalla ja sen sormi kulki pitkin mun vatsaa, jonne olin ahtanu just puolikkaan hampurilaisen. Enempää ei pystyny, halusin käyttää suutani pussailuun. Se teki mulle grand tourin kädestä pitäen harmaassa kaksiossaan, ja me suudeltiin sipulikellon alla, ennenkun se vei mut kaikkein pyhimpään.

Aamulla se nauro, kun kerroin, etten osaa keittää kahvia. Vaikee uskoo, kun sittemmin on maistunu pannu, pari päivässä. Silloin mietin, että kahvi on vähän kun kuravettä ja hiekkaa samassa kupissa. Se teki leivät itelleen, en suostunu ite syömään ollenkaan. Tais jännittää, eihän kukaan täynnä pysy niin pitkään puolikkaalla hampparilla. Se  sano olevansa juustopoika. Se lappas punajuurisalaattia juuston päälle, ja puhu enonsa kanssa puhelimessa. Se hymyili mulle enolta salaa ja mun nuori sydämeni ihastu koko ajan enemmän.

Myöhemmin lähettiin heittään enoo ja kavereita baarista toiseen. Ne oli kaikki lyhythiuksisia ja niillä oli kaikilla mustat nahkatakit. Mää muistan vaan, että niitä oli takapenkki täynnä, kun eno kysy multa, onko mulla siskonpojan spermaa päässä. Hekottelin hermostuneena, ja kun juustopoika myöhemmin pahotteli tapahtunutta, ihastuin vaan enemmän. Ymmärrettävästi eno halus selvittää, milllä ne lettisaparot on pantu sojottaan niin terhakasti.

Kerran katteltiin krapulassa leffaa. Mentiin sen kärähtäneellä autolla vuokraamoon. Autossa oli mahtava kaljan haju, kun sinne oli jääny mäyräkoira pakkasyöks. Pullot oli räjähtäny. Sillä oli kaulassa huivi, jonka se oli löytäny baarin lattialta. Se haisi kuulemma muijalta, mutta oli lämmin.

Juustopoika päätti, että kattellaan kauhuleffa. Mää en kehdannu sanoo sille, että mää pelkään niitä leffoja ihan tosissani. Vuokraamossa huusin sille:

-Täällä on horror-leffat! Se ampas kun jänis paikalle, ja hihitteli siinä, ja kysy, että:

-Mitä sää oikeen sanoit.

-Niin niin, että horror on tässä näin.

-Jaa! Mää kuulin, että täällä on pornoleffat! No, otettiin horroria, vaikka jos horrorin ja pornon välillä pitäis valita, niin todennäkösesti valkkaisin jälkimmäisen. Mää vihaan kauhua. Silti se oli kaikkein upein leffailta. Pelko oli loistava tekosyy pysyä sen taivaallisen tuoksusessa kainalossa.

Ne viikonloput meni baarissa, se maailma oli liian ihmeellinen. Juustopoika ois halunnu olla kotona, juoda viiniä ja katella Tuulen viemää. Se ois halunnu paljon ja enemmän, mää vaan olin hiljaa ja hymylin. Se sano mua Päälliköks ja silmät kiinni se totes aina pakkasessa, että meidän suudelmat nousee päähän. Hengitys höyrys ja me oltiin molemmat ihan päissämme.

Yks viikonloppu me nähtiin baarissa. Taustalla soi Robbie Williamsin Angels, kun se totes räkälän tanssilattialla, ettei meidän pidä jatkaa. Niinkun  se sano, mulla oli elämä kesken. Kyyneleet valu poskilla, kun pakenin paikalta. Mää olin koko pienen ikäni miettiny, miltä se tuntuu, kun sydän särkyy.

Me jäätiin Juustopojan kanssa aika kauas rakkaudesta, mutta niin paljon siitä ihmisestä sekosin, että erotessa uhosin Latelle ihan varmasti kuolevani siihen tunteeseen. No. I’m still standing. Nuori rakkaus on rajua, ja Late paransi mun haavat jäätelöllä.

Me nähtiin myöhemmin sattumalta. Istuttiin Laten kanssa iltaa, kun yhtäkkiä se seiso mun vieressä tuttu, vino hymy kasvoillaan. Se huomas ensimmäisenä mun nahkatakin, jonka Late oli maksanu. Sovittiin, että ehkä vielä huomenna nähdään, ehkä ei. Se anto neonkeltasen sytkänsä mulle, laitto sen mun taskuun, ja sano, että se jää siitä muistoks mulle. Niin se jäi, enää ei nähty.

Kaheksan vuotta myöhemmin otin kirpparipöydän, ja laitoin nahkatakin myyntiin. Otin hymyillen sytkän pois taskusta, mietin hetken, kuinka kahvia keitetään, enkä muista, mihin sen sytkän laitoin. Takkia ei kukaan halunnu ostaa, vaikka pistin matalan hinnan. Haisi varmaan muijalta.