Raivaamista, ei raivoamista
Tarkoituksenani on käyttää seuraava vuoteni vanhempainvapaalla hyödyksi myös kotiamme ajatellen. Äiti-hommat vievät oman aikansa ja ovat etusijalla, mutta rauhalliset ajankohdat aion käyttää kotimme raivaamiseen. Olen aina rakastanut vanhaa tavaraa ja kirpputoreja, mutta olen iän myötä havahtunut siihen, ettei minun tarvitse omistaa kaikkea kaunista itse. Kodin hoitamiseen käytetty aika on poissa siitä, mitä haluaisin tehdä; ulkoilla lasten kanssa, urheilla ja touhuta palstallamme. Haluan kokeilla, onko mahdollista helpottaa arkea jo sillä, että karsii tavaraa reilulla kädellä. Lisäksi koen, että tavarapaljous ja epäjärjestys stressaa minua, sillä päässäni olevan pyörremyrskyn
Samanaikaisesti pyrin keskittämään energiani ja rahani siihen, että saan vyörytettyä osamaksut sekä opintolainat pois ja säästän kunnon puskurin. Tähän saan apua vanhemmiltani, jotka tyhjentävät muuton yhteydessä omakotitaloaan ja joiden tavaroita olen luvannut käydä läpi ja myydä eteenpäin. Korvaukseksi tästä saan pitää tuptot itselläni, sillä vanhempieni innostus kirpparilaputukseen remontin keskellä on minimissä.