Ostosterapia?

Tänään iski järjetön raivo ja angsti ja viha ja närästys ja korvennus. Huomasin olevani apina, jota ihmiset tulevat tölläämään – tai ainakin tulevat tuijottamaan aikaansaannoksiani. Ilman lupaa, oikeastaan salaa, keskellä päivää, jolloin normaalisti olisin töissä. Nyt en ollut. Kahtena peräkkäisenä päivänä.

Onhan se kauheen kiva, et tää sisustus miellyttää muidenkin silmää – eritoten nää sohvat – mut ei se tarkota sitä, et tänne voi tuoda kaikki tölläämään. Ne on mulle vieraita ihmisiä ja oikeastaan ahdistaa, kun mulla ei ole yksityisyyttä omassa kodissani. Se on tää sukupolvien välinen ero, ilmeisesti.

Koska kerran oon jo jollain tapaa sirkusapina niin pistinpä sitten asiaa hitusen vielä pidemmälle: Kyllä, menin ja tilasin itselleni OnePiecen. Sitä oon himoinnu jo tovin ja nyt tuli oiva tilaisuus parantaa omaa mielialaa vinguttamalla visaa. Ehkä tilaan haalariini sopivan peruukin ja teen kasvomaalitkin… Kun kerran ollaan jo näyteikkunassa valmiiksi.