Usko tai älä…

…ja vaikka uskot, niin silti tuntuu, ettei voi olla totta.

Alkuviikko on ollut ihan uskomaton. Siis oikeasti. USKOMATON. Minä, yksi pieni (suhteessa pieni) naisihminen olen saanut ääneni kuuluviin. Kehuja satanut täysin käsittämättömältä taholta. Niinkin pienistä asioista kuin mielipiteistä voi nousta edukseen. Edes mitään ajattelematta, kun vain rehellisesti kertoi oman kokemuksensa.

Ja tämän myötä työrintama sai taas isosti nostetta. Voi vitska.

Tämä kaikki tapahtui maanantaina ja tiistaina. Tiedä, mitä tää viikko vielä tuo tullessaan. Sitä odotan niin käsittämättömällä innolla – sekin tuntuu uskomattomalta. Taidan loistaa ärsyttävästi auringon kanssa kilpaa.

Täs kohtaa on kyl pakko sanoa, et se huomio tulee joskus odottamattomista asioista ja ennen kaikkea odottamattomilta tahoilta. Ja se tuntuu niin suunnattoman hyvälle. Jopa ansaitulle.

Ihanaa, aurinkoista keskiviikkoa kaikille! I’m so full of love.

Suhteet Oma elämä Työ Höpsöä

Miksi?

Miksi ihmisen arvostus nousee vasta silloin, kun hän on poissa?

Miksi emme osaa näyttää tunteitamme ennen kuin se on liian myöhäistä?

Miksi on niin vaikeaa kertoa, kuinka paljon välittää?

Tätä mietin joka kerta, kun saan sen suru-uutisen, joka vavisuttaa tätä pientä yhteisöämme. Äkillinen poismeno, nuori ihminen vielä, perheellinen… Ei vain löydä sanoja.

Mitä tästä voi oppia? Taas kerran sen, että elämä on kovin lyhyt eikä kenenkään päivä siitä huonone, jos joku läheinen kertoo, kuinka paljon välittää.

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Syvällistä