Uuden elämän alku(ko?).

On ollut aikoja, jolloin en ole halunnut elää. En ole varsinaisesti halunnut kuolla, mutta voimat ovat olleet niin lopussa, etten olisi jaksanut elääkkään. Ei ollut toivoa paremmasta huomisesta. Kehoni täyttämät negatiiviset tunteeni olivat ohjanneet minua ja koko elämääni pitkään.En ole voinut taistella niitä vastaan. Ei vain ollut voimia. Joskus jos sattui olemaan hieman voimia yrittää niin en vain taisteluista huolimatta pystynyt hallitsemaan niitä suuria negatiivisia voimia. Turhautti, itketti ja ahdisti. Aivoni eivät toimineet oikein. Aivoistani puuttui se jokin, joka ei antanut minun olla ”normaali”, eikä antanut minun tuntea tunteita normaalilla tavalla. Se turhautti todella. Minä tarvitsin lääkityksen ongelmiini. En itse voinut asialle muuta. Negatiivinen ajattelu lääkkeitä kohtaan loppui kun nuo ”ihme pillerit” toivat minulle elämäni takaisin. Minulle oli löytynyt muutaman lääkekokeilun ja vuosien kulumisen jälkeen minun sairaalle pääkopalleni  vihdoin oikea lääke, oikeaan vaivaan. Siinä tuskassa, mustassa helvetissä joka poltti sieluani kuumilla liekeillä oli poissa. Taistelun tie tähän nykyiseen olotilaani ei ole ollut helppo, mutta sen arvoinen. Olen kärsinyt ja tuhlannut elämästäni aikaa sairastamiseen ja negatiivisuuteen. Olen menettänyt n. 15-vuotta. Vasta kolmekymppisenä minulle löytyi oikea lääke oikeaan vaivaan.
Minun ei ole vaikea kertoa tästä asiasta, koska olen asian hyväksynyt ja sujut sen kanssa. Olen sujut itseni, menneisyyteni ja sairauteni kanssa. Mielenterveysongelmat tulevat olemaan aina osa minua ja elämääni. Loppuelämän ajan. Mutta tämä oikea lääke on tuonut hymyn kasvoilleni. Se on palauttanut minut elämään. En voi koskaan saada takaisin hukkaan menettämiä vuosiani, mutta yritän tästä edespäin nauttia elämän joka päivästä. Sitä monesti pidetään elämän asioita itsestään selvyytenä, mutta elämä on hyvin arvaamatonta. Olen sujut itseni kanssa ja siksi on helppo kertoa asiasta avoimin mielin. Monilla ihmisillä on mielenterveysongelmiin liitttyen hurjia käsityksiä ja olettamuksia ja siksi joskus jätän asiasta kertomatta, koska haluan välttää konflikteja ja väittelyitä. Mielenterveys ongelmat ovat varsinainen tabu, vaikkakin niin yleinen ongelma. En voi puhua mudien puolesta, mutta ainakin omalla kohdallani on elämän suuntani muuttunut parempaan. Entisiin elottomiin ja tyhjiin katsoneet silmäni ovat nyt kirkkaammat elämän ilosta. Tuntuu kui olisin saanut uuden mahdollisuuden. Toki olisi ollut ihanempaa saada se aiemmin, mutta olen tähänkin tyytyväinen.
Halusin aina vaan saada elää. Saada sen hymyn kasvoilleni ja elon silmiini. Tyhjän sieluni puhaltamaan uusia tuulia, joilla taistella maailman eteen asettamia esteitä vastaan. Ennen tätä yrittäessäni epäonnistuin. Jatkuvasti. Putosin aina takaisin sinne mustaan kuoppaan ja upottauduin siihen kuin vajoavaan suohon. Kolmekymppisenä olen saanut uuden mahdollisuuden ja saanut nostettuani kasvoni maasta. Olin päässyt polvilleni. Nykyään olen päässyt jo jaloilleni seisomaan. Välillä tuuli huojuttaa, mutta se on nyt ”normaalia” ohimenevää. Pystyn hallita tunteitani ja ahdistukseni on hävinnyt. Ja ei, tämä lääkitys ei tee minusta ”zombieta”. Niinkuin usein huhuillaan. Aivoistani vain puuttui se jokin, ja lääke on paikkaamassa sitä. Vähän kuin jos seinähyllyyn ei ole tarvittavia ruuveja, ei se toimi niinkuin pitäisi. Se ei pysy seinällä. Siihen kun asentaa puuttuvan ruuvin se taas pysyy seinällä. Kannattelee itse itseään.
Olen nuoruudessani turvautunut typeriin ja vääriin ratkaisuihin turruttaaseni sitä kurkkua puristavaa pahaa oloa, jota en vain enää voinut sietää. Onneksi se kaikki on takanapäin. Elämä on arvaamatonta. Se on lyhyt ja pitäisikin osata arvostaa niitä elämän pieniäkin asioita. Pitäisi yrittää luoda hyviä muistoja. Itse ainakin pyrin siihen. Matkani on pitkä, mutta jo alkanut. On ihana saada nauraa sydämen kyllyydestä. Nähdä nuo ihanat vihreät puut ulkona. On ihanaa katsella kaunista taivasta. Joskus kun aika minusta jättää, olisi ihanaa jos minut muistettaisiin iloisuudestani. Siitä hyvyydestä joka on minussa. Empatiastani. Että minua muisteltaisiin nuo entiset tyhjät silmäni täyttyneen elämällä. Se olisi ihanaa. Olisi ihanaa, että minut muistettaisiin rakastavana ja välittävänä henkilönä, sillä rakastan lähimmäisiäni ja elämässäni olevia ihmisiä. Haluan jättää sen elämää vihaavan ja väsyneen sielun taakseni. Olen saanut puhtia oikeeseen suuntaan. Ihanaa. Elämä on lahja. ”Entinen” sydämeni oli musta siitä kaikesta surusta, itkusta, ilottomuudesta, ahdistuksesta ja epätoivosta. Myrkylliset ajatukseni myrkyttivät mieleni. Onneksi se aika on takana päin. En koskaan halunnut olla se surulapsi, joka joutui elää elämäänsä kärsien vaan koska oli pako elää, mutta en pystynyt muuhunkaan niillä vajavaisilla voimillani. Olen saanut uuden mahdollisuuden ja aion käyttää sen hyvin. Aion taistella loppuelämäni tämän oman hyvän puolesta ja jatkaa elämästä nauttimista.

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Ajattelin tänään