Mitä mä haluan?
Haluan ihmisen, joka pussaa aina kun tavataan. Haluan ihmisen, joka haluaa mut. Joka kunnioittaa mua ja on musta ylpeä. Myös silloin, kun en ole paikalla. Haluan ihmisen joka ottaa mut mukaan, oli se missä vaan. Joka haluaa keksiä mun kanssa ja mulle jotain kivaa. Joka vastaa puhelimeen ja haluaa viettää mun kanssa tän viikonlopun kun ensi viikonloppuna ei ehdi. Joka kirjoittaa viestin, kun on tapahtunut jotain hassua. Joka pitää mua kädestä kadulla ja saattaa suudella yllättäin. Jonka kanssa voi olla epävarma ja riidellä ilman, että pelottaa.
Haluan ihmisen joka ostaa kaupasta jotain pientä tuliaiseksi, koska ajatteli mua. Joka kertoo mun olevan kaunis. Joka näkee itsensä mun kanssa vuodenkin päästä. Jonka kanssa voi suunnitella ja puhua siitä että kohta asutaan yhdessä. Haluan ihmisen joka vuosienkin jälkeen kysyy miten mun päivä on mennyt ja ikävöi mua. Jonkun joka halaa mua kun mulla on paha mieli. Pyytää anteeksi kun on riidelty.
Haluan ihmisen, joka rakastaa mua eikä pelkää myöntää sitä.
Kerroin tän kerran mun ystävälle ja se sanoi että tämähän on vain itsestäänselvyys. Tulin surulliseksi, sillä ei mulla ole ollut tätä mun suhteissa. Mutta ainakin niissä suhteissa on oppinut tietämään mitä haluaa. Ja mitä ei.