Tapaamisten tasapaino

Mitä nää on nää ystävät, jotka ei vaa koskaan lähde mihinkään? Tai lähtee, silloin kun just ja vaan sillä yhdellä tietyllä sadasosasekunilla.

Mä saatan olla välillä ex-tempore. Mä tuun töistä kotiin ja on sellanen fiilis, että olis kiva mennä johonkin. Joten laitan viestiä frend(e)ille, että lähetkö käymään siellä tai täällä. Ei ne lähe. Mut en mä aina kysy seuraa samantien.  En mä kysy että nähdäänkö 5 min päästä. Saatan kysyä sitä tunteja aiemmin. Tai päivää. Tai päiviä?

Mut ei ne ehi. Niitten pitää kuulemma huushollaa. Tai tehdä ruokaa. Tai lenkittää koiraa. Tai muuten vaan ”ei kyl tänään onnistu”.

Mä monesti päätän, muutamien pakkien jälkeen, etten enää pyydä. Kunnes tulee taas se yks tylsä hetki ja mietin taas että lähtiskö se/ne.

Mitä sit, kun mä saan sen viestin että mentäiskö jonnekin? Vaikka mun pitäis huushollaa, tehdä ruokaa, lenkittää koiraa (no ei mulla ole koiraa) tai ei muuten vaan onnistu? Mä voin huushollaa huomenna. Mä voin syödä siellä mihin mennään. Mä voin lenkittää koiran ensin (no ei mulla ole koiraa!) tai sitten mä vastaan, et tänään ei onnistu mut huomennapa lähtisin mielelläni. Koska musta on kivaa saada seuraa. Ja mä saatan salaa monesti miettiä, et vaik mul ois semmonen olo että tekis mieli istua vaa itekseni sohvalla, niin jos en nää niitä tänään en tiedä kuinka kauan menee että nään ehkä ketään.

Ja tiedättekö mitä näitä kieltäytyjiä yhdistää? Niillä on aina kotona joku. Joku joka pitää seuraa silloinkin, kun ne ei lähde mihinkään. Joku, jonka takia nille ei tuu niitä tylsiä iltoja jolloin ois ihan mahtavaa päästä kotisohvaa pidemmälle. Joku, joka tekee kotona olostakin astetta parempaa, ihan normi-iltoina.

P.S. Parhaita on ne, jotka sanoo ”no en kyllä taida tänään ehtiä” ja viestittää tunnin pari tän alkuperäisen kysymyksen jälkeen, että nyt ehtisin, kun tultiin kultsimussukan kanssa just yhdelle ennen kauppareissua, mutta siis tuu tosi ripeesti just nyt koska ollaan vaan tän yhden verran ja sit pitää mennä kokkaamaan illallista.