Kohti katkeruutta

Musta tuntuu, että musta on pikkuhiljaa tulossa se pieni, kiukkuinen, yksinasuva vanhus. Enkä mä ole vielä edes (kovin) vanha.

Mä oon huomannut että sopiessani tapaamisia ystävien kanssa, mä toivon salaa että ne tulee yksin. Mulla ei ole mitään niiden kumppaneita vastaan, mutta en vaan halua nähdä niitä yhdessä. Kun mä oon vieressä yksin.

Joulun lähestyessä alkaa aina ahdistaa. Vaikka sen pitäisi olla sitä mukavaa aikaa, kun saa nähdä perheen. Mutta kun niillä muilla perheenjäsenillä on omat perheet. Ja mulla ei ole.

Mä oon laittanut viikon sisällä Tinderissä viestiä ainakin seitsemälle. Ei yhtään vastausta. Yhden kanssa juttelin (hänen aloitteesta, mitä!?) pitkään yhtenä iltana ja huomasin aamulla matchin olevan poissa. Ehkä oli juonut mut kauniiksi ja aamulla herännyt totuuteen.

Ei tässä kirjotuksessa edes ollut mitään järkevää rakennetta ja sekin ärsyttää.
Mä oon ihan loppu tähän yksinäisyyteen.