Miksi en lähtisi?

Juttelin työkaverin kanssa ulkomaille muuttamisesta. Olemme molemmat asuneet ulkomailla aiemmin ja suunnitelimme samaa elämänmuutosta toteutettavaksi myös tulevaisuudessa. Työkaverillani on jo omistusasunto, joka on hänelle tällä hetkellä isoin syy jäädä kotimaahan. Minulle isoin este on oma arkeni. Miten pärjäisin ilman vauhdikasta ja tapahtumarikasta elämääni. Ei ole tietenkään mitenkään sanottu ettenkö vastaavanlaista elämää voisi saada jossain muuallakin. Tai parempaa. Tai huonompaa.
Olen saanut järjestettyä aikamoisen palapelin arjestani. Viihdyn kuviossa mainiosti. Huono puoli on, ettei vauhtia voi hidastaa. Hidastamalla pitäisi luopua jostain, sillä vuorokaudessa sattuu olemaan vain se kaksikymmentäneljä tuntia. Ulkomaille muuttaminen pakottaisi hajottamaan (toistaiseksi) tasapainossa pysyvän korttitalon. Olisiko sen puhaltaminen matalaksi kuitenkin juuri se mitä tarvitsisin? Kasvaakseni ihmisenä, nähdäkseni muitakin kulmia, ymmärtääkseni mitä varten täällä ollaan.
Käymämme keskustelun aikana minua alkoi ärsyttämään asenteeni. Miksi tämä elämä täällä tuntuu niin tärkeältä, etteikö siitä voisi luopua. Arki antaa sen valheellisen kuvitelman, että elämä olisi hallinnassa. Jättämällä tutun ja hyppäämällä tuntemattomaan joutuisi heikoille jäille. Se on pelkoni. Mitä tekisin? Minne menisin? Mitä ajattelisin? Mikä minua kuitenkaan täällä pidättelee? Todellisuudessa ei mikään konkreettinen. Ainoastaan turvallisuushakuiset ajatukseni.
Olen hakenut pari vuotta peräkkäin yliopistoon. Molemmilla kerroilla tulos on ollut ei-hyväksytty. Tsemppiä seuraavaan kertaan! Olen tehnyt kausaliteetin pääsykokeen läpäisemisen ja onnellisuuden välille. Kun koulun ovet pysyvät edessäni kiinni aina vain, on ollut pakko alkaa muuttamaan ajattelua. On raskasta elää nykyhetkeä vain tulevaisuutta varten. Varsinkin, jos ei anna itselleen oikeutta olla tyytyväinen ennen kuin on koulussa kirjoilla. Ulkomaille muutto -keskustelun aikana paljastuin itselleni. Olen todella kapeakatseinen. Millä ihmeen perusteella vain opiskelupaikka nimenomaan siinä koulussa olisi ainoa mahdollisuus olla tyytyväinen? Maailmassa on loputtomasti asuin-, työ- ja opiskelupaikkoja. Eikä mihinkään työ- tai vuokrasopimukseen ole kirjoitettu pienellä printillä: tätä työtä tekemällä sinusta tulee onnellinen. Tai epäonnellinen.
Tuli aikani mennä tauolle. Uhkasin työkaverille, että en ehkä tule takaisin tauon jälkeen vaan lähden kitara kainalossa lentokentälle. Valitsisin lennon kohti jotain etelän rantaa, jossa soittelisin Be happy, don’t worrya auringonnoususta laskuun.
12 minuutin jälkeen istuin jälleen työpisteelläni. Ei ollut sopivia äkkilähtöjä…