Kun aika on

Olin tilanteessa, jossa seinät tuntuivat kaatuvan päälleni. Oli isompaa ja pienempää haastetta rinta rinnan. Lähdin purkamaan solmuja akuuteimmasta. Se oli merkityksettömin. Yhden solmun selvittämisen jätin odottamaan oikeaa ajoitusta. Yllätyksekseni kuluttavin ongelma oli asioista rakkain. Ongelmaksi oli muodostunut tiivis porukka, jonka matka nykyisessä kokoonpanossa oli tullut päätökseensä.
Se porukka oli ollut intensiivinen. Se oli minulle turvasatama. Sellaisesta lähteminen koettelee. Dynamiikkamme oli ollut. kuitenkin epätasapainossa jo tovin. Kipu on väistämätöntä, kärsiminen vapaaehtoista*. Tuli aika kysyä itseltä jatkaako vai ei. Yritänkö pitää kasassa jotakin, joka repeilee jo liitoksistaan. Vai voimmeko välttää todellisen rikkoutumisen, vaikka se tarkoittaisi muutoksia. Minä analysoin, että lähteminen olisi loppujen lopuksi paras ratkaisu kaikille.
Poistuminen tiesi muutoksia minun elämääni sekä jäljelle jääneen porukan elämään. Minä en tiennyt mihin suuntaan lähden, he eivät tienneet kuka tulisi tilalleni. Jälleen epäröin, että olisiko pitänyt pitää systeemi läjässä. Kasassa pitämisen idea on kaunis. Toisaalta se on myös todella kuluttavaa. Varsinkin koossa pitäjälle. Todellisuudessa kuitenkin iso osa energiasta menee vain julkisivujen ylläpitoon. Mitään todellista muutosta perusrakenteissa ei tapahdu. Toivominen paremmasta on tällaisessa tilanteessa toivotonta.
Elämässä kannattaa panostaa asioihin, joissa on potentiaalia. Tämä porukka aloitti täynnä mahdollisuuksia. Pitkälle myös pääsimme. Kuitenkin kaikki mikä alkaa myös loppuu. Luopuminen on raskasta. Se voi täyttää mielen ja saa sen tehdäkin. Tällainen tunne on viesti siitä, että jokin asia on ollut merkityksellinen. Se tekee siitä arvokkaan, vaikka loppuisikin.
On myös todella terveellistä hypätä tuntemattomaan, ja katsoa kuinka pitkälle sillä loikalla pääsee ja minne päätyy. Ovi sulkeutuu, ovi avautuu. Minä en tiedä tarkalleen mikä uusi ovi on ja mitä sen takana. Siitähän kuitenkin elämässäkin on pohjimmiltaan kysymys. Ei täällä ole mitään luvattu, tulla voi mitä vain.
Muutos on ainoa mikä pysyy. Muutos on myös mahdollisuus. Seuraava kuvio voi olla loisteliaampi tai sitten täystuho. Oli mitä oli ja tuli mitä tuli. Ainoa toiveeni on, että opin siitäkin.