Korkokengät jalkaan

Pidän puketumisesta, eikä minulle ole yhdentekevää minkälaisia vaatteita käytän. Tyyliini kuuluu paljon mekkoja ja hameita. Olen ajatellut, että asuni täydentyisivät korkokengillä. Niiden sijasta olen kuitenkin käyttänyt kömpelöitä, tasapohjaisia kenkiä. Olen pitkä, en voi käyttää korkoja. Pituuteni ja samalla muu minussa olisi liian esillä, jos kulkisin koroissa. Kielsin korkokengät. Ristiriitaista on, etten kuitenkaan vapauttanut mieltäni korkokenkä-haaveista. Edelleen ajattelin näyttäväni paremmalta korkokengissä.
Uhmasin kieltoani ennen joulua ja kaivoin korkokengät kaapista. Ne todella täydensivät asuni. ”Entä jos olen näillä liian… näkyvä?” Päätin kokeilla. Jos kengät olisivat virhe, niin virhettä ei enää tarvitsisi toistaa päivän jälkeen. Olen toistanut päivittäin sen päivän jälkeen.
Pyörsin päätökseni korkokengistä. Olen pitkä joka tapauksessa. En lyhene muuta kuin ryhtiä huonontamalla. Parempia vain hyväksyä totuus mitastani ja elää elämääni kuin tahdon. Tahdon elää korkokengissä. Ympäristöstäni olen saanut vain kannustusta. ”Ole rohkeasti mitä haluat.” ”Jos on joku ominaisuus niin sitä kannattaa vain korostaa.”
Ulkonäön miettiminen on hyvin inhimillistä ja maallista. Korkokenkä-show muistutti minulle kuitenkin myös, että uskaltaminen ja itsensä toteuttaminen on parasta mielenrauhaa. Päivääkään ensimmäisen korkokenkä-päivän jälkeen ei ole tarvinnut miettiä, että mitä jos käyttäisin korkokenkiä. Mieleen ei mahdu paljon yhtä aikaa. Korkokenkien käyttö-päätös vapautti tilaa toisille asioille. Tämä sama palkinto mielessä etenen myös kevään pääsykoevalmisteluissa ja uudessa suhteessani. Kun joku päivä viimein läpäisen pääsykokeen, minun ei enää tarvitse miettiä, mitä jos hakisin. Kun aloitin suhteen, minun ei enää tarvitse veivata mielessä millaista olisi seurustella tämän tyypin kanssa. Myrskyn odottaminen on pahempaa kuin itse myrsky.