Häätö viinirypäleiden tieltä
Waleed Abu al-Kubash odottaa, tuleeko puskutraktori vetämään hänen kotinsa nurin.
Seison punamultaisella aavikkokummulla. Kuuma tuuli puhaltaa suoraan naamaan. Edempänä soraa pitkin lähestyy Israelin armeijan jeeppi, siviilivirkamiehen farmariauto ja puskutraktori. Beduiinilammaspaimen Waleed Suleyman Abu al-Kubashin kulmat kurtistuvat. Hänen nelivuotias poikansa piiloutuu isän jalan taakse. Miehen käsi hamuilee kännykkää. Sivusilmällä näen, kuinka kylän naiset alkavat kiireen vilkkaa kerätä pyykkejä narulta.
Jordanin laakson beduiinit asuvat teltoissa ja kasvattavat elinkeinokseen lampaita.
Abu al-Kubashien kahdeksan perheen yhteisö Länsirannan koillisosassa sijaitsevassa Khirbet Humsassa on pari päivää aiemmin saanut häätömääräyksen Israelin viranomaisilta ja armeijalta. Heidän on muutettava pois, koska Israelin armeija aikoo käyttää aluetta ”sotilastarkoituksiin”. Abu al-Kbashien suku on asuttanut näitä kukkuloita neljäkymmentä vuotta. Aikaa lähtöön annettiin kolme tuntia. Abu al-Kbasih ovat yhä täällä. Heillä ei ole mitään muutakaan paikkaa.
Beduiinit häädetään näiden tankkien tieltä.
Lähi-Idän aavikko teltoissa asuvine beduiineineen tuntuu suomalaisesta näkökulmasta eksoottiselta. Khirbet Humsan kaltaisten palestiinalaisyhteisöjen ahdinko ulottuu kuitenkin israelilaissiirtokunnissa valmistettujen tuotteiden muodossa suoraan suomalaisen supermarketin hyllylle. Israelin palestiinalaisalueilla rakentamat laittomat siirtokunnat ja niiden yritystoiminta muodostavat linkin kodeistaan häädettyjen palestiinalaisten ja Suomessa nautittujen viinirypäleiden välille.
Länsirannasta valtaosa, 62 prosenttia sen pinta-alasta kattava C-alueeksi kutsuttu osuus, on täysin Israelin hallussa. Länsirannan itäosassa sijaitseva Jordanin laaksoksi nimetty alue, jolla Khirbet Humsakin sijaitsee, on Jerikoa lukuunottamatta lähes kokonaan Israelin hallinnassa. Israel vastaa alueella maankäytöstä, rakennusluvista, turvallisuudesta, kaikesta. Kansainvälisen lain mukaisesti sillä on myös velvollisuus pitää huolta alueella asuvista miehitetyistä siviileistä ja taata heidän tarpeensa. Omia kansalaisia miehittävä valtio ei saa miehittämälleen alueelle siirtää, eikä yritystoimintaa harjoittaa. C-alue on kuitenkin se, mihin kansainvälisen lain mukaan laittomiksi toteamat siirtokunnat on rakennettu ja missä palestiinalaisväestöllä on eniten ongelmia.
Ajaessamme Kirbet Humsaan ohitimme kahdeksan siirtokuntaa. Kunkin aidatut maat vihersivät hedelmäpuita ja vihannestarhoja. Viimeinen siirtokunta ennen beduiinikylään johtavia kuoppaisia rengasuria on nimeltään Ro’i. Sen asukkaat viljelevät muun muassa viinirypäleitä. Viivasuorien rypälerivistöjen edessä seisova kyltti kertoo kuitenkin muuta: ”Varoitus, armeijan aluetta, oleskelu kielletty”.
Aikanaan kyltin takana aukeava alue kuului Ro’in toisella puolella sijaitsevalle Al-Hadidiyan palestiinalaiskylälle, jonka asukkaat elättävät itsensä kasvattamalla lampaita. Vuonna 1969 Israelin armeija anasti maan perustaakseen alueelle sotilastukikohdan. Vuonna 1977 se muutettiin siviiliväestön asuinalueeksi, Ro’in siirtokunnaksi, jossa alettiin 1980-lopulla viljellä maata. Pikku hiljaa Ro’in asukkaat ottivat samalla kaavalla haltuunsa lisää Al-Hadidiyan maita. Viimeisimmän valtauksen edessä seisoo yhä edelleen armeijan varoituskyltti muistuttamassa sen alkuperästä, takanaan vehmaat rypäleviljelmät.
Rypäleitä, hedelmiä ja vihanneksia ei siirtokunnissa viljeltäisi, ellei joku ostaisi niitä. Ihmisoikeusjärjestöjen lokakuussa julkaiseman raportin mukaan EU ostaa siirtokunnista 15 kertaa enemmän tuotteita kuin palestiinalaisilta tuottajilta, 230 miljoonalla eurolla. Ja nyt kun rypäleet kerran tulivat puheeksi, seitsemänkymmentä prosenttia Jordanin laakson siirtokuntien viinirypäleistä menee Israelin ulkomaanvientiin. Alkuperämerkintä siirtokunnista tulevissa tuotteissa kuuluu yleensä ”made in Israel”. Tosin tässä Al-Hadidiyan kohtalosta kertovassa dokumentissa siirtokunnan edustaja kertoo heidän merkitsevän alkuperämaaksi sen, mikä ostajalle parhaiten sopii. Myös Finnwatchin keväällä julkaistun selvityksen mukaan Suomessa myytävien israelilaistuotteiden merkintä on epäselvää. Kirkon Ulkomaanavun Alkuperä Merkkaa -kampanjassa Israelista tuleviin tuotteisiin vaaditaan alkuperästä kertova merkintä, jotta kuluttaja voi tehdä eettisen ostopäätöksen.
Hamammet al Malehissa kuukauden ikäinen vauva koettaa nukkua häädön keskellä. Hänen perheensä omaisuus on pakattu traktorin kyytiin.
Ro’in rypäleiden paistatellessa päivää armeija tuhoaa kaksi Waleed Abu al-Kubashin veljien teltoista. Eikä se siihen jää. Abu al-Kubashin perheen luota jatkamme matkaamme Hamammet al-Malihin kyläyhteisöön, jossa 38 palestiinalaisperhettä on saanut häätömääräyksen: Kaikkien on poistuttava paikalta kaksipäiväisten sotaharjoitusten ajaksi ja muutettava mailtaan joulukuun loppuun menneessä. Arvioiden mukaan pysyvästi kodittomaksi joutuu kaiken kaikkiaan 1000 ihmistä ja tuhansia lampaita. Autossa mietin Waleed Abu al-Kubashin sanoja: ”Pelkään, ettemme saa maitamme takaisin sotaharjoitusten jälkeen. Elämme miehityksen alla, eikä yksikään auktoriteetti tue meitä.” Se on totta – kokonaan Israelin hallussa olevalla alueella asuvina heidän kohtalonsa on täysin Israelin käsissä. Tai ei kokonaan: suomalaisilla kuluttajilla on mahdollisuus vaikuttaa olemalla tukematta miehityksen laitonta osapuolta, siirtokuntia.
Lisäys 17.11.2012: Israelilaisviranomaiset peruuttivat pysyvän häätömääräyksen kaikilta muilta, paitsi kuudelta beduiiniperheeltä. Kaikki perheet joutuivat kuitenkin siirtymään kaksipäiväisten sotaharjoitusten tieltä ja kuusi perhettä menettää maansa kokonaan sotilasalueelle. YK:n mukaan siviilien siirtäminen miehitetyllä alueella ilman pakottavaa syytä on kansainvälisen lain vastaista.