Sodan tarkkailua

IMG_3416

Reilun viikon ajan tarkkailimme ihmisoikeuksien lisäksi myös sotaa. Perjantaina 16. päivä Gazan sota alkoi näkyä Länsirannan arjessa muutenkin kuin uutisotsikoina. Olin tuolloin vierailulla Betlehemissä, missä aamuvuoron tarkistusterminaalissa hoitaneet palasivat kertoen, että alle nelikymppisillä ei enää ole asiaa Jerusalemiin, sotilaiden mukaan turvallisuussyistä. Samana iltapäivänä monitoroimme mukana mielenosoitusta Al Ma’saran kylässä. Se kokoaa seudun asukkaat viikoittain vastustamaan ympäröivien siirtokuntien maakaappauksia ja Israelin miehitystä, mutta tällä kertaa aiheena oli myös Gazan sota.

IMG_3359

Illalla Betlehemistä poistuessani ilmassa lensivät kyynelkaasupullot ja kumiluodit kun Israelin hyökkäyksiä vastustaneet nuoret ja Israelin sotilaat ottivat yhteen. Onneksi matkamuistokaupan myyjä, sydämellinen Majdi, tarjoutui antamaan kyydin bussiasemalle. Kotimatkalla Yanouniin hengityksessä kirveli. ”Olen kunnossa, älkää huolehtiko” naputin äidille, isälle ja siskolle viestiin pikkubussin pimeydessä. Arabiantaitoinen kollegani höristi korvansa äärimmilleen kuulostellessaan uutisia. Kotiin päästyämme liimauduimme internetin uutisvirran ääreen. 

IMG_3418

Salamannopeasti syttynyt sota veti avuttomaksi. Israelin pommien ja Hamasin rakettien lennellessä suuntaan ja toiseen istuimme Yanounissa tietokoneisiimme nauliutuneina. ”Voi ei!” kuului tasaisin väliajoin jokaisen ruudun edestä. Kaksikymmentä, viisikymmentä, satakaksikymmentä kuollutta. Kolmekymmentä, kaksi sataa, seitsemän sataa loukkaantunutta. Eikä pelkästään Gazassa: Länsirannan mielenosoituksissa pidätettiin kymmeniä, Hebronissa sotilaat ampuivat yhden mielenosoittajan. Ramallahissa Qalandian tarkistuspisteen lähellä asunut reilun vuoden ikäinen palestiinalaislapsi kuoli nieltyään liikaa kyynelkaasua. Seuraavana päivänä koko tarkistuspiste oli sekaisin kun surevat ja raivostuneet ihmiset ottivat osaa hautajaiskulkueeseen. 

Vaikka täällä pohjoisessa tilanne oli rauhallisempi, ulottui jännitys Nablusinkin ympäristöön. Istuin Qaryutin kylässä (taas, se kylä on saanut kestää erityisen paljon viime aikoina) erään perheen olohuoneessa ottamassa vastaan raporttia keskellä yötä ilman syytä pidätetyn pojan vanhemmilta, kun viereisen siirtokunnan hälytyssireenit alkoivat ulvoa. Keskustelu pysähtyi, kaikki kuulostelivat epäuskoisina. Hetkeä myöhemmin kuulimme, että Jerusalemin lähelle oli iskenyt raketti. Siirtokuntien hälytysjärjestelmä lienee koordinoitu niin, että kun yhden antennit värähtävät, kaikissa alkaa ulvoa. Informatiivista, toki, mutta kasvattaa myös tehokkaasti pelkoa: paniikkiin ajautuu, vaikka vaara ei kohdistu omaan alueeseen. Sireenien tauottua keskustelu jatkui tyynesti ennallaan. ”Otatko kahvisi sokerilla vai ilman?” Ilman sokeria, kiitos. Ei kai tässä muutakaan voi tehdä.

Toisen kerran istuin teelasi kädessä keskellä aavikkoa Länsirannan koilliskolkassa keskustelemassa kyläpäällikkö Abu Sakerin kanssa hänen talonsa ylös alaisin sotkeneesta armeijan tutkintakäynnistä (sekin ilman mitään selitystä) kun EAPPI-ohjelman päätoimistosta soitettiin. ”Tel Avivissa on räjähtänyt bussi, missä sinä olet?” Kaukana pohjoisessa, ei mitään hätää. Samalla mietin, missä tiimikaverini viettikään vapaapäiviään. Jordanin laaksossa ei ole kenttää ja yhteyden saaminen tiimiläisiin kesti. Kaikki oli kuitenkin hyvin. 

Niin kuin meillä kansainvälisillä useimmiten onkin. Järjestöt pitävät hyvää huolta työntekijöistään. Niin hyvää, että on melkein huono omatunto, etenkin kun vertaa paikallisten tilanteeseen. Meille laaditaan turvallisuusohjeet ja evakuointisuunnitelma, he istuvat olohuoneissaan ja tutkivat uutisista, näkyykö kuvavirrassa tuttuja kasvoja. Ja toivovat, ettei näy. Kertaavat, kenen poika pidätettiin eilen illalla. Gazassa kuolleista 158:sta ihmisestä 103 oli siivilejä, näistä 30 lapsia. Loukkaantuneita oli yli 1000. Israelissa kuoli neljä siviiliä ja kaksi sotilasta.

Silti meidän kansainvälistenkin sukulaiset ja ystävät ovat huolissaan. Itse koetin olla varovainen Facebookia päivittäessä, koska kaukana Suomessa statuksen näkevä sisko kuvittelee tilanteen helposti pahemmaksi kuin se onkaan. Äidistä puhumattakaan. Tätäkin blogipäivitystä panttasin, mutta nyt se tuli ulos, kumiluoteineen päivineen. Sori äiti! Mutta nyt on voimassa aselepo, taas. Sen jälkeen voitaisiin kokeilla vaikkapa miehityksen lopettamista. Ihmisten sulkeminen Gazan kaltaiseen avovankilaan ei ole kestävä, ihmisarvoinen eikä oikeudenmukainen ratkaisu.

P.S. Suosittelen lukemaan YK:n palestiinalaisten ihmisoikeuksien erikoisraportoijan Richard Falkin analyysin viimeisimmästä Gazan sodasta täällä.

Suhteet Oma elämä Uutiset ja yhteiskunta

Häätö viinirypäleiden tieltä

IMG_2658

Waleed Abu al-Kubash odottaa, tuleeko puskutraktori vetämään hänen kotinsa nurin.

Seison punamultaisella aavikkokummulla. Kuuma tuuli puhaltaa suoraan naamaan. Edempänä soraa pitkin lähestyy Israelin armeijan jeeppi, siviilivirkamiehen farmariauto ja puskutraktori. Beduiinilammaspaimen Waleed Suleyman Abu al-Kubashin kulmat kurtistuvat. Hänen nelivuotias poikansa piiloutuu isän jalan taakse. Miehen käsi hamuilee kännykkää. Sivusilmällä näen, kuinka kylän naiset alkavat kiireen vilkkaa kerätä pyykkejä narulta.

IMG_2571

Jordanin laakson beduiinit asuvat teltoissa ja kasvattavat elinkeinokseen lampaita.

Abu al-Kubashien kahdeksan perheen yhteisö Länsirannan koillisosassa sijaitsevassa Khirbet Humsassa on pari päivää aiemmin saanut häätömääräyksen Israelin viranomaisilta ja armeijalta. Heidän on muutettava pois, koska Israelin armeija aikoo käyttää aluetta ”sotilastarkoituksiin”. Abu al-Kbashien suku on asuttanut näitä kukkuloita neljäkymmentä vuotta. Aikaa lähtöön annettiin kolme tuntia. Abu al-Kbasih ovat yhä täällä. Heillä ei ole mitään muutakaan paikkaa.

2680

Beduiinit häädetään näiden tankkien tieltä. 

Lähi-Idän aavikko teltoissa asuvine beduiineineen tuntuu suomalaisesta näkökulmasta eksoottiselta. Khirbet Humsan kaltaisten palestiinalaisyhteisöjen ahdinko ulottuu kuitenkin israelilaissiirtokunnissa valmistettujen tuotteiden muodossa suoraan suomalaisen supermarketin hyllylle. Israelin palestiinalaisalueilla rakentamat laittomat siirtokunnat ja niiden yritystoiminta muodostavat linkin kodeistaan häädettyjen palestiinalaisten ja Suomessa nautittujen viinirypäleiden välille. 

Länsirannasta valtaosa, 62 prosenttia sen pinta-alasta kattava C-alueeksi kutsuttu osuus, on täysin Israelin hallussa. Länsirannan itäosassa sijaitseva Jordanin laaksoksi nimetty alue, jolla Khirbet Humsakin sijaitsee, on Jerikoa lukuunottamatta lähes kokonaan Israelin hallinnassa. Israel vastaa alueella maankäytöstä, rakennusluvista, turvallisuudesta, kaikesta. Kansainvälisen lain mukaisesti sillä on myös velvollisuus pitää huolta alueella asuvista miehitetyistä siviileistä ja taata heidän tarpeensa. Omia kansalaisia miehittävä valtio ei saa miehittämälleen alueelle siirtää, eikä yritystoimintaa harjoittaa. C-alue on kuitenkin se, mihin kansainvälisen lain mukaan laittomiksi toteamat siirtokunnat on rakennettu ja missä palestiinalaisväestöllä on eniten ongelmia. 

ocha_opt_area_c_map_2011_02_22.jpg

Ajaessamme Kirbet Humsaan ohitimme kahdeksan siirtokuntaa. Kunkin aidatut maat vihersivät hedelmäpuita ja vihannestarhoja. Viimeinen siirtokunta ennen beduiinikylään johtavia kuoppaisia rengasuria on nimeltään Ro’i. Sen asukkaat viljelevät muun muassa viinirypäleitä. Viivasuorien rypälerivistöjen edessä seisova kyltti kertoo kuitenkin muuta: ”Varoitus, armeijan aluetta, oleskelu kielletty”. 

IMG_2523

Aikanaan kyltin takana aukeava alue kuului Ro’in toisella puolella sijaitsevalle Al-Hadidiyan palestiinalaiskylälle, jonka asukkaat elättävät itsensä kasvattamalla lampaita. Vuonna 1969 Israelin armeija anasti maan perustaakseen alueelle sotilastukikohdan. Vuonna 1977 se muutettiin siviiliväestön asuinalueeksi, Ro’in siirtokunnaksi, jossa alettiin 1980-lopulla viljellä maata. Pikku hiljaa Ro’in asukkaat ottivat samalla kaavalla haltuunsa lisää Al-Hadidiyan maita. Viimeisimmän valtauksen edessä seisoo yhä edelleen armeijan varoituskyltti muistuttamassa sen alkuperästä, takanaan vehmaat rypäleviljelmät.

Rypäleitä, hedelmiä ja vihanneksia ei siirtokunnissa viljeltäisi, ellei joku ostaisi niitä. Ihmisoikeusjärjestöjen lokakuussa julkaiseman raportin mukaan EU ostaa siirtokunnista 15 kertaa enemmän tuotteita kuin palestiinalaisilta tuottajilta, 230 miljoonalla eurolla. Ja nyt kun rypäleet kerran tulivat puheeksi, seitsemänkymmentä prosenttia Jordanin laakson siirtokuntien viinirypäleistä menee Israelin ulkomaanvientiin. Alkuperämerkintä siirtokunnista tulevissa tuotteissa kuuluu yleensä ”made in Israel”. Tosin tässä Al-Hadidiyan kohtalosta kertovassa dokumentissa siirtokunnan edustaja kertoo heidän merkitsevän alkuperämaaksi sen, mikä ostajalle parhaiten sopii. Myös Finnwatchin keväällä julkaistun selvityksen mukaan Suomessa myytävien israelilaistuotteiden merkintä on epäselvää. Kirkon Ulkomaanavun Alkuperä Merkkaa -kampanjassa Israelista tuleviin tuotteisiin vaaditaan alkuperästä kertova merkintä, jotta kuluttaja voi tehdä eettisen ostopäätöksen.

IMG_2698

Hamammet al Malehissa kuukauden ikäinen vauva koettaa nukkua häädön keskellä. Hänen perheensä omaisuus on pakattu traktorin kyytiin.

Ro’in rypäleiden paistatellessa päivää armeija tuhoaa kaksi Waleed Abu al-Kubashin veljien teltoista. Eikä se siihen jää. Abu al-Kubashin perheen luota jatkamme matkaamme Hamammet al-Malihin kyläyhteisöön, jossa 38 palestiinalaisperhettä on saanut häätömääräyksen: Kaikkien on poistuttava paikalta kaksipäiväisten sotaharjoitusten ajaksi ja muutettava mailtaan joulukuun loppuun menneessä. Arvioiden mukaan pysyvästi kodittomaksi joutuu kaiken kaikkiaan 1000 ihmistä ja tuhansia lampaita. Autossa mietin Waleed Abu al-Kubashin sanoja: ”Pelkään, ettemme saa maitamme takaisin sotaharjoitusten jälkeen. Elämme miehityksen alla, eikä yksikään auktoriteetti tue meitä.” Se on totta – kokonaan Israelin hallussa olevalla alueella asuvina heidän kohtalonsa on täysin Israelin käsissä. Tai ei kokonaan: suomalaisilla kuluttajilla on mahdollisuus vaikuttaa olemalla tukematta miehityksen laitonta osapuolta, siirtokuntia.

Lisäys 17.11.2012: Israelilaisviranomaiset peruuttivat pysyvän häätömääräyksen kaikilta muilta, paitsi kuudelta beduiiniperheeltä. Kaikki perheet joutuivat kuitenkin siirtymään kaksipäiväisten sotaharjoitusten tieltä ja kuusi perhettä menettää maansa kokonaan sotilasalueelle. YK:n mukaan siviilien siirtäminen miehitetyllä alueella ilman pakottavaa syytä on kansainvälisen lain vastaista. 

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta