Jonotuksen maailmanmestarit

Tuijotan edessäni vilistäviä kasvoja; viiksiä, uurteita, väsyneitä silmiä. Pipoja, pusakoita, palestiinalaishuiveja. Betlehemin marraskuinen aamu on kylmä, ja ihmiset ovat varustautuneet miten parhaiten taitavat. Minullakin on ensimmäistä kertaa jalassa pitkät kalsarit ja Suomesta rahdattu toppatakki. Peukaloni naputtaa pientä laskuria. 48, 49, 50. Sitten vilinä lakkaa, taas. Kasvot pysähtyvät, uurteet syvenevät.

Rakastatko lentokenttien turvatarkastuksia? Kukapa meistä ei nauttisi tuntikausien odottelusta, läpivalaisulaitteiden edessä tanssahtelusta ja mukana kannettavien tavaroiden jonglööraamisesta muovitarjottimilla. Tai siitä lämpimästä tunteesta, jonka tarkastushenkilökunnan läpitunkeva katse saa vatsanpohjaan. 

IMG_0642

Palestiinalaismies jonottaa tarkistusterminaalin metallinpaljastimille.

Entä jos kävisit läpivalaisusirkuksen läpi jokaikisenä työaamunasi? Palestiinalaisille työläisille se on arkea. Vierailin Betlehemin EAPPI-ryhmän luona ja osallistuin heidän päivittäisiin toimiinsa, EAPPIen työtehtävät kun vaihtelevat työpaikan mukaan. Yksi Betlehemin tiimin tehtävistä on seurata Checkpoint 300-nimistä tarkistuspistettä, tai oikeammin tarkistusterminaalia. Se on israelilaisarmeijan valvoma kulkuaukkona Betlehemin ja Itä-Jerusalemin toisistaan erottavassa muurissa, Kansainvälisen lain vastaisesti palestiinalaisalueiden sisällä. Keskimäärin 3500 ihmistä kulkee tämän tarkistuspisteen lävitse joka aamu. Valtaosa heistä on Betlehemistä Jerusalemiin kulkevia työläisiä; rakentajia, myyjiä, tarjoilijoita. Pääosin aikuisia miehiä, mutta joukossa on myös vahuksia, naisia ja lapsia. Matkalla töihin, lääkäriin, sairaalaan, vierailulle, kuka minnekin. Itä-Jerusalemissa sijaitsee kuusi erikoissairaalaa, joissa hoidetaan potilaita, jotka eivät saa tarvitsemaansa hoitoa Länirannalla. EAPPI-tarkkailijat päivystävät tarkistusterminaalissa kuumimpaan ruuhka-aikaan, eli aamuneljän ja -seitsemän välillä. 

IMG_3176

Aamukuuden aikaan jono koettelee kunkin henkilökohtaista tilaa.

Lentokenttävertauksesta huolimatta unohda Helsinki-Vantaa ja sen kirkkaat valot. Checkpoint 300:n ensimmäinen etappi on rautakaltereista kyhätty kolme käytävää käsittävä häkki, pituudeltaan noin 150 metriä. Aamuyöstä siellä on säkkipimeää. Ensimmäiset saapuvat varaamaan paikan jonossa jo kahden aikaan aamulla, jotkut tyynyn kanssa, koettaen nukkua hiukan. Yksi käytävistä on tavallisille kulkijoille, toinen nimeltään humanitäärinen kaista, jota pitäisi päästä nopeammin siihen erikseen myönnettävällä luvalla. Kolmas käytävä on Jerusalemista Betlehemiin palaaville, mutta kuten myöhemmin saan huomata, sitä käytetään myös etuiluun.

Jonotuksen jälkeen kuljetaan metallisten pyöröovien läpi sotilaan kopille, jossa hänelle esitetään kulkulupa. Israelilaisjärjestö Machsom Watchin (jäsenistö koostuu teräksenkovista eläkeläismammoista, suosittelen tutustumaan) mukaan israelilaisviranomaiset ovat kehittäneet  101 eri lupaa käsittävän järjestelmän, joilla palestiinalaisten kulkua Israeliin säädellään. Niistä yleisimpiä ovat eripituiset päiväluvat  tai harvinaisempi, jatkuva kulkulupa. Lasikopista jatketaan terminaalin toiseen rakennukseen, missä jonotetaan taas: ihmiset ja tavarat läpivalaistaan. Lopuksi israelilaissotilaat tarkistavat henkilöllisyyden ja luvat uudelleen. Parhaimmillaan koko hommaan kuluu viisi minuuttia, pahimmillaan tuntikausia. Koskaan ei voi tietää, millainen aamu on luvassa.

IMG_0648

Tarkistusterminaalin loppupäässä, metallinpaljatimien ja läpivalaisun jälkeen israelilaissotilaat tarkistavat palestiinalaisten henkilöpaperit ja kulkuluvat.

Aluksi homma sujuu suhteelisen sutjakkaasti. Seison tarkistusterminaalin loppupäässä, missä ihmiset kulkevat ulos metallinpaljastimista ja henkilötodistusten tarkastuksista selvittyään. Nojaan seinään ja toivottelen hyvää huomenta. ”Sabah al heer, sabah al kheer, good morning, good morning.” Miehet saapuvat housujaan nostellen; vyöt on riisuttava tarkistuksessa. Joku tulee puristamaan kättäni, toiset vastaavat tervehdykseen, kolmannet nyökkäilevät unisina. Yläpuolellamme rynnäkkökiväärein aseistautuneet, luotiliivieihin pukeutuneet vartijat kulkevat katonrajassa risteileviä valvontakäytäviä pitkin kuin vankilaelokuvissa.

IMG_0646

Työmiehet polvistuvat aamurukoukseen tarkistusterminaalin viimeisen vaiheen jälkeen. 

Tarkistuskopeissa istuvat sotilaat näyttävät korkeintaan 20-vuotiailta.  Haluaisin ottaa kuvan, kun hipsterinutturaan ja armeija-asuun sonnustautunut tyttö huitoo luodinkestävän lasin läpi häntä kolme kertaa vanhemmalle palestiinalaismiehelle, mutta en uskalla. Vartija on käynyt muistuttamassa jo kolme kertaa, että tarkistusterminaalissa ei saa kuvata. Kuvaan salaa puhelimen kameralla hihansuusta vieressäni avautuvaa ulostuloramppia, jolle työläiset ovat kerääntyneet aamurukoukselle. Minareetin puuttuessa yksi johtaa laulua. Pian vartijat komentavat miehet matkoihinsa. 

IMG_3193

Jonotuksen jälkeen on aika kaivaa luvat esiin ja toivoa, että ne hyväksytään. Taaempana humanitäärinen jono pakkautuu pyöröovelle.

Puoli kuuden aikaan siirryn tarkistusterminaalin alkupäähän laskemaan kulkijoita kollegani Johnin kanssa. EAPPI seuraa tarkistusterminaalien väkimääriä ja kulkuaikoja, kauanko tarkistuksesta selviäminen kestää? Tänään kestää poikkeuksellisen kauan. Jono on pitkä, tiivis ja pysähtynyt, vartijat eivät päästä ketään läpi. Lasikopissa seisova sotilas ei tee mitään, rautapyöröovien edessä seisovat vartijat lähtevät kahville, eikä kukaan tule tuuraamaan. Humanitäärinen jono on sekin tukossa, vaikka lupapapereita puristaa satakunta kulkijaa. Entä jos jollakin on akuutti lääkäriaika? Sitä varten humanitäärinen jono on. Soitan humanitääriseen hätänumeroon, jonka kautta ihmisoikeustarkkailijat voivat koettaa viestittää terminaalin henkilökunnalle, jos homma ei skulaa. ”Selvitän asiaa”, hiljainen ääni toisessa päässä vastaa.

IMG_0659

Yksi miehistä päätti kiivetä kanssajonottajien yli suoraan pyöröoville. Se sai aikaan vastalauseiden vyöryn, hänet vedettiin alas ja annettiin kurinpalutus.

Kuuden aikaan tilanne on edelleen sama ja kaltereiden väliin pusertuvien ihmisten kärsivällisyys alkaa pettää. Kiivaimmat ja kiireisimmät alkavat kiipeillä kanssajonottajien yli, nämä menettävät malttinsa. Syntyy tappelu. Pyöröovilla tuskastuneet odottajat huutelevat vartijoille tasapainoillen pelonsekaisen varovaisuuden ja raivon välillä. Jokaiselle tärkeintä on kuitenkin päästä kulkemaan ovesta, eikä sotilaita haluta suututtaa. Käy ilmi, että humanitäärisen jonon ovi on rikki, ja sotilaan on päästettävä jokainen kulkija läpi väänäten jumiutunutta porttia käsin. Se on hidasta, vaikka ihmiset ahtautuvat pyöröoven väliin kaksi tai kolme kerrallaan. Tuskastuminen pahenee. Yksi miehistä etuilee. Sotilaan läksyttäessä häntä kuusissakymmenissä oleva mies näyttää siltä, että itkee kohta. Sitten hänet viedään valvontakopin taakse. Se on yleensä huono merkki, hiivin perään seuraamaan tilannetta. Keskustelu on kiivasta, ilmeisesti mies selittää syytä etuilulle. Yhtäkkiä odottamaton tapahtuu: mies ja sotilas halaavat. Mies pääsee menemään. Sotilas palaa avaamaan ovea ja näyttää hermostuneelta.

Toinen kaista alkaa vetää ja pyöröoven kulkijoita laskiessani mietin, kuinka outoa on, että mies näytti tunteneen kiitollisuutta häntä pompottanutta nuorukaista kohtaan. Ja toisaalta kuinka loogista: sotilaalla olisi ollut valta tehdä miehelle mitä tahansa, mutta hän päästi tämän menemään. Ja kuinka outoa on se, että toisilla on sellainen valta ja toiset ovat sen kohteena. YK:n mukaan Länsirannalla on 522 erilaista tarkistuspistettä ja tiesulkua, joilla israelilaissotilaat päättävät palestiinalaisten liikkumisesta. Kansainvälisen lain mukaan miehitetyn alueen siviileille on taattava liikkumisvapaus, se on heidän perusoikeutensa. Israel pystytti tarkastuspisteet palestiinalaisten toisen kansannousun aikaan 2000-luvun alussa. Niiden tarkoitus oli olla tilapäisiä, mutta tilanne on pahentunut. Tänä päivänä suuri osa tiesuluista palvelee israelilaisiirtokuntalaisten etua ja ”turvallisuutta” mahdollistaen maakaappaukset, parantaen siirtokuntien yhteyksiä Israeliin ja eristäen ne palestiinalaisväestöstä, palestiinalaisten kustannuksella. 

IMG_3191

”He määräävät, kuinka käytämme aikamme,” totesi yksi jonottajista (ei kuvassa). Hän oli aloittanut matkansa kello kahdeksitoista ajoitettuun silmäleikkaukseen viideltä aamulla.

Kun tarkistusterminaalin jono viimein tyhjenee, Beetlehemin aamu on jo pitkällä, aurinko paistaa kalterien väliin. Tuona päivänä, 15. marraskuuta, laskimme tarkistusterminaali 300:n läpi kulkeneen 4547 ihmistä. Parhaimmillaan läpi pääsi 32 ihmistä minuutissa, hitaimmillaan 18 minuutissa. Nopeuden päättävät sotilaat ja yksityinen turvallisuusyritys, jolle tarkistusterminaalin isännöinti on ulkoistettu. Seuraavana päivänä, johtuen Gazan tilanteen eskaloitumisesta, Israel peruutti kaikkien alle 40-vuotiaiden kulkuluvat ja puolet jonottajista käännytettiin suoraan kotiin. Selitäpä siinä työnantajalle, mikset tullut töihin.

 

Hyvinvointi Mieli Työ Uutiset ja yhteiskunta

Onnistuminen

IMG_1990

… Näyttää joskus tältä.

Kuvassa Israelin rajapoliiseja vilkuttamassa meille hyvästiksi taannoisen kohtaamisemme päätteksi. 24. lokakuuta palasimme tapaamasta siirtokuntalaisten pahoinpitelemää maanviljelijää. Kotimatkamme kulki Huwwaran risteyksen ja siinä sijaitsevan sotilastukikohdan liepeillä, Länsirannan keskiosassa. Hajamielinen vilkaisu auton ikkunasta paljasti tien poskeen pysäytetyn auton ja joukon nuoria palestiinalaismiehiä istumassa maassa sen vieressä, rajapoliisit heidän ympärillään. Auton istuimet ja muu sisäkalusto oli purettu maahan. Pysähdyimme vähän matkan päähän seuraamaan tilannetta. Katsoimme, kun miehet komennettiin kasaamaan penkit paikoilleen ja purkamaan ne taas ulos, sitten palaamaan takaisin asfaltin pintaan.

Päätimme seurata tilannetta lähempää. Hyppäsimme autosta ja kävelimme paikalle, alkoi sataa tihuuttaa. Yksi poliiseista lähestyi meitä vihaisena, huutaen jotakin hepreaksi. ”Mikä on homman nimi, ovatko miehet tehneet jotakin?”, kysyimme. Toinen poliisi komensi suivaantuneen kollegansa kauemmaksi ja meidät toiselle puolelle tietä seisomaan. ”Kaikki on hallinnassa,” hän vastasi, kasvoillaan sama hymy kuin ylläolevassa kuvassa. Seuraavaksi hän määräsi yhden palestiinalaisista kokoamaan auton taas kasaan.

Tilanne jatkui seuraavanlaisena kymmenisen minuuttia: Me seisomassa tienposkessa ihmisoikeustarkkailijaliiveissämme, yrittäen maksimoida ulkomaalaisen olemuksemme, joka absurdilla tavalla takaa meille suojan ja uskottavuuden täällä miehityksen mielettömyydessä. Poliisit toisella puolella tietä kädet puuskassa, luimistellen  ja puhelimiaan näppäillen. Palestiinalaiset istumassa heidän keskellään asfaltilla, käsivarret polvia halaten, tyhjyyteen tuijottaen. Sadekuuro piiskaamassa tasapuolisesti kaikkia.

avner.png

Avnerin pataljoona treenasi oikeilla perheillä.

Kyykkiessäni siinä ihmisoikeustarkkailijan liiviini, vaaleaan tukkaani ja viattomiin oransseihin turistivarvastossuihini tukeutuen (hei poliisi, katso, Havaianakset, ajattele Haifan rantaa ja tyttöystävääsi, unohda miehitys ja mene vaikka kahville!) ajattelin Avneria, sirkeäsilmäistä telavivilaisnuorukaista, ja entistä sotilasta, joka piti meille esitelmän sotilaiden arjesta EAPPI-pestimme alussa. Avner kuuluu Breaking the Silence -järjestöön, joka on kerännyt yli 700 tarinaa entisiltä israelilaissotilailta näiden arjesta palestiinalaisalueilla. Niiden joukossa on lukuisia kertomuksia sotilaiden mielivallasta palestiinalaisten kohtelussa. Monet havahtuvat sotilasuransa aikana tai sen jälkeen tehneensä asioita, joita eivät pidä oikeina. Avner itse kertoi harjoitelleensa vihollistalojen haltuun ottoa koputtamalla palestiinalaisperheiden oville ja valtaamalla näiden kodit. Perheenäidit ja itkevät lapset osallistuivat harjoituksiin. Mietin, päätyvätkö edessäni seisovat poliisit joskus selostamaan tämän välikohtauksen Avnerille.

Alexin ja Annen soitellessa suurieleisiä leikkipuheluita YK:lle ja EU:hun minä kyykistelin maassa kameraa strategisesti heiluttaen. Kamerat ovat meidän valttikorttejamme tämänkaltaisissa tilanteissa, keskeinen suojelevan läsnäolon peruspilari. Niiden käyttäminen on kuitenkin hienovaraista peliä. Sotilaat voivat koska vain määrätä minut poistamaan kuvat, takavarikoida koko kameran ja käskeä meidät matkoihimme. Yleensä israelilaissotilaat ja poliisi eivät tykkää, että ikävissä tilanteissa, kuten pidätyksissä, kuvataan. Silloin on oltava varovainen. Siksi itse tilanteesta, missä palestiinalaismiehet kyykkivät maassa, ei ole kuvaa. En halunnut ottaa riskiä, että meidät komennetaan pois, koska kuvaaminen ärsyttää poliiseja. Samalla kameran läsnäololla on kuitenkin suuri merkitys. Se kuuluu samaan pakettiin varvassandaalien kanssa, muistuttaa sotilaita ja poliiseja maailmasta miehityksen ulkopuolella ja siitä, että sen maailman edustajat ovat paikalla ja näkevät.

 

IMG_1982

Rajapoliisit komentavat palestiinalaismiehet kasaamaan penkit takaisin autoon.

Sitten, ilman sen kummempaa syytä poliisit päättivät tilanteen olevan ohi. Ei pidätyksiä, ei edes sakkoja. Mitä ilmeisimmin kyseessä oli huvin vuoksi pitkitetty tarkistustilanne, jolle ei kummempaa syytä ollutkaan. Rajapoliisit kohensivat rynnäkkökiväärejä olallaan ja lähtivät kävelemään peräkanaa kohti sadan metrin päässä sijaitsevaa tukikohtaansa. Palestiinalaismiehet kipusivat autoon. Ajaessaan ohitsemme yksi heistä huusi hiljaa: ”Kiitos. Teidän ansiostanne me saimme mennä.” Löimme Alexin ja Annen kanssa hienovaraiset yläviitoset juostessamme Ghassanin pakuun. Sadekin loppui ja aurinko pilkisti pilvien raosta, koko homma kuin suoraan Disneyn piirretyistä. Juostessamme Ghassanin autoon katsoin taakseni ottaakseni viimeisen kuvan sotilaista. Hekin olivat juuri kääntyneet hyvästelläksemme meidät. Tervehdys tallentui suoraan kameralle. Terveiset Länsirannalta.

Hyvinvointi Mieli Uutiset ja yhteiskunta