Tuijotan edessäni vilistäviä kasvoja; viiksiä, uurteita, väsyneitä silmiä. Pipoja, pusakoita, palestiinalaishuiveja. Betlehemin marraskuinen aamu on kylmä, ja ihmiset ovat varustautuneet miten parhaiten taitavat. Minullakin on ensimmäistä kertaa jalassa pitkät kalsarit ja Suomesta rahdattu toppatakki. Peukaloni naputtaa pientä laskuria. 48, 49, 50. Sitten vilinä lakkaa, taas. Kasvot pysähtyvät, uurteet syvenevät.

Rakastatko lentokenttien turvatarkastuksia? Kukapa meistä ei nauttisi tuntikausien odottelusta, läpivalaisulaitteiden edessä tanssahtelusta ja mukana kannettavien tavaroiden jonglööraamisesta muovitarjottimilla. Tai siitä lämpimästä tunteesta, jonka tarkastushenkilökunnan läpitunkeva katse saa vatsanpohjaan. 

Palestiinalaismies jonottaa tarkistusterminaalin metallinpaljastimille.

Entä jos kävisit läpivalaisusirkuksen läpi jokaikisenä työaamunasi? Palestiinalaisille työläisille se on arkea. Vierailin Betlehemin EAPPI-ryhmän luona ja osallistuin heidän päivittäisiin toimiinsa, EAPPIen työtehtävät kun vaihtelevat työpaikan mukaan. Yksi Betlehemin tiimin tehtävistä on seurata Checkpoint 300-nimistä tarkistuspistettä, tai oikeammin tarkistusterminaalia. Se on israelilaisarmeijan valvoma kulkuaukkona Betlehemin ja Itä-Jerusalemin toisistaan erottavassa muurissa, Kansainvälisen lain vastaisesti palestiinalaisalueiden sisällä. Keskimäärin 3500 ihmistä kulkee tämän tarkistuspisteen lävitse joka aamu. Valtaosa heistä on Betlehemistä Jerusalemiin kulkevia työläisiä; rakentajia, myyjiä, tarjoilijoita. Pääosin aikuisia miehiä, mutta joukossa on myös vahuksia, naisia ja lapsia. Matkalla töihin, lääkäriin, sairaalaan, vierailulle, kuka minnekin. Itä-Jerusalemissa sijaitsee kuusi erikoissairaalaa, joissa hoidetaan potilaita, jotka eivät saa tarvitsemaansa hoitoa Länirannalla. EAPPI-tarkkailijat päivystävät tarkistusterminaalissa kuumimpaan ruuhka-aikaan, eli aamuneljän ja -seitsemän välillä. 

Aamukuuden aikaan jono koettelee kunkin henkilökohtaista tilaa.

Lentokenttävertauksesta huolimatta unohda Helsinki-Vantaa ja sen kirkkaat valot. Checkpoint 300:n ensimmäinen etappi on rautakaltereista kyhätty kolme käytävää käsittävä häkki, pituudeltaan noin 150 metriä. Aamuyöstä siellä on säkkipimeää. Ensimmäiset saapuvat varaamaan paikan jonossa jo kahden aikaan aamulla, jotkut tyynyn kanssa, koettaen nukkua hiukan. Yksi käytävistä on tavallisille kulkijoille, toinen nimeltään humanitäärinen kaista, jota pitäisi päästä nopeammin siihen erikseen myönnettävällä luvalla. Kolmas käytävä on Jerusalemista Betlehemiin palaaville, mutta kuten myöhemmin saan huomata, sitä käytetään myös etuiluun.

Jonotuksen jälkeen kuljetaan metallisten pyöröovien läpi sotilaan kopille, jossa hänelle esitetään kulkulupa. Israelilaisjärjestö Machsom Watchin (jäsenistö koostuu teräksenkovista eläkeläismammoista, suosittelen tutustumaan) mukaan israelilaisviranomaiset ovat kehittäneet  101 eri lupaa käsittävän järjestelmän, joilla palestiinalaisten kulkua Israeliin säädellään. Niistä yleisimpiä ovat eripituiset päiväluvat  tai harvinaisempi, jatkuva kulkulupa. Lasikopista jatketaan terminaalin toiseen rakennukseen, missä jonotetaan taas: ihmiset ja tavarat läpivalaistaan. Lopuksi israelilaissotilaat tarkistavat henkilöllisyyden ja luvat uudelleen. Parhaimmillaan koko hommaan kuluu viisi minuuttia, pahimmillaan tuntikausia. Koskaan ei voi tietää, millainen aamu on luvassa.

Tarkistusterminaalin loppupäässä, metallinpaljatimien ja läpivalaisun jälkeen israelilaissotilaat tarkistavat palestiinalaisten henkilöpaperit ja kulkuluvat.

Aluksi homma sujuu suhteelisen sutjakkaasti. Seison tarkistusterminaalin loppupäässä, missä ihmiset kulkevat ulos metallinpaljastimista ja henkilötodistusten tarkastuksista selvittyään. Nojaan seinään ja toivottelen hyvää huomenta. ”Sabah al heer, sabah al kheer, good morning, good morning.” Miehet saapuvat housujaan nostellen; vyöt on riisuttava tarkistuksessa. Joku tulee puristamaan kättäni, toiset vastaavat tervehdykseen, kolmannet nyökkäilevät unisina. Yläpuolellamme rynnäkkökiväärein aseistautuneet, luotiliivieihin pukeutuneet vartijat kulkevat katonrajassa risteileviä valvontakäytäviä pitkin kuin vankilaelokuvissa.

Työmiehet polvistuvat aamurukoukseen tarkistusterminaalin viimeisen vaiheen jälkeen. 

Tarkistuskopeissa istuvat sotilaat näyttävät korkeintaan 20-vuotiailta.  Haluaisin ottaa kuvan, kun hipsterinutturaan ja armeija-asuun sonnustautunut tyttö huitoo luodinkestävän lasin läpi häntä kolme kertaa vanhemmalle palestiinalaismiehelle, mutta en uskalla. Vartija on käynyt muistuttamassa jo kolme kertaa, että tarkistusterminaalissa ei saa kuvata. Kuvaan salaa puhelimen kameralla hihansuusta vieressäni avautuvaa ulostuloramppia, jolle työläiset ovat kerääntyneet aamurukoukselle. Minareetin puuttuessa yksi johtaa laulua. Pian vartijat komentavat miehet matkoihinsa. 

Jonotuksen jälkeen on aika kaivaa luvat esiin ja toivoa, että ne hyväksytään. Taaempana humanitäärinen jono pakkautuu pyöröovelle.

Puoli kuuden aikaan siirryn tarkistusterminaalin alkupäähän laskemaan kulkijoita kollegani Johnin kanssa. EAPPI seuraa tarkistusterminaalien väkimääriä ja kulkuaikoja, kauanko tarkistuksesta selviäminen kestää? Tänään kestää poikkeuksellisen kauan. Jono on pitkä, tiivis ja pysähtynyt, vartijat eivät päästä ketään läpi. Lasikopissa seisova sotilas ei tee mitään, rautapyöröovien edessä seisovat vartijat lähtevät kahville, eikä kukaan tule tuuraamaan. Humanitäärinen jono on sekin tukossa, vaikka lupapapereita puristaa satakunta kulkijaa. Entä jos jollakin on akuutti lääkäriaika? Sitä varten humanitäärinen jono on. Soitan humanitääriseen hätänumeroon, jonka kautta ihmisoikeustarkkailijat voivat koettaa viestittää terminaalin henkilökunnalle, jos homma ei skulaa. ”Selvitän asiaa”, hiljainen ääni toisessa päässä vastaa.

Yksi miehistä päätti kiivetä kanssajonottajien yli suoraan pyöröoville. Se sai aikaan vastalauseiden vyöryn, hänet vedettiin alas ja annettiin kurinpalutus.

Kuuden aikaan tilanne on edelleen sama ja kaltereiden väliin pusertuvien ihmisten kärsivällisyys alkaa pettää. Kiivaimmat ja kiireisimmät alkavat kiipeillä kanssajonottajien yli, nämä menettävät malttinsa. Syntyy tappelu. Pyöröovilla tuskastuneet odottajat huutelevat vartijoille tasapainoillen pelonsekaisen varovaisuuden ja raivon välillä. Jokaiselle tärkeintä on kuitenkin päästä kulkemaan ovesta, eikä sotilaita haluta suututtaa. Käy ilmi, että humanitäärisen jonon ovi on rikki, ja sotilaan on päästettävä jokainen kulkija läpi väänäten jumiutunutta porttia käsin. Se on hidasta, vaikka ihmiset ahtautuvat pyöröoven väliin kaksi tai kolme kerrallaan. Tuskastuminen pahenee. Yksi miehistä etuilee. Sotilaan läksyttäessä häntä kuusissakymmenissä oleva mies näyttää siltä, että itkee kohta. Sitten hänet viedään valvontakopin taakse. Se on yleensä huono merkki, hiivin perään seuraamaan tilannetta. Keskustelu on kiivasta, ilmeisesti mies selittää syytä etuilulle. Yhtäkkiä odottamaton tapahtuu: mies ja sotilas halaavat. Mies pääsee menemään. Sotilas palaa avaamaan ovea ja näyttää hermostuneelta.

Toinen kaista alkaa vetää ja pyöröoven kulkijoita laskiessani mietin, kuinka outoa on, että mies näytti tunteneen kiitollisuutta häntä pompottanutta nuorukaista kohtaan. Ja toisaalta kuinka loogista: sotilaalla olisi ollut valta tehdä miehelle mitä tahansa, mutta hän päästi tämän menemään. Ja kuinka outoa on se, että toisilla on sellainen valta ja toiset ovat sen kohteena. YK:n mukaan Länsirannalla on 522 erilaista tarkistuspistettä ja tiesulkua, joilla israelilaissotilaat päättävät palestiinalaisten liikkumisesta. Kansainvälisen lain mukaan miehitetyn alueen siviileille on taattava liikkumisvapaus, se on heidän perusoikeutensa. Israel pystytti tarkastuspisteet palestiinalaisten toisen kansannousun aikaan 2000-luvun alussa. Niiden tarkoitus oli olla tilapäisiä, mutta tilanne on pahentunut. Tänä päivänä suuri osa tiesuluista palvelee israelilaisiirtokuntalaisten etua ja ”turvallisuutta” mahdollistaen maakaappaukset, parantaen siirtokuntien yhteyksiä Israeliin ja eristäen ne palestiinalaisväestöstä, palestiinalaisten kustannuksella. 

”He määräävät, kuinka käytämme aikamme,” totesi yksi jonottajista (ei kuvassa). Hän oli aloittanut matkansa kello kahdeksitoista ajoitettuun silmäleikkaukseen viideltä aamulla.

Kun tarkistusterminaalin jono viimein tyhjenee, Beetlehemin aamu on jo pitkällä, aurinko paistaa kalterien väliin. Tuona päivänä, 15. marraskuuta, laskimme tarkistusterminaali 300:n läpi kulkeneen 4547 ihmistä. Parhaimmillaan läpi pääsi 32 ihmistä minuutissa, hitaimmillaan 18 minuutissa. Nopeuden päättävät sotilaat ja yksityinen turvallisuusyritys, jolle tarkistusterminaalin isännöinti on ulkoistettu. Seuraavana päivänä, johtuen Gazan tilanteen eskaloitumisesta, Israel peruutti kaikkien alle 40-vuotiaiden kulkuluvat ja puolet jonottajista käännytettiin suoraan kotiin. Selitäpä siinä työnantajalle, mikset tullut töihin.