Bobin kartassa ei ole Länsirantaa.

Bob Lange asuu Efratin siirtokunnassa Länsirannalla, Betlehemin vieressä. Vaalea punatiilikattoinen omakotitalo, perheauto, Israelin lippu ovenpielessä. Tavanomainen siirtokuntalaispaketti. Efrat on osa laajempaa Gush Etzionin siirtokuntablokkia, joka koostuu kahdestatoista alati palestiinalaiskylien maille laajenevasta siirtokunnasta.

Bob ei pidä termistä siirtokunta. Hän kutsuu asuinaluettaan mieluummin juutalaisyhteisöksi. ”Meillä on tähän paikkaan historiallinen oikeus”, lausui Bob painokkaasti mikrofoniin bussin etuosassa. Hän todella uskoo asiaansa. Alunperin Yhdysvalloista Israeliin muuttanut juutalaismies on ollut mukana rakentamassa lukuisia siirtokuntia ja toimii nyt Efratin puhemiehenä. Pienen kiertoajelun päätteeksi Bob otti EAPPI-ryhmämme vastaan omassa kodissaan. Tilanne oli kiintoisa. Ensimmäistä kertaa olimme keskusteluyhteydessä siirtokunnan aidan toisella puolella.

Ensitöikseen Bob näytti meille Israelin karttaa, ”Jotta faktat keskustelun pohjalle olisivat selvät”.  Bobin kartassa Länsirantaa ei ollut ollenkaan. Se tilalle oli merkitty Judea ja Samaria, ”Raamatusta tutut ja juutalaisille luvatut alueet.” Eikö Länsiranta olekaan miehitetty? ”Israel ei miehitä ketään”, ilmoitti Bob olohuoneessaan istuvalle ihmisoikeustarkkailijaryhmälle. ”Keneltä me tämän maan muka valloitimme?” Bobin mukaan viimeinen suvereeni hallitsija alueella ennen Israelia oli brittimandaatti, jonka valtakausi päättyi Israelin valtion perustamiseen. Kansainvälisen yhteisön yksimielinen kanta sen sijaan on, että Länsiranta on miehitetty ja valloitettu vuonna 1967. Lakiasiantuntijana työskentelevän EAPPI-kollegani Sophien nostaessa tämän esille Bobin ilme tiukkeni. ”Ei ole totta,” hän vastasi ykskantaan. Keskustelu aiheesta päättyi. 

Efratissa asuu tällä hetkellä 9000 ihmistä. ”Unelmamme, 25 000 asukasta tulee täyttymään pian,” Bob sanoi.

Vastaavanlainen keskustelu käytiin kysyessäni Bobilta mielipidettä Jordanin laakson tilanteeseen. Länsirannan itäosassa sijaitsevalla ja siitä lähes kolmanneksen  kattavalla maa-alueella asuu vaihtelevien arvioiden mukaan 60 000 – 80 000 palestiinalaista, jotka YK:n ja ihmisoikeusjärjestöjätti Oxfamin mukaan käyttävät vain 6 prosenttia alueesta. Alueella kansainvälisen lain vastaisesti asuvat 9500 israelilaissiirtokuntalaista sen sijaan kontrolloivat 86 prosenttia maasta sekä valtaosaa vesivaroista, jonka heille pumppaa yksityinen israelilaisyhtiö Mekarot. Bob ei halunnut asiasta jutella. Hän ei kuulemma voi tietää, puhunko totta. Kerroin hänelle tietojeni olevan peräisin YK:lta ja ihmisoikeusjärjestöiltä ja olevan helposti tarkistettavissa Internetistä googlaamalla. Bob käänsi päänsä ja vaihtoi puheenaihetta. Keskustelu loppui siihen. 

Bobin mukaan siirtokunnan välit ympäröiviin palestiinalaiskyliin ovat ystävälliset. ”Viemme toisillemme lahjoja juhlapäivinä,” isäntämme kertoi hymyillen. Toista kertovat Betlehemin asemapaikassa työskentelevät ja aluetta monitoroivat EAPPI-tarkkailijat. He raportoivat naapurikylän Wadi Rahhelin menettäneen Efratin siirtokunnalle 200 hehtaaria maata. Sen seurauksena 60 prosenttia alueen maanviljelijöistä jäi työttömäksi. Efratin portteja lähestyvät palestiinalaiset saavat aluetta vartioivilta sotilailta komennuksen poistua pidätyksen uhalla.

Bob on siirtokuntalaiseksi maltillinen, ainakin verrattuna Yanounin ympärillä laukkaaviin, rynnäkkökiväärein aseistautuneisiin veitikoihin. Hänen mielestään paras ratkaisu Israelin ja Palestiinan konfliktiin olisi yksi valtio kaikille ihmisille, sillä siirtokuntien siirtäminen pois Länsirannalta ei hänen mielestään ole käytännössä mahdollista.

Se kuulosti rakentavalta ratkaisulta: yksi, tasavertainen valtio kaikille kansalaisille? Bobille on kuitenkin tärkeää, että valtio olisi enemmistöltään juutalainen. Entäpä viisi miljoonaa palestiinalaispakolaista ja heidän paluuoikeutensa vuosien 1948 ja 1967 sodissa menettämiinsä koteihin? Tämä on yksi konfliktin kynnyskysymyksistä, mutta Bobin mielestä toisarvoista: ”Vain juutalaisilla on rajaton muutto-oikeus Israeliin, ” hän korosti. 

Bob kuvailee itseään rauhaan ja dialogiin pyrkiväksi. Yhteisen kielen puuttuessa vuorokeskustelu vain tuntuu vaikealta.