Taistelu omaa mieltä vastaan

Luin vähän aikaa sitten toimituksen postauksen selluliittia vastaan ja mielestäni se oli aivan mahtava. Kyllä ihmisten pitäisi ymmärtää se, että selluliitti on ihan normaali asia. Mutta sitten on se ongelma..

Olenko tekopyhä kun en itse ole oppinut rakastamaan kroppaani ?
Minulla on aina ollut ongelmia rakastaa kroppaani, jopa silloin kun olin hyvässä kunnossa, laiha eikä mitään arpia. Nyt, yhden raskauden läpikäyneenä, oma peilikuva hirvittää entistä enemmän..
Mulla on vatsa täynnä raskausarpia, vatsa roikkuu, pylly roikkuu, selluliittia löytyy vaikka muille jakaa ja niin monta pelastusrengasta. Toki pitäisi ajatellla niin, että olenhan minä nyt luonut herranen aika ihmisen mun sisällä ja sen takia kaikki nämä, mutta ei. 

Lisäksi mulla on syntymästä asti ollut atooppinen ihottuma joka on vaikuttanut mun itsetuntoon aina. Enään se ei vaikuta muhun niin paljon koska rasvailen sitä yötä päivää eikä se ole niin pahana enään, mutta ennen mietin jopa niin etten saa ikinä miestä, koska mulla on niin rumat kädet. Naurettavaa I know, mutta mitä sitä mielellensä mahtaa.

Mietin todella kauan kehtaanko mä nyt kirjoittaa tästä aiheesta ja ehkä jopa näyttää kuvan itsestäni, miltä nyt näytän. 
Joten tässä ne nyt olisi, postaus mitä mieltä olen kehostani ja miltä se näyttää.
Näissä kahdessa ensimmäisessä kuvassa olen minä toissa kesänä ja kahdessa viimeisessä tänään.

Oletteko te sujut selluliittienne ja makkaroiden tai ylipäätänsä kroppanne kanssa ? Kertokaa vinkkejä ja miten itse olette oppineet rakastamaan kroppaanne !