10 faktaa minusta
1. Olen Iina, 21- vuotias. Olen myös äiti maailman ihanimmalle pienelle pojalle.
2. Meillä on täällä kotona myös kaksi pikkuista puputyttöä! Lola (oikealla) on kohta 2,5v. Indy (vasen) tuli meille vasta pari kuukautta sitten. Tytöt tulevat keskenään hyvin toimeen. Jännitin tosi paljon Indyn ottamista, jos Lola ei hyväksyisi sitä ollenkaan. Onneksi kuitenkin tytöt tulivat n. viikon jälkeen toimeen ja heistä tuli parhaat kaverukset.
3. Blogissa tulen kirjoittamaan miten meillä arki sujuu lapsen kanssa. Kirjoitan vähän fiiliksien mukaan ja aiheista, mitkä tuntuu sillä hetkellä hyvältä.
4. Harrastan valokuvausta aina kun ehdin ja treeniä teen tällä hetkellä kotona. Käyn nykyään myös Keravan Opiston kautta itämaisessa tanssissa. Oon harrastanut tanssia ennenkin, mutta Miron syntymän jälkeen kaikki harrastukset jäi pois.
5. Tällä hetkellä olen kotona pojan kanssa, mutta tavoitteena olisi päästä opiskelmaan oppisopimuksella ammattia.
6. Kirjoitin joskus aikaisemminkin blogia, mutta jossain vaiheessa se vain jäi ja poistin sen kokonaan. Koitetaan nyt vähän paremmalla menestyksellä!
7. Oon menossa kesäkuussa naimisiin mun miehen kanssa! Aina ennen oon ollut niin vahvasti sitä mieltä, etten ikinä mene naimisiin, mutta tässä sitä ollaan kuitenkin suunnittelemassa häitä!
8. Toimin edustajana Oriflamella. Blogissa tulee varmasti olemaan Oriflamen tuotteiden esittelyä ja testailua.
9. Olen tällä hetkellä kahdestaan kotona pojan kanssa, kun mieheni käy töissä. Päivät käy välillä aika raskaaksi, vaikka Miro onkin kiltti lapsi. Touhu on vain kokoajan päällä, eikä äiti jaksa oikein pysyä perässä.
10. Haluan kirjoittaa rennolla asenteella ja yritän keksiä blogiini aiheita, joita teidän olisi kiva lukea.
-Iina