Takaisin heitto Rooman kaduille
Jopas jotakin, olin tossa loppukesästä/alkusyksystä Roomassa. Kuvia tuli napattua reilu viikon sisällä monia satoja. Sain nyt (vasta) editoitua kaikki jotka säilytän. Kova työ palkitaan. Mottoni voisi olla ’parempi myöhään kun ei milloinkaan’ olen aina myöhässä. Joka ikinen kerta. En tiedä mistä johtunee, tässäkin asiassa. Ajattelin aluksi etten ikinä julkaisisi Rooma kuvia blogin puolella, koska aikaa on kulunut niin paljon. Lopputulokseen olen itse tyytyväinen ja kuvia on ihana katsoa näin pimeänä joulukuisena päivänä.
Rooma oli kaupunkina todella kaunis, tuntu kuin kävelisi kokoajan museossa. Kaikkialla oli raunioita, patsaita jne. Ja se tärkein asia eli ruoka oli sanoinkuvaamattoman hyvää! Asiakaspalvelu ja yleisesti ihmiset oli enemmän nihkeitä. Ymmärrän jokseenkin sen koska turisteja oli joka nurkan takana mutta kuitenkin. Käytiin läpi kaikki mahdolliset nähtävyydet ja vähän enemmän.
Tehtiin päivän reissu rannalle, Roomassa tosiaan suurin osa rannoista maksaa. Sanna löysi ilmaisen rannan joka oli todella kaunis ja ne aallot oli jotain ihan hullua. Välillä mietin siellä meressä että pääsenkö enää pois. Maksullisissa rannoilla on uintivalvojat muttei tietenkään ilmaisissa ollut. Samalla bussilipulla päästiin meijän hotelilta (joka oli lähellä Coloseumia) rannalle asti. Eli 1,50e metrolla, junalla ja bussilla.
Ruoka oli samoissa hinnoissa kun Suomessa, nähtävyyksistä sai alennuksia tiettyyn ikään asti ja viini oli jossain rafloissa halvempaa kuin vesi! Vesi saattoi olla 3-5 euroa. Parasta oli siinä 40 asteen helteessä se että vettä sai ottaa vesihanoista pitkin kaupunkia.
Ja tottakai kun oli reilu 40 astetta hellettä, niin meidän oli pakko käydä kokeilemassa Ice Club.
Roomaan en tuu matkustamaan uudelleen, saa nähdä meenkö edes Italiaan. Reilu viikko riitti. Parasta asiakaspalvelua sai kyllä meidän hotellin tientoisella puolella olevassa brittiläisessä ravintolassa.
Varoitan jo nyt kuvaräjähdyksestä, toivottavasti nautit ja matkakuumesi kasvaa.
Ensi kertaan, pus!