Joululahjat pienyrityksiltä ja vinkit kauniiseen ekologiseen paketointiin!

(Tämä postaus ei ole kaupallinen yhteistyö kummankaan yrityksen kanssa)

Tänä vuonna (sattuneesta syystä) päätin tilata kaikki joululahjat kotiinkuljetettuna. Halusin tilata käyttökelpoisia ja ehkä hieman erikoisempiakin tuotteita ja samalla tukea pienyrityksiä. Löysinkin aivan ihania yrityksiä joilta hankin perheen joululahjat. Meitä on perheessäni neljä lasta ja vanhemmat, joten päätin olla ostamatta kaikille yksittäisiä joululahjoja. Sen sijaan hankin koko perheelle jouluaatoksi (ja toki muiksikin päiviksi) ajanvietettä; eli lautapelin!

Tämä lautapeli valikoitui uuden kotikaupunkini mukaan. Kyseessä on nimittäin Turku-aiheinen lautapeli, jota pelataan hieman Trivial Pursuitin tapaan. Lautapelissä on yhteensä 936 Turku-aiheista kysymystä, jotka on jaettu erilaisiin kategorioihin. Pelin on suunnitellut Jesper von Hertzen ja se on valmistettu Suomessa. Ihastuinkin pelin ulkonäköön ja pastellisävyiseen värimaailmaan! Ostin “Täl pual ja tois pual jokke”-pelin Kui Design Oy:n verkkokaupasta. Yritys myy kaikenlaisia ihania Turku-aiheisia tuotteita.

Kuva lainattu Kui Design Oy:n sivuilta

 

Vanhemmilleni halusin antaa jotakin pientä ekstraa vielä yhteisen pelin lisäksi. Isäpuoleni pitää kahvista ja äitini teestä, joten lahjaksi valikoitui omavalintainen kahvi-ja teekombo Mokkamestareilta. Mokkamestarit on tamperelainen yritys, jonka valikoimaan kuuluu vastuullisesti tuotettuja ja laadukkaita tee-ja kahvisekoituksia. Tällä kertaa valitsin komboon tummapaahtoisen Etiopialaisen Addis Abeba luomukahvin ja Granaattiomena teen.

Kahvi-ja teekombo

Oli ihanaa, että paketti oli tarpeeksi pieni toimitettavaksi kirjelähetyksenä eikä sitä tarvinnut hakea mistään. Paketin mukana tuli myös pirtsakka joulukortti. Kahvi ja tee tuoksuivat voimakkaasti jo pakkauksen läpi, toivottavasti ne maistuvat myös juojille.

Kaunis lahjapaketti kierrätysmateriaaleista

Paketoidessani lahjoja kävi niin, että lahjapaperini loppui kesken. Päätin siis kokeilla nätin lahjapaketin tekemistä kierrätysmateriaaleista. Valikoin vanhasta Turun Sanomasta mahdollisimman vähän huomiota herättävän aukeaman ja paketoin lahjan.. Hmm! Ei hassumman näköinen. Lisäsin vielä pienen kaistaleen lahjapaperia koristeeksi ja tein rusetin lahjanauhasta. Pakettikortin tein paperisesta eväspussista, josta leikkasin hieman epämääräisen piparia muistuttavan muodon ja kiinnitin sen pakettiin tarroilla.
Mielestäni pelkästään esimerkiksi sanomalehteen käärityt paketit voivat näyttää hieman koruttomilta, mutta pienellä koristelulla paketista tuli mielestäni aika kivan näköinen!

Kierrätettävään paketointiin tarvitset:

  • Vanhoja sanomalehtiä
  • Paperista lahjanauhaa
  • Jouluaiheisia tarroja
  • Eväspussi/Paperia/Kartonkia pakettikortteihin
  • Halutessasi yli jäänyttä/vanhaa lahjapaperia koristeluun
  • Teippiä

Mitä olet ostanut joululahjaksi tänä vuonna? Onko suvussasi/perheessäsi ylipäätään tapana ostaa lahjoja?

Kommentoi alle tai laita viestiä instagramissa: @iiruliinu

Ihanaa joulunodotusta<3

-Iiris 

Koti Tapahtumat ja juhlat Vastuullisuus Ostokset

Testissä Apetit kasvisjauhis vegenugetit

Olen ollut pescovegetaristi nyt jo viisi vuotta. Ruokavaliooni kuuluu siis eläinkunnan tuotteista kananmunat, maitotuotteet ja merenelävät. Nykyään lihan maku ja suutuntuma on jo suurilta osin pyyhkiytynyt mielestä, mutta joskus tekee yhtäkkiä nostalgisesti mieli lapsuudenajan herkkuja, kuten tässä tapauksessa kananugetteja. Nugetit eivät ole koskaan olleet mikään suurin pikaruuan intohimoni, mutta tällä kertaa teki mieli sitä ihanan rapeaa kuorta ja hieman sitkeää sisusta. (Muut kasvissyöjät kertokaa samaistutteko vai olenko ihan outo?!)

Kuva lainattu Apetitin sivuilta

Tietääkseni mistään pikaruokapaikasta ei tällä hetkellä saa kasvisnugetteja. Hesburgerilla on soijatikkuja ja Mäkkärillä oli ainakin jossakin vaiheessa Falafel-palloja, mutta ihka aitoja nugetteja vegesti tehtynä ei ole saatavilla. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa nekin tulisivat valikoimiin! Olisin heti maistelujonossa…

Vaihtoehdokseni jäi siis ostaa kasvisnugetteja kaupasta. (Toki olisi ollut myös vaihtoehto kehitellä näihin resepti itse, mutta pakko myöntää että se ei pimeänä joulukuun iltana työpäivän jälkeen käynyt edes mielessä!)

Tutkittuani valikoimaa ja hengailtuani kaupassa laittoman pitkään näin korona-aikana, päädyin ostamaan pakastehyllystä Apetit kasvisjauhis vegenugetteja Mexican maulla. Näissä hinta oli mielestäni kohtuullinen, keskustan keskikokoisessa K-kaupassa 2,85€/ per 240g pussi. Kylkeen ostin jotain halpoja Pirkan lohkoperunoita, pihistelijä kun olen.

Näille antaisin arvosanaksi ⅗. Maku oli hyvä ja kuori kohtuullisen rapea, mutta sisältä nugetit olivat lähes moussemaisia tekstuuriltaan eivätkä sitä sitkeää kanankorviketta mitä hain. Jotekin oletin, että sisus olisi ollut enemmänkin soijaproteiinin, seitanin tai quornin tyyppistä. Söisin kuitenkin uudelleen! Seuraavan kerran kun nugettihimo iskee kokeilen taas jotain uutta merkkiä, pelkästään kasvisnugetteja oli kaupassa ainakin viittä erilaista.

Syötkö koskaan eineksiä? Entä mitä mieltä olet lihankorvikkeista?

Kommentoi alle tai laita viestiä instagramissa @iiruliinu <3

-Iiris

Koti Ruoka ja juoma Ostokset