Helsinki-päiväni
Tiistainen Helsinki-päivä oli täynnä tapahtumia, joista oli jokseenkin vaikea valita sitä parasta kohdetta tai muutamaa sellaista. Joten päätimme, että tepastelemme keskustassa ja koitamme hypätä Cafe Ursulan laiturilta lauttaan, joka vie Harakan saareen. Ja jos tämä ei onnistuisi, kääntäisimme nokat takaisin maakrapujen suuntaan.
Epävakainen sää oli kenties karkoittanut hätäisimmät ja pääsimme hyvin nousemaan puksuttavaan MS Piper lauttaan kohti Harakkaa. Salaattipitoiset eväkset (vaan ei kidukset) mukanamme oli hauska tupsahtaa pienenpienelle saarelle Helsinki-päivän tapahtumia seuraamaan.
Monessa Helsingin edustan pikkusaaressa olen lapsesta asti kesäisiä päiviä viettänyt, mutta Harakan saari oli uusi tuttavuus.
Kenties siksi, että saaressa on toiminut aiemmin puolustusvoimien kemianlaboratorio (huu!!), ei siellä ole kovin pitkään voinut vieraillakaan. Ja meikäläisellähän alkoi heti mielikuvitus laukata, mitä kaikkea siellä on tapahtunut. Ainakin maanalaiset ”luolat” toivat mieleen Lostin ”hatchin”. Kukahan tuolla Harakassa on elänyt ja painanut säännöllisesti punaista nappia, ettei maailma tuhoudu.. ;)
Back to the point.
Saarella oli luonnonkalojen akvaario, jossa meribiologi kertoili meren ihmeistä. Akvaariokalat olivat tuttuja enemmänkin katiskan tai virvelin kautta, ei niinkään akvaariokaloina. Kuvassa taustalla pötköttelevä haukikin on yleensä veneenpohjalla sätkimässä – eikä silmästä silmään tuijottamassa akvaarion loisteputkien alla.
Saarta kiersi merkitty luontopolku, jonka varrella sijaitsi pieni lintujentarkkailukoppero. Matka Suokkiin oli silminnähden lyhyt – kauniilla kesäsäällä olisi voinut uida saaresta toiseen.
Nautimme tuossa kopperossa eväät ”pommituksilta” suojassa. Samalla oli hauska seurata pienten palleroisten tepastelua liukkailla kallioilla. Emot ärhentelivät pienokaisilleen, ettei saisi jäädä jälkeen muusta pesueesta. Mutta minkäs teet, kun liukkaat kalliot viettävät kohti merta. Hellyyttäviä lintuperheitä.
Lokkien ja hanhien väliset kiistat oli hupaisaa seurattavaa – taitaa olla reviirien välistä kiistaa päivästä toiseen. Saaren valloittaneet linnut eivät tainneet keskinäisiltä kiistoiltaan ja pesimäpuuhiltaan myöskään pitää, että saarella kiersi meitä ihmisturismoja tuijottelemassa.
Saimme kokea kanadanhanhen raivon…
Kävelimme luontopolun varrella pesivän puolison läheltä huomaamattamme ja tästäkös uros hermostui – tuikkasi sähisevän hyökkäyksen suoraan eväskassiimme! Onni onnettomuudessa ei linnulle tai meille tepastelijoille käynyt kuinkaan. Roskapussiksi muuttunut evätpussi sai osuman kylkeensä (eväät olimme jo vetäneet kitusiimme).
Siirryimme tästä ”viisastuneena” kävelemään kallioiden puolelle pois polun varrelta. Luulimme näin välttyvämme uhkailuilta ja pommituksilta, emmekä häiritsisi pesivää hanhipariskuntaa. Mutta, tästäkös saaren toiset hallitsijat, lokit kimpaantuivat!
Ja niin saimme vihaiset lokkivanhemmat niskaamme – pommitusta tuli yläviistosta ja takaa. Nopeakinttuisina (ja onnekkaina) vältyimme splätteritouhulta ja poikani huusi hurmoksessa ”tämähän on kuin pelistä, level 1 ja 2 suoritettu! Mikähän on level 3!”
Sitä ei onneksi tullut, vaikka yksi kanadanhanhi vielä koitti suhista matkalla kohti lauttaa.. Huh heijakkaa, luontoäiti se osaa näyttää omat pelinsä, kun sattuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.
En usko, että Harakan saaren näyttely/kierros olisi ollut yhtään niin kiinnostava, jos emme olisi kokeneet hurjaa seikkailua. :) Olihan siellä taidenäyttely, uusiutuvan energian tietoutta ja paljon muuta, mutta luontoäidin tarjoama jännitysnäytelmä taisi olla visiitin kohokohta.