huumaava Helene

Jos sataa ja on njääh-olo, kannattaa mennä museoon! Kesäkuusta lähtien Helene Schjerfbeckin (1862-1946) töitä ihailtavana Ateneumissa. Valloittavaa!

Olin tänään Hesarin kutsarilla ennakkoavajaisissa ja mietin Atskiin lampsiessa dokka tukossa ja korvat viheltäen, etten Millään jaksaisi mennä flunssaisena ihmistungokseen. Ja eikös se samainen näyttely ollut juuri.. Eipä ollut, vaan vuonna 1992! Jestas! Ikäloppu muistaa, että ihan pari vuotta sitten olin sekä ihastelemassa, että hieman kauhuissani katsomassa Helene Schjerfbeckin viimeisimpiä omakuvia. Hrr. Pistää kylmät väreet selkäpiihin!

Mutta kyllä kannatti. Mahtavuutta! Klassikot ja yksityiskokoelmien helmet toivat suorastaan eloa tähän tukkoiseen sieluun. Sympatiseerasin Toipilas-klassikkoa, olotila oli ihan yhtä tuhruinen kuin mitä maalauksen tytöllä.

Pari teosta oli mennyt joko kiireessä tai oliko tahallaan väärin päin! 😀 Toinen oli Kuparipannu, kahvikuppi ja olikos se nyt oksa vihreissä lehdissä (nimimuisti onnettoman huono) oli miten oli, teos oli täysin nurinniskoin ripustettu- vai oliko? Niskajumppaa ja naurunpyrähdyksiä joka tapauksessa, muutoin kovin koskettavassa ja monipuolisessa taidenäyttelyssä. Esillä on paljon töitä jotka olivat minulle aivan uutta Heleneä.

Suosittelen!

Ps. Jos käyt Ateneumissa, niin kerro oliko teos vielä päälaellaan. Olisi kiva tietää.