Malja keväälle

Muistatko miltä tuntui lapsena pukea ohuet tennarit jalkaan painavien toppakenkien sijaan? Kevyeltä, ilmavalta kuin jalat olisivat höyhenen kevyet ja valmiina juoksuun! Hiekka rapisi ohuen pohjan alla ja auringon sulattamia puroja sai varoa, ettei kengän kangas kastu ensi askelilla. 

Miltä tuntui, kun aurinko sulatti lumikasoja ja märän lumen kanssa leikkiminen kävi haastavaksi pitsireunaisten jäiden vallatessa nuoskalumelta tilaa. Mummun kutomat villalapaset olivat kastuessaan painavat, silmukoiden venyessä ja lapasen pinnan vanuessa pörröiseksi. Sormien välissä vilisteli pieniä hiekanmurusia ja märkä villalapanen tuoksui tunkkaiselle. 

Maasta nousi vahva mullan, vanhojen lehtien ja jätösten tuoksu. Haju tuntui jäävän vaatteisiin vaikka kuinka olisi pesukoneen kautta pyöritetty ulkoremppeitä. 

Miltä tuntui, kun sai ensimmäisen kerran fillarin ulos? Vatsassa nipisteli, jännitti, osaakohan vielä, pysyykö pystyssä, onko polkupyörä käynyt pieneksi, saako uuden ja jos saa, niin millaisen, koska pidetään pyöränpesutalkoot kavereiden kanssa.

Kun otti sormikkaat pois armottoman kevätauringon alla. Ihoa kiristi, nipisti ja kämmenselkään nousi aurinkoihottumaa – äiti huomasi ihottuman heti ja torui ”oletko ollut ilman sormikkaita..”. 

Keväässä on monta tuoksua ja tunnetilaa, jotka tulevat joka vuosi mieleen. Ei ihme, että kevät on haaveiden aikaa. On ihana miettiä mitähän tulevana kesänä tekisi, kesäähän on vain pieni pyrähdys jäljellä! 

Nostetaan malja keväälle! 

Skål

Hörppäyskuva mieheni napsaama