Marilyn ja muikut

Sano muikku! Ja Marilyn muikistelee Sinulle.. ja niinhän hän teki. Paaaahtavan kuuman heinäkuisen auringon alla Taalintehtaan BalticJazzeilla.

Vaiherikkaan jazzailun eräs kummallisuuksista (niitä oli monia, mm. majoituksemme, siitä kuulette vielä..) oli muikkujen ja lettujen myyjä. Hänellä taisi olla jonkinasteinen fiksaatio Marilyn Monroeta kohtaan.

Tilasimme neljän hengen porukalla muurinpohjaletut persoonallisenoloiselta torikauppiaalta. Hän pyöräytteli letut valmiiksi ja pääsimme mieheni kanssa nautiskelemaan rapeareunaisista jättiräiskäleistä hillon ja kermavaahdon kera.

Puolet porukastamme istui ja odotti, odotti ja odotti. Jossain vaiheessa pienen torikojun alla alkoi olla kuumat paikat, muikkupannukin oli päräytetty tirisemään ja rasvan vellova haju alkoi pikkuhiljaa ottaa pattiin. Me olimme saaneet letut kitusiin ja lähdimme jolkottelemaan lähistöltä kantautuvaa musiikkia kohden, kun toiset vielä odottelivat omiaan. Jammailtuamme päälavan luona varjopaikkaa etsien reilut puolisen tuntia menimme takaisin kojulle. Siellä oltiin vasta saatu letut nokan eteen!

Ukkopaha oli UNOHTANUT tilauksen, hän oli kuuleman mukaan myös miettinyt puhelimeen missä oli seuraavaksi myymässä – tulipa mieleen, että olikohan jättänyt jotain muutakin kotiin.. Jos kopperossa ei ole jonoa, ainoat asiakkaat istuvat sen Toisen katetun pöydän ääressä niin miten taukki sitä pitää olla, että UNOHTAA toimittaa asiakkaalle maksetun tuotteen. Lettuja hän alkoi paistamaan iloisesti ”varastoon”. Mutta ei hiffannut, että kopperossa paistuva nuoripari odotti edelleen omaa satsiaan.

Muuuutta Marilyn hymyili vienosti torin kulmalla – mitenhän illan pimetessä ja asiakkaiden humaltuessa on käynyt lettukestien ja varsinkin niiden muikkujen!

Marilynin ja muikut (ja ne letut) yhdisti BalticJazz!